Kävelin Rakuunamäelle halki kaupungin, aika navakka tuuli. Klo 12:45 en saanut vielä huonetta ja festivaali starttasi klo 14. Maleksin kuitenkin viereiseen Tuju Taproomiin ja sehän olikin jo mukavasti auki. Verryttelyolueksi uuden tulemisen tehnyt Närhen Munat, jonka ensikohtaaminen oli pari vuotta sitten Myyrlinnussa. Ehdin jo moikkaamaan mm. isäntäkaksikkoa TUomas Mäkiniemeä ja JUkka Monosta. Juha "Frank" Jurvanen esitteli paikan hämmentävää Makkispekkis-uutuuspizzaa. Sitten pyörähdinkin hotellissa ja sain siirrettyä repun huoneeseen.
Palasin festivaalin portille noin klo 13:53 ja kaksihaarainen jono oli jo melko pitkä. Pääsin nopeampaan jonoon, kun olin älynnyt lunastaa rannekkeen taproomin puolelta verryttelyoluen yhteydessä. Lasi kouraan ja homma käyntiin. Olin rennolla asenteella liikkeellä, en ollut tutkinut tarjontaa etukäteen millään tavalla. Aluksi suuntasin Jay Pollardin Dry & Bitter -tiskille ja luulot pois tuplasumulla Great Gig In The Sky. Amerikkalaisia ja australialaisia humalia, 8,5 %. Makeahkoa, täyteläistä, miellyttävää. L:n muotoinen kapeahko, mutta pitkä tila taproomin punatiiliseiniä syleillen. Kaikki panimot tiiviissä rivissä. Himon Teemu ja Lotta DJ-rooleissa nyt. Paljon tuttuja pörräili paikalla tietenkin.
Cult of Oak oli ennestään itselleni täysin tuntematon panimo West Midlandsin Black Coutrysta, siis mildin ytimestä. Tarjolla ei kuitenkaan mildia, vaan päätin kokeilla Farmhouse Nectarine Sorachi Saisonia, 5,9 %. Melkein kirkasta. Hyvin hapan intensiivinen tuoksu, funkia brettaisuutta. Hedelmäistä, kuivaa, puumaisuutta. Ei mikään saison eikä muutenkaan tyylisuosikkejani, mutta olihan tämä persoonallinen ja mielenkiintoinen. Varmaan Sorachi Acea, mutta se ei noussut erityisen pinnalle. Seuraavaksi paluu mukavuusalueelle ja Salamalta Alefarm-kollaboraatio Sparks Igniting. 6,0 %, IPA. Strata, Enigma ja Mosaic. Vaaleaa ja sameaa. Sitrusta hyvin. Pehmeää ja täyteläistä.
Sitten tapahtui festivaalin yllättävin episodi. Seisoskelin DJ-katoksen vieressä, kun joku tuntematon aurinkolasinen herra kävi pyytämässä Teemu Lahtiselta Pet Shop Boysin Springsteen-koveria Last to Die. Perusteluna se, että kun Arde on tuossa ja se on kova Springsteen-fani. Hämmentävä tapaus ja yritin jututtaa kaveria, joka kuitenkin häipyi nurkan taakse. Tuollaisesta koverista en ole kuullutkaan. 2007 ilmestyneen Magic-albumin Irakin sodasta inspiroitunut Last to Die on originaalina tietysti suosikkejani. Livenä sen kuulin seuraavana vuonna Olympiastadionilla.
Tilanne vaati lisää juotavaa ja vuoroon unkarilainen Mad Scientist Lost Jam. 7,3 %, IPA, kollaboraattorina Marylandin Berlinin Burley Oak. Humalina Simcoe, Mosaic, Amarillo, Cascade, Chinook. Tavallaan sekoitus unkarilaisten Jam72-oluesta ja marylandilaisten Lostista. West coast -tyyliä. Sitruksinen ja pehmeä tämäkin. Ei katkeroa. Teemu soitti sitten Pet Shop Boysin Last To Dien. Melko kovassa tuulessa en kovin kuullut, se oli tietysti tarkoituskin, olutfestivaalilla musiikki ei saa olla pääosassa. Melodia tuttu, kovilla bassoilla. Tennantin laulusoundi kyllä tekee biisin lähes tunnistamattomaksi. Mielenkiintoinen koverivalinta kyllä ja kiitoksia tuntemattomaksi jääneelle ehdottajalle.
Temperancen tiskillä oli itse Micky ja tarjolla uutuus WCIPA Mondo Cane, 7,0 %, Mosaic, Cascade, HBC 630. Hyvin pihkainen tapaus. Tässä kohti sosiaalinen tilanne tiheni niin, etten saanut kirjattua enempää muistiinpanoja. Karelian Buysin tiskillä Tuomas tarjoili session ainoan imperial stoutin. Burley Oakin Eternal Midnight, 12,0 %. Hieman makeutta tuoksussa. Maussa enemmänkin, suklaata ja karamellisuutta. Ei pastry-tason sokerisuutta, mutta ei jäänyt kauaksikaan. Siirryimme Ari Nyforsin kanssa taproomiin, jonka pizzalista olikin uusiutunut täysin sitten viimekäynnin. Päädyin Salamoi-tuotteeseen, koska peruna ei oikein minun juttuja ole. Tujun Napoli-tyyliset on suuntauksen parasta A-ryhmää, reuna ei ole pullapitkoa eikä keskusta juustokeittoa. Monosen Jukka tarjoili maistiaisen epämääräisestä päärynäviinistä, calvados-fiilistä.
Chris Pilkingtonin Tuletorn-tiskiltä Superbloom. Tripla-IPA, 10,5 %. Sameaa, hedelmäistä, makeaa. Puhdastahan tämä on, mutta kuivempiakin on maistettu. Coloradolais-ranskalaiselta Outer Rangelta sumu-IPAa In the Steep. 6,7 %, Citra sinkkuhumalana. Vaaleaa ja sameaa. Hedelmää, mehuisuutta. Liian kylmää. Kuivaa, ei katkeroa. Lopuksi ehdin vielä ryystää Revenantin uutuuksista eniten kehuja kerännyttä Tujulla tehtyä TDH Bedlamia. Ei siis aivan sama olut kuin viimevuotinen Bedlam. Nelson Sauvin edelleen sinkkuna, 10,0 %. Samea, appelsiinituoksua. Kuivaa, intensiivistä. Ei jälkimakua. Aika miellyttävää kyllä.
Festivaali oli kyllä kohunsa ansainnut. Yhtään huonoa olutta ei tullut vastaan ja tunnelma oli loistava. CoolHeadiä lukuunottamatta ehdin tsekata kaikki panimot, mutta paljon jäi tietysti jatkotutkimusten aiheeksi. Taproomin puolelta olisi pitänyt kokeilla ainakin Hiiumaan ja Tujun barleywine Tummahammas. Mutta hyvin tyytyväisenä tallustelin hotelliin jalkapallon pariin. Lappeenranta, Tuju Taproom, 7.6.2025.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti