Puolan maajoukkue saapui Helsinkiin täydessä sekasorrossa. Supertähti Lewandowski kieltäytyi pelaamasta ennen kuin päävalmentaja Michał Probierz saa kenkää. Kapinamielialaa lietsoi vielä muiden pelaajien tiedote, jonka mukaan Lewandowskin kapteenistatuksen poisto oli pelkästään Probierzin päätös, ei heidän. Ilmeisesti kannattajatkin olivat täysin Lewandowskin puolella. Kaiken huipuksi Probierzin uusi kapteenivalinta Ziełinski loukkaantui harjoituksissa pelikelvottomaksi. Tämä tuli kuin taivaanlahjana Jacob Friisin Suomelle, joka oli pakkovoiton edessä kolmen surkean esityksen jälkeen.
Tallustelin paikalle tummenevassa illassa silti melko vähäisin odotuksin. Pettymysten loputon ketju 1970, 1974, 1978, ..., 2022 saisi todennäköisesti jatkoa, jos voittoa ei tule. Olympiastadionilla väljää, varsinkin pääkatsomossa. Melko paljon äänekkäitä puolalaisia eteläpäädyssä. Friis teki kaksi vaihtoa, Jensen ja Kamara sisään, Alho ja Ivanov pois. Parempi näin. Kaikesta huolimatta Probierz sai kentälle 11 pelaajaa, jotka hallitsivat alkuvaiheita. Kapteenina nyt toppari Bednarek. 11. minuutilla Uronen pelasti hämmästyttävästi Matty Cashin lähilaukauksen. Suomi tuli vähitellen paremmin mukaan, vaikka kyllä hyökkäysten käynnistäminen on yhtä kivireen työntämistä. Puolen tunnin kohdalla Pohjanpalo loi Puolan maalille kunnon hässäkän. Pallo ei mennyt maaliin, mutta VARilla tarkasteltiin Puolan maalivahdin otteita Lodin kimpussa. Varsin yllättävästi pallo pilkulle ja Pohjanpalo tykitti keskeltä sisään. Tunnelma piristyi koleantuulisessa katsomossa huomattavasti ja Puola ei saanut enää kunnon otetta ennen taukoa.
Yllättäen Suomi ei jähmettynytkään kilpikonnapuolustukseen kuten perinteisesti johtotilanteessa on käynyt. Uusia tilanteita luotiin ja 53. minuutilla toppari Hoskonen puski jopa ylärimaan. Tunnin kohdalla puolalaiset hyvin tunteva Benjamin Källman Pohjanpalon tilalle kärkeen. Suomi sai heti vastahyökkäyksen, Antman pääsi läpi ja vapautti luukulta Källmanin helppoon maalintekoon. Hämmästyttävää. Puolan huono henki alkoi paistaa läpi, kunnon rytminvaihdosta ei todellakaan näkynyt. Silti epämääräisestä tilanteesta pallo lirui hyvin pelanneen Hradeckyn taakse, maalintekijäksi löydettiin Kiwior. Silmissä vilisi filminauhana tietysti tutut painajaiset vuoden 1997 Unkari-matsia myöten.
Sitten tapahtui yllättävää 73. minuutilla. Suomi antoi kulmapotkua oikealta, Puolan pelaajat juoksivat Suomen penkille ja viittilöivät samaan kulmaukseen. Molempien joukkueiden lääkintähenkilökunta juoksi samaan kulmaukseen. Olin E3-katsomossa kuolleessa kulmassa, mutta ainakin kaikki pelaajat olivat jalkeilla. Vähitellen selvisi, että katsomossa oli sairauskohtaus. Hetken päästä tuomari komensi pelaajat pukukoppiin. Peli oli poikki 45 minuuttia. En oikein ymmärtänyt miksi tapahtumassa niin kauan meni, ambulanssi oli käsittääkseni paikalla parissa minuutissa. Tauon aikana Puolan kannattajat pari kertaa alkoivat kovaäänisesti vaatia jotain ja Pohjoiskaarre hiljensi heidät buuaamalla. Kuulin jälkeenpäin, että vaatimus koski Probierzin eroa.
Joka tapauksessa puoliltaöin peliä jatkettiin lyhyen lämmittelyn jälkeen. Puola oli aktiivisempi, mutta ei saanut tasoitusta aikaan. Aivan samaa sykettä ja tempoa kummallakaan joukkueella ei ollut välikohtauksen jälkeen. Ilahduttavasti se pakkovoitto nyt Suomelle tuli ja jatkomahdollisuudet pysyivät hengissä. Ikävä kyllä karmaiseva tasapeli Liettuassa jäänee kuitenkin ratkaisevaksi epäonnistumiseksi.
