Real Madrid - Borussia Dortmund 2-0

Real Madrid veitsi kurkulla semifinaalin toisessa osassa 1-4 -tappion jälkeen. Pelikuntoinen Iker Casillas arvoituksellisesti penkillä, samoin Khedira ja Pepe. Pakeissa loukkaantumisongelmia, Essien oikealla. Dortmundilla ykkösmiehistö. Mourinho otti luonteenvastaisesti kaksi kymppipaikan luovaa pelaajaa, Modric ja Özil. Hirvittävän paineen Madrid rakensi alusta asti, useita avopaikkoja, Modric ja Özil juonivat Higuainille paikan jo 4. minuutilla, Weidenfellerin jalkatorjunta. Cristianollakin vapaa tilanne. Sitten kohupelaaja Götze ulos 14. minuutilla, ehkä loukkaantuminen, ehkä jokin hämärä kuvio Bayern-siirtoon liittyen. Paradoksaalisesti Dortmund nousi sillasta, pääsi jäädyttämään, tilanteita ei enää syntynyt.

49. minuutilla Lewandowski hukkasi miljoonan zlotyn paikan, mutta Dortmund tuntui hallitsevan tilanteen. Hummels hidalgo puolustuksessa. Sekavan pelin jälkeen Mourinho otti sisään Kakan ja Benzeman, edelleen pitkään seisovaa tilannetta, mutta sitten tulosta syntyi 80. minuutin jälkeen, Benzema luukulta ja heti perään Ramos Benzeman syötöstä. Kovaa jännitettä viimeisille hetkille, yksi maali olisi voinut kääntää koko kuvion. Kova paikkahan tämä tietysti oli, mutta Dortmund ei hallinnut helpohkoa lähtötilannetta. Tämän perusteella Bayern tulee olemaan ylivoimainen saksalaisfinaalissa.

Predatory The Dark Side of the Farm

Lisää Esoxin saalistavia oluita, hieman epäilyttävällä otsikolla. Viilensin olutta ehkä hieman liian vähän, lasiin rakentuu muhkeaa paksua vaahtoa. Sen alta löytyy pikimustaa nestettä. Tuoksussa on pistäviä mausteita ja hedelmäisyyttä. Ensisiemauksella tämä ei mitenkään yksiulotteiselta tunnu, välittömästi tulee paahtoa ja luumua, hieman tuoksunkaltaista pistävyyttäkin ja aavistus makeuttakin voittopuolisesti maltaisessa kokonaisuudessa. Jälkimaku ei tunnu ensin kovin pitkältä, mutta katkeron potkua siinä on, tietysti. Alkoholipitoisuus on yllättävästi 6,9%, ei tätä niin vahvaksi aisti, pikemminkin siroutta kuin tuhtiutta olut henkii. IBU-lukema 76 on myös suurehko makuun verrattuna, mutta selityksinä ovat reseptistä löytyvät palmusokeri ja mustapippuri (!). Ranskalaisia tammilastuja myös käytetty valmistuksessa. Tätä puumaisuutta en oma-aloitteisesti havainnut, mutta uskottavalta senkin olemassaolo tuntuu. Olut on vaikeasti mihinkään tyyliin asetettavissa, valmistajan luonnehdinta on saisonin ja Cascadian darkin hybridi. Miksei, jotain happamuuttakin on, mutta ei kovin selvää belgihiivaisuutta. Paahtoa on reippaasti, mutta katkeruus hieman vähäisempää. Humalat ovat Columbus, Simcoe ja East Kent Goldings. Lähempänä black IPAa kuin saisonia, mutta ei tämä export stoutinakaan vastalauseita herättäisi. Monimuotoinen olut, mutta ei mitenkään haasteellinen, hyvin tasapainoinen ja petollisen keveähkö vappujuoma. 

Sunny Republic Dolphin Amber, real ale

Dorsetista tuntemattoman panimon riili ajautunut hyytävään vappuun valmistuvalle Perämerelle. Pyöreää hedelmäpastillia, ei siis mehukasta hedelmää, enemmän hillitympää kello viiden teen tunnelmaa. Humalaa ei ole paljoa, mutta kapean terävästi se puraisee, niin kuin harmittoman näköisen hyönteisen yllättävä viivästynyt isku. Ohuthan tämä on, vain 4,2%, mutta oikeissa oloissa loppumaton sessiopotentiaali. Real-mielessäkin erittäin hyvässä kunnossa. Oluthuone Leskinen, 29.4.2013. 

Mikko Mattila: Nuoret nerot 1/2

Ohjaaja Mattilalla on menneisyyttä Kaurismäen veljesten tuotantoryhmistä ja tämän kaksiosaisen tv-elokuvan jazz-scoressa ja mustavalkoisessa Helsinki-miljöössä on selvää muistumaa Valehtelijasta tai Calamari Unionista. Yle on ilmeisesti hyllyttänytkin tämän teoksen peräti kolmeksi vuodeksi. Moinen nostaa tietysti odotuksia, mutta ainakin ensimmäinen osa on pettymys. Laajempaa mainetta sittemmin niittäneet nuoret tähdet Aku Hirviniemi ja Armi Toivanen ovat luontevia, mutta pienemmissä rooleissa on harmittavaa kankeutta. Huumori ei kunnolla irtoa eikä tarina muutenkaan rullaa, vaikka kuinka ironista asennetta yrittäisi ottaa eteen. Päähenkilö on taskuvaras, mutta Bressonin mainitseminen tässä yhteydessä olisi liikaa. Hirviniemen kirjailijahahmon nimi Elias Haavisto rimmaa hauskasti oululaistaustaisen Elias Kalmiston kanssa. Tekstissäkin on hieman yhtäläisyyttä, vaikka Haavisto pysyy noirahtavammassa tyylissä. Teatterissa, kustannustoimistoissa ja baareissa kohkataan, mutta ei tarpeeksi uskottavasti.

Predatory Mykeller

Toisen Predatory-oluen nimi vie ajatukset ensin Mikkeller-suuntaan, mutta kyseessä on My Keller, eli kellerbier ja näppärä nimeäminen siis hieman vehnäpanimo Schneiderin nykytapaan (Mein Kristall jne). Suodattamaton lager siis, vain 4,6%, mutta katkeroaste yläkantissa 60. Vaaleanruskea melkoisen samea olut, vaahtoaminen samaa tasoa kuin citra-kölschissä. Maku on kuohkea, viljaisempi, täyteläistä mallasta, mutta myös kevyesti makeutta pähkinäisellä, jopa hedelmäisellä tavalla. Humalatkin ovat saksalaistyyppisiä muiden raaka-aineiden tapaan. Katkeroita on tyylisuunnan normeja enemmän, mutta ei ekstreemillä tavalla. Leipäinenkin tämä on, mutta kokonaisuus ei ole tyypillisen frankenilainen ungespundet/zoigl -suunnalla. Katkeroinnin takia tietysti, mutta normia makeampikin tämä on. Hyvin onnistunut olut taas, mutta ei aivan suosikkejani Predatory-paletissa.

Predatory Kölner Citra

Kaijonrantalaisen kotipanimomestari Esoxin tuoreinta tuotantoa testattavana. Ensimmäisessä näytteessä lähtökohtana kölniläinen perinneoluttyyli kölsch, jota on terästetty poikkeuksellisen voimakkaalla Citra-humalalajikkeella. Tämähän siis näkyy jo nimestäkin ja strategisina mittoina 5,2% ja 40,5 IBUa. Hiivana White Labsin Kölsch, joka on pintahiiva, mutta operoi kylmässä lager-tyyppisessä lämpötilassa. Perinteinen kölsch maistuukin yleensä kevyen hedelmäiseltä puhtaalta lagerilta. Tämä on kohtuullisen samea, suodattamatonta kamaa tietysti, vaahtoa sopivasti. Kovin vahvaa sitrusmaista tuoksua en saa esiin, ainakaan kölsch-sylinteristä. Maku on pehmeän hedelmäinen, appelsiininen, mutta ei kovin mehuisalla tavalla, siis hieman niitä hedelmän vaaleita sidosaineita maussa mukana. Kuulostaa hieman naurettavalta, mutta tällaista makua olen aiemminkin oluista aistinut. Kyseinen maku ei erityisen kaukana ole maltaisuudestakaan, joten Katkeroa on jälkimaussa odotetusti havuisasti, mutta ei hyökkäävästi. Sokkomaistelussa tätä ei välttämättä kölschiksi olettaisi, brittiläinen moderni golden ale todennäköisemmin. Hillitty ja tasapainoinen olut, hyvin raikaskin. Tämä olisi mahtava entry-level -olut panimoravintolassa, ei erityisemmin hyökkäisi tottumattoman asiakkaan odotuksia vastaan, mutta silti tarjoaisi mielenkiintoista makumaailmaa mainstreamin tuolle puolen.  

Westvleteren XII

Tämä trappistiluostarituote Belgian Flanderista on jo useamman kerran valittu maailman parhaaksi olueksi alan laajimmalla nettisivustolla. Hypetyksen (?) takia oluen saatavuus on ollut heikkoa jo pitempään, itse olen juonut tätä viimeksi Rotterdamissa 1997. Oulun ensi-illassa kulttioluen hinta on asettunut suhteellisen maltilliseen 24 euroon. Pullossa nyt hieman tekstiäkin, aiemminhan pullojen kyljet olivat tyhjiä. Muistikuvissa tämä olut oli selvästi tummempi, nyt näyttää lähes vaalean ruskealta. Pehmeää mallasta, ei anista Rochefort-tyyliin, muutenkin vähemmän mausteisuutta, kuivaa hedelmää. Ei erityisen makea, jälkimaussa nousee hienosti katkeroa. Hyvin hienostuneen hillityn tasapainoinen, luumua ja rusinaa, kuivahko, puumaisuutta. Pientä alkoholin pistävyyttä tuntuu, vahvuushan on 10,2%. Belgihiiva aistiutuu väistämättä, mutta tällä kertaa ei epämiellyttävällä tavalla.  Lämmetessä hieman siirappisuus lisääntyy, mutta ei vieläkään vastenmielisyyttä. Ei tämä tietenkään ole maailman paras olut, mutta erittäin nautinnollinen kokemus edelleen. Oluthuone Leskinen, 26.4.2013.

Bayern München - Barcelona 4-0

Semifinaali maailman ykkösjoukkueiden kesken. Puolikuntoinen Messi mukana, topparina kokematon Bartra. Villa ei kärjessä, tilalla Sanchez. Mandzukic pelikiellossa, sentterinä Gomez. Tarkkaa, mutta aktiivista peliä. Bayern selvästi hallitsevampi, Barcelona joutui tekemään kaksi käsivirhettä alueella, mutta Kassai ei pitänyt tahallisina. 25. minuutilla Barcelonan puolustus avautui, Danten diagonaalipusku ja Müller puski verkkoon, Valdes ehkä hieman hidas. Messi näkymätön ensi jaksolla.

Toinen jakso ei jättänyt enää mitään epäilyksiä tilanteesta. Barcelonan ilmapuolustus ei kestänyt, kulmasta Müller puski, Gomez niittasi verkkoon, joskin saattoi olla paitsiokin. Bayern piti aloitteen koko ajan itsellään. 70. minuutilla Heynckes näytti varmistelevan etuajassa, Gomezin tilalle puolustava keskikenttäpelaaja Luiz Gustavo. Asetelma ei kuitenkaan muuttunut, 77. minuutilla Robbenin soolo vastahyökkäyksestä, tässäkin hieman jossiteltavaa Müllerin töniessä Alban sivuun. Neljännessä maalissa ei mitään kyseeenalaista, Alaban syötöstä Müller viimeisteli luukulta. Müller kentän hahmo, Barcelonan suurin tappio tässä kilpailussa. Ilmassa on nyt lopullisen tuntuista globaalin hegemonian siirtoa Kataloniasta Baijeriin.

Fanø Lynghvede

Kanervavehnää Tanskasta, 5%. Voimakkaan mausteinen, kanelin tyylisyyttä, enemmän joulufiilistä kuin witbieriä. Jotain kanervahunajaa ja muita kanerva-mausteita. Karmeaahan tämä on, keinotekoisesti maustettujen oluiden viehätys on itseltäni haihtunut jo kauan aikaa sitten. Ei tämä erityisen vaikea juotava ole, mutta mitään mielihyvää ei tästä kehkeydy. Oluthuone Leskinen, 23.4.2013.

Anderson Valley Barney Flats Oatmeal Stout

Heikosti vaahtoavaa kaurastoutia Pohjois-Kaliforniasta, paahtoa runsaasti. Kahvia ja luumua, mutta ei katkeroa, 5,7%. Muistikuvien mukaan tämä oli aiemmin makeampi, mutta ehkä nyt liian kylmää. Lämmetessä suklaisuus lisääntyy. Ei tässä olomuodossa mitenkään erikoinen, Euroopasta löytyisi parempaa vastaavaa. Oluthuone Leskinen, 23.4.2013.

Fanø Forår

Pehmeän hedelmäkaramellinen bock, 6,5%. Makeahko, yllättävä makukokemus bockiksi. Ei juurikaan jälkimakua, ei metallisuutta, mutta kunnon viljainen maltaisuuskin puuttuu. Perverssillä tavalla kuitenkin aika mukava olut, jonkinlainen lager/ale-hybridiys viehättää tässä. Oluthuone Leskinen, 23.4.2013.

Brewfist 2Late IPA

Henkilökohtaisesti stressaavan kevättalven tilanteen rauettua oli pientä aihetta juhlaan. Onnekkaasti Leskisen tiskin alta löytyi sopivan juhlava italotuotekin aiheeseen. Brewfist on ilman muuta yksi kolmesta (Lambraten ja Italianon ohella) italosuosikkipanimoistani ja nyt tarjolla jokseenkin vahva IPA (9,5%, IBU 90). Etiketin kuvan perusteella nimessä on kyseessä niukka myöhästyminen Titanicin neitsyysmatkan startista, tämä kohtalo korreloi hieman hyytävästi omaankin ajankohtaiseen tilanteeseen. Trooppisen hedelmän tuoksu, maussa nahkeaa paksua hedelmää. Ei oikein kolahtanut, katkerot vähäisempiä. Tuoreus puuttuu, mutta ei tämä erityisen tunkkainenkaan ole. Alkoholikin puskee läpi, pihkaa on humaloinnissa, mutta katkeron kesto lyhyehkö. Heikko suoritus siis, mutta fiilis silti hyvä. Oluthuone Leskinen, 22.4.2013.

Dome Karukoski: Kielletty hedelmä

Teuvo Tulion mestarillisen tuotannon keskeinen toistuva teema on maaseudulta Helsinkiin muuttava kristillinen nuori nainen, joka ajautuu välittömästi ja poikkeuksetta alkoholisoituneeksi satamahuoraksi. Karukosken elokuva lähtee liikkeelle samankaltaisesta asetelmasta, jopa korottaen panoksia asettamalla päähenkilöt lestadiolaisiksi. Lestadiolaisuus on nyky-Euroopan eksoottisimpia uskonnollisia äärisuuntauksia. Eikä kyseessä ole mikään pieni lahko, heitä on yli 100 000 suhteellisen pienellä alueella Oulun seudulla. Tulion dramaattisuuteen tämä leffa ei yllä, vaikka lihan himon ympärillä kiehnätään käytännössä koko ajan, hieman muitakin syntejä kokeillen. Ulkopuolisin silmin tämä on jokseenkin jäykkää menoa ja loppuratkaisu on täysin odotettu. Periaatteessa ammattitaitoisesti tehty, mutta jotenkin selvempää kannanottoa lestadiokulttuuriin olisi voinut odottaa. Näppäränä yksityiskohtana Dianan ovesta mennäänkin Orionin saliin, jossa Ingmar Bergman -tyyppinen kuvasto esittää jotain espanjalaisleffaa.

Jimmy Burns: La Roja

Luulin, että tämä kirja kertoo Espanjan maajoukkueen suuresta tuoreesta menestyskaudesta 2008-2012. Sitä menestystä tämä keväällä 2012 viimeistelty kirja selvästikin markkinoinnissaan hyödyntää, mutta varsinaisesti kyseessä on koko Espanjan jalkapallohistorian kattava löysähkö kronikkateos. Painotus on melkein enemmän Francon ajassa kuin modernissa Espanjassa. Burns on puoliksi espanjalainen, puoliksi britti, syntynyt 1953 Madridissa. Olen lukenut aiemmin Burnsin teoksen FC Barcelonasta, joka teki paremman vaikutuksen kuin tämä. En ole suuri espanjalaisen jalkapallon historian tuntija, mutta silti Burns tuntuu kelaavan läpi vanhoja tuttuja juttuja. Odotetusti Espanjan maajoukkue on fokuksessa, mutta Burnsin tarinat keskittyvät yhtä lailla Real Madridin ja FC Barcelonan vastakkainasetteluun ja keskeisiin import-hahmoihin Kubala, Di Stefano, Cruijff. Ehkä parasta on tarinat baskialueelta, sieltä tuli uuttakin informaatiota. En muista aiemmin lukeneeni myöskään Argentiinan tuoreen mestarin San Lorenzon vaikutusvaltaisesta Espanjan kiertueesta 1946-47. Paikallisista pelaajista Burns nostaa esiin Ricardo Zamoran, Telmo Zarran, Luis Suarezin, Emilio Butraguenon ja Pep Guardiolan. Omat suosikkini Pirri, Asensi, Santillana, Michel jäävät pienemmälle huomiolle, samoin kuin nykyisen joukkueen sankarit. Raulin Burns lyttää melko muodikkaasti, Jesus Zamora ja Quini jäävät kokonaan ilman mainintaa, samoin Netzer ja Neeskens. Helppolukuinen ja viihdyttävä kirja, mutta substanssia ei oikein tarpeeksi. Koottu ehkä turhan hätäisesti vanhoista aineksista. Phil Ballin Morbo on muistikuvien mukaan ilman muuta definitiivisempi englanninkielinen esitys Espanjan jalkapallohistoriasta. 

The Dust Bowl, Reaping the Whirlwind

Ken Burnsin pölymyrskydokumentin jälkimmäinen osa, Yle esitti kahdessa osassa. Alussa painutaan kärsimysten pohjaan asti 1935-36 kuivuuden jatkuessa. Monet lähtevät Kaliforniaan Route 66 pitkin, mutta yllättävän suuri osa, 75%, jäi saharoituneelle aavikolle. Siirtolaisten kehnoa kohtelua Kaliforniassa tarkastellaan myös, John Steinbeck vilahtaa, vaikka The Grapes of Wrath ei aivan suoraan pölymyrskyyn liity, Joadit olivat vehreämmän Itä-Oklahoman vuokraviljelijöitä. Kaiken huipuksi heinäsirkkapilvet peittävät auringon silloin kun pöly asettuu. Ilmeisesti heinäsirkat olivat kuitenkin suhteellisen lyhytaikainen vitsaus. Rooseveltin hallituksen toimet tuottavat hitaasti tulosta, viljelymenetelmät kehittyvät ja pohjavettä ryhdytään hyödyntämään. Sääkin paranee 1940-luvun alussa ja eurooppalaiset älyävät taas ryhtyä sotimaan, joten vehnän hinta nousee. Uusi kuivuus tuli vielä 50-luvun alussa, mutta enää ei samanlaista tuhoa. Lopussa on muistolauseet kuolleille haastateltaville. Ihmetyttää hieman, kuinka kauan Burns on elokuvaansa viritellyt, haastattelut on tehty ehkä jo vuosia sitten.

Old Worthy Scottish Pale Ale

Uusi panimotuttavuus Skotlannista, Talisker-tislaamosta tunnetulta Skye-saarelta. Turvesavulla kuivattua mallasta käytetty oluessakin, peräisin Speysiden Ardmoren tislaamosta. Savu tuntuu kevyesti tuoksussa, kirkas kultainen väri, en saanut juurikaan vaahtoa syntymään. Maussakin on savua kuivaan hedelmäisyyteen yhdistyneenä. 5%, tämä ei ole erityisen miellyttävä, suutuntuma on nihkeä, jotenkin metallinenkin ja kuuluisa navettakin nousee mieleen. Hunajaa ja vehnää mukana, ne eivät minua koskaan pale alessa ilahduta, eivät nytkään.  Katkerointia on aivan liian vähän. Harmittava pettymys. Ostopaikka Oulu, Stockmannin Alko.

Nokia Keisari 66 American Pale Ale

Nokian uutuusolut on jo saanut alan tuntijoiden keskuudessa epäilyttävänkin hyviä arvioita. Ronskisti on täräytetty Route 66 -kyltti etikettiin ja Golden Gatea taustalle. Kyseinen tie ei vie(nyt) lähellekään San Franciscon siltaa, mutta mitä väliä, tärkeintä on nyt kunnianosoitus amerikkalaiselle modernille olutkulttuurille. Hyvin samea vaaleanruskea olut, näyttää lähinnä tupla-IPAlta, mutta alkoholia vain 4,2%. Kuohkeaa pienikuplaista vaahtoa. Hyvin havumetsäinen tuoksu, pihkaa, neulasia ja melkein kuulee kuukkelin äänen. Maku on yllättävän täyteläinen, samalla tavalla pihkainen. Hedelmä ei ole varsinaisesti sitrusta, trooppisempaa ja pehmeämpää. Ohut runko on peitetty lähes hämmentävän hyvin. Jälkimaku on katkeroinen, mutta ei niin voimakas kuin muut ainekset antaisivat odottaa, se on brittityylisempi kapeahko puraisu. Melkoinen yllätys, Mallaskoski on piristynyt Valioluokka-sarjallaan ja nyt toinen hieman tylsällä imagolla operoiva panimo tuo radalle melkoisen haastajan. Erityisen ilahtunut olen siitä, että näin vähällä alkoholilla on saatu aikaan näin maistuva olut, ei nimittäin usein onnistu näin hyvin Pekka Himasen suosimalla mietiskelyseudullakaan. Ehdottomasti suosikkini Nokian oluista. Ostopaikka Oulu, Raksilan Prisma.