skip to main |
skip to sidebar
Seinäjokelainen panimo pistää uutuuttaan ravintolajakeluun vahvempana versiona. Aiemmin törmäsin tähän miedompana tölkkivariaationa. Nahkeaa hedelmää, hyvin epämiellyttävä maku edelliseen jenkkiolueen verrattuna. Täyteläisempi kuin maitokauppaversiossa, mutta muuten ei olennaista parannusta. Jokin ikävä sivumaku, mutta katkeruutta kyllä jonkin verran jälkimaussa. En täysin ymmärrä, miksi suomalaiset panimot mokaavat tällaisen helpon (?) tyylisuunnan niin totaalisti. Kotimaiset asiaan paneutuneet kotipanijat kyllä saavat homman toimimaan, kun tilaavat netistä asianmukaiset raaka-aineet. Kylmä päätelmäni siis on, että kaupalliset toimijat yrittävät sumuttaa kuluttajia kustannustehokkailla surkeilla aineksilla. Tuskin prosessiosaamisessa he häviävät harrastajille. St. Michael, 9.4.2014.
Pohjoiskalifornialainen panimo on itselleni tyystin tuntematon, mutta olen huomannut valmistajan tuotteita länsinaapurin monopoliliikkeen vaikoimassa. Hanalätkän mukaan kyseessä yhteistyö skotlantilaisen teollisuusbrändi Belhavenin kanssa. Ei siis kuulosta yhtään lupaavalta. Kuparinvärinen olut, 7%, kuivaa hedelmää, pähkinätoffeeta, ei sitrusta vähääkään. Silti hyvä tukeva runko ja katkeruutta yllättävän reippaasti ja pitkäkestoisesti. ESB-tyylinen runko siis kovalla katkerolla, mutta amerikkalaistyylisyys jää arvoitukseksi. St. Michael, 9.4.2014.
Lontoolaiset kovassa paikassa hävittyään kahdella maalilla Pariisissa, vaikka Zlatan nyt poissa. Vaihteleva alku, PSG ei pelkästään puolustanut, mutta ei kunnon tilanteita. Hazard ehkä loukkaantui, vaihdettiin 18. minuutilla Schürrleen ja peli parani heti, Schürrle juoksi kovaa vastahyökkäyksiin ja sai aukkoja pariisilaisten puolustukseen. 28. minuutilla Lampardin vapaapotku kimposi kohti alanurkkaa, mutta italokoppari Sirigu venytti väliin. Chelsea maalasi puolen tunnin jälkeen hienolla kuviolla, Ivanovicin sivuraja, David Luiz jatkoi päällä ja Schürrle sijoitti verkkoon. Selvästi harjoiteltu juttu. Zlatanin paikalla pelannut Cavani ei saanut mitään aikaan, idioottimaisuuttaan otti kortin hyökkäyspäässä ja missaisi semifinaalin, jos PSG sinne etenisi.
Argentiinalainen Lavazzi yritti pitää PSG:tä mukana, mutta ote siirtyi väistämättä isännille ja tilanteita syntyi nyt solkenaan. Willianin asettelusta Schürrle pisti poikkipuun laulamaan ja samaa kokeili Oscar vapaapotkusta. Blanc pelästyi, vaihtoi Verrattin passiivisempaan Newcastle-ikoniin Cabayeen ja vielä roikuttiin hetki mukana. Mourinho otti 65. minuutilla Lampardin ulos, West Ham -legenda Frank Lampard Sr. näytti katsomossa tyytymättömältä. Cavani piristyi, pari paikkaa vastahyökkäyksistä, hyviä suorituksia, mutta yli meni molemmilla kerroilla. Blanc otti uuden topparin sisään, ratkaiseva virhe, Mourinhon senegalilainen vaihtomies Ba survoi sekavasta tilanteesta ratkaisumaalin, vierasmaalilla semifinaaliin. Yliajalla kyseinen toppari Marquinhos vielä sai kuittauspaikan, mutta Cech ei antautunut.
Alko onnistui tänä vuonna vesittämään kotimaisen pienpanimokampanjansa heittämällä täysin tarpeettomasti sekaan pari brittiolutta panimoilta, joita se on ennenkin suosinut paljon mielenkiintoisempien valmistajien kustannuksella. Tämä skotlantilainen olut vaikutti muutenkin epäilyttävältä. India pale ale on historiallisesta taustastaan huolimatta nykyään leimallisesti oluttyylinä tuoretuote, joten tammessa ikäännytetty IPA kuulostaa huonolta vitsiltä.
Mutta heitetään ennakkoluulot sivuun ja tartutaan olueen. 5,6%, vehnää mukana. Kirkas keltainen juoma, ei juuri vaahtoa. Tuoksussa puuta ja marjaa, ehkä karviaismarjaa. Maku on kovahkon karamellinen, liikaa hiilihappoa, hedelmä on hiipunut puuhun, tähän on jäänyt jotain nahkeaa luumua, josta mehut puristettu pois. Toffeeta, pähkinää ja keksiä. Jälkimaku on seitinohut, katkeruus on hetkellisesti häivähtävää. On tietysti hieman hassua sanoa, että skottiolut joutui liian kovaan paikkaan liminkalaisen kotioluen jälkeen. Tähän on kuitenkin tultu. Ei minua tällaiset olut ilahduta, mutta onhan tässä jotain makua sentään, ehkä ystäviä löytyy muualta. Ostopaikka Oulu, Raksilan Alko.
Vuoden kovavauhtisimman juoksulenkin palautumisoluena Liminka Brewing Companyn uutta tuotantoa. Kyseessä siis Harri Vaaralan ei-kaupallinen olut, jonka sain lahjoituksena. Harri on uhannut lopettaa oluttarjoilun, jos kritiikkiä ei synny, joten otsa rypyssä tätä on lähdettävä ryystämään. Vitsikäs nimi tarkoittanee, että kyseessä on jonkinlainen kevyt tupla-IPA tai tuplapale. 5,8%, IBUja "sopivasti". Suhteellisen samea kinuskin värinen olut. Tuoksu on pelkkää greippiä ja pihkaisia neulasia. Suutuntuma ei ole kovin täyteläinen, sitrus mukana, mutta pehmeämpääkin hedelmää, myös toffeeta. Kuivana silti maku pysyy ja katkeruus avautuu vähitellen kukkaan, hyvin kuivana, mutta ei erityisen voimakkaana. Kokonaisuus on kyllä mielenkiintoinen, en muista aivan vastaavaa juoneeni. Juuri tässä käyttötilanteessa hyvä juotavuus yhdistyneenä hedelmäiseen runkoon ja kuivaan hillittyyn loppuvetoon toimii näppärästi. Vaativassa nautiskelusessiossa tämä ei sopine päärooliin, mutta nostaa lämmittelijänä kyllä rimaa korkealle. Katkerohumalointia ei ole Limingassakaan vedetty överiksi, näköjään samassa linjassa kuin viime viikonlopun kotimaisissa HBF-oluissa. Humalalajikkeet ovat Simcoe, Chinook ja Centennial, maltaista suurin osa Pale Maltia. Harrin oluiden kohdalla on tietysti itsestäänselvyys, että virheitä, sivumakuja tai edes mitään epämääräisyyksiä ei kertakaikkiaan esiinny.
PS. Luin Jani Simosen arvion runsaan viikon takaa samasta oluesta. Katkeruutta hän pitää tässä todella voimakkaana. Ehkä viikossa ne ovat jo hieman hiipuneet, ei olisi ennenkuulumatonta tuoreoluiden kohdalla. Toisaalta olen saattanut pilata katkeroaistini lopullisesti, mikään ei oikein enää riitä.
Lentokentällä ahvenanmaalaista uutuus-IPAa. Kuvittelin ensin kakkospotenssista, että kyseessä tupla-IPA. Näin ei ole, pikemminkin puolikas, koska panimon perus-IPAssa 6%, tässä 5%. Hintaa aika kirpaisevasti 9,60€. Sitrushedelmää, mutta liikaa hiilihappoa. Katkeruus keskitasoa, aivan liian varovainen olut. IPA-sarjassa pitäisi pelata aivan eri asenteella. Tavallisena hailakkana alena jotain uskottavuutta, mutta näin nimettynä olut katoaa takavasemmalle. Vantaa, The Oak Barrel, 6.4.2014.
Chilioluen jälkeen oli pakko saada voimakasta neutraloijaa ja sellaiseksi päätyi tämä imperial stout, 12%, 19€. Pikimustaa, mausteinen, kahvia, puuta. Viskitynnyrissä kypsytetty ja se tuntuu selvästi. Verrattuna Stadin kevyempään portteriin viskisyys svengaa paremmin näin vahvassa oluessa. Makeaa siirappia nousee lämmön mukana ja valitettavasti liian makeaksi tämä kääntyy väistämättä. Iltapäivän tummat oluet sopivat mukavasti sateiseen Helsinkiin. Aivan viimeinen loppuarvio kohotti oluen nautinnnollisuutta, makeus ei kokonaan olutta pilannut. Helsinki, Kaisla, 6.4.2014.
Chilisuklaaporter Huddersfieldistä, 5,4%. Todellakin reippaasti chiliä mukana, hämmentävän polttava tuntuma. Tätä ovat panijat kokeilleet ennenkin, mutta aivan näin chilistä otetta en muista maistaneeni, ehkä sentään Texas Rangerissa. Suklaa pysyy mukana, mutta muuten chili jyrää kaiken yli. Paahtoa ja maitoisuutta erottuu häviävästi. Vaikutelma aivan sama kuin todella tulisessa ruuassa. Helsinki, Kaisla, 6.4.2014.
S-ryhmän William K -ketjulle tuotettu portteri on saanut Billy-nimen, 7%. Savua ja tervaa, paahtoa, karkeahko kokonaisuus. Katkeruus heikkoa. Lämmetessä paranee, mutta saumattomasti turpeisuus ei toimi. Helsinki, William K Kurvi, 6.4.2014.
Pitkällä nimellä siunattu derbyshireläinen tarjolla Sörnäisissä. Karamellimallasta, runsaasti hiilihappoa, heikompi katkeruus. Brown ale onnistuu harvoin niin hyvin, että innostuisin, mutta odotin kyllä nyt enemmän. Jonkinlainen luumuinen hedelmäisyys piristää, mutta yksiulotteinen ja vaisukin olut kyseessä Helsinki, Hilpeä Hauki, 6.4.2014.
Brettalla marinoitu berliner weisse Yorkshiresta, vain 3,5%. Himmeästi keltaista olutta, sitruunaa, raikasta, hapanta lähes valkoviinimäisesti, todellinen yllätys. Joissakin gueuzeissa samaa tuntumaa, mutta tämä meinstriimimpi, tämä voisi olla hyväksyttävissä laajemmissakin piireissä. Oluena tämä on tietysti kaukana marginaalissa, tästä ei mallasta ja humalaa löydy. Kuivuus miellyttävää, todella hiekkainen jälkimaku. Näppärää päättää päivän oluet samalla panimolla, josta aloitinkin. Monissa happamissa aleissa brettta on epämiellyttävää, mutta tässä liikutaan pirskahtelevan kirkkaissa lähes kuohuviinityylissä, happamuus ei ole ollenkaan brutaalia satulannahkaa. Helsinki, Amsterdam, 5.4.2014.
Derbyshiren kulttipanijat ovat kypsytelleet skottialea lowlandilaisen tislaamon Auchentoshanin tynnyreissä. Oluen nimessä whiskey kirjoitettu eellä, vaikka Auchentoshan ei moista kirjoitusasua tunnusta. 8,5%, 19€. Vuosi viskitynnyrissä, lievää viskisyyttä tuoksussa kieltämättä on. Mausteisuutta, kaneliakin. Nyt tarjolla olut, josta hankala saada otetta. Makeaa karamelliä, kuivattua hedelmää, alkoholin poltetta. Jälkimaussa oikeaa katkeruuttakin. Luumua ja mämmiä, joulutortun luumuhilloa, puutakin löytyy. Monimuotoisuutta tuotteessa kiitettävästi. Sherryä ja portviiniä tulee mieleen, mutta aivan sellaistakaan tämä ei muistuta. Bongasin baarista viskimoguli Jarkko Nikkasen, jonka kanssa tuli keskustelua viskistä, oluesta ja Fulhamista. Helsinki, Punavuoren Ahven, 5.4.2014.
Tanskalais-IPA 6,9%, sameaa kuparia, kohtuullista vaahtoa. Hedelmää taas hyvin, mutta liian makeaa karamellia, olut hajoaa ikävästi makeuteen. Katkeruutta on kyllä voimakkaasti. Singlehoppius ei tässäkään tuota kovin nautinnollista lopputulosta. Helsinki, Punavuoren Ahven, 5.4.2014.
Black Doorissa 22-vuotisjuhlat, paljon jengiä. Tamperelaisvirolaisen Sorin uutuus kantaa samaa Investor-nimeä kuin perus-IPA, jota en ehtinyt maistaa. Tässä 8%, hyvin sameaa, karamellia, hedelmäpastilleja, kuohkean pehmeää, aprikoosia, persikkaa. Tasapaino horjahtelee, mutta voimaa on, aika yllättävä "mainstream"-olut verrattuna Sorin Oulu-teistingin valikoimaan. Jälkimaku ei riittävän katkera, ja ehkä liian hiivaista pureskeltavuutta. Käsittääkseni Ruosniemellä pantua. Melkein samaa tasoa Hiisin DIPAn kanssa, uudet yrittäjät pääsevät hyvin liikkeelle, mutta vielä jää matkaa kunnon loistoon. Helsinki, Black Door, 5.4.2014.
S-mafian väsähtänyt tšekkibaari Hostina on nyt meikattu uuteen skandinaaviseen kuosiin, samaa on odotettavissa muissakin suunnissa. Sisustuksessa en ihmeitä huomannut, mutta oluttarjonta virkeää, monta mielenkiintoista olutta. Selvä parannus aikaisempaan konseptiin. Nimi kirjoitetaan vitsikkäästi tanskalaisella ööllä. Baarin musiikkitarjonnassa jokin amerikkalaisen heartland rockin 1987 spesiaali menossa, peräkkäin soitettiin suhteellisen harvoin kuuluvat Springsteenin Tougher Than the Rest ja Pettyn Jammin' Me.
Porilainen single hop -IPA, 5,5%. Kovasti vaahtoavaa, punaruskeaa, tuoksussa valehtelematta mandariinia ja mangoa. Maku on hieman karkeaa hedelmäisyyttä tarjoava, kovahkoa hiilihappoa, veriappelsiinia. Tuntuu paremmalta kuin eilinen Polaris, nyt kunnon annoskin arvioitavana. Katkeruus jättää tässäkin toivomisen varaa, lyhyeksi ponnistus jää. Helsinki, Ølhus Stockholm, 5.4.2014.
Poistuin festivaalilta ja tallustelin tuulisen kanavan rantaa "uudistuneeseen" One Pintiin. En oikein uudistumista huomannut, mutta ei se mitään, tunnelma mukavan lenseä iltapäivällä. Italo-IPA jostain Venetsian liepeiltä, 5,9%, pehmeää hedelmää, liikaa hiilihappoa, mallas ei komppaa kunnolla. Hedelmä on aika raikasta, mutta katkeruus jää vajaaksi. Miellyttävämpi kuin festivaalin Benelux-IPAt, mutta ei tämäkään säväytä. Helsinki, One Pint, 5.4.2014.
Viimeinen näyte Ilkka Sysilän nykytarjonnasta sai kunnian päättää festivaalivierailuni. Pihkaa, hedelmää, ohut runko, 4,7%. Katkeroa kyllä on, mutta eiköhän tämäkin liity enemmän konsernin maitokauppaprojekteihin. Bruuverin uusimpien kevyimpiä tuotteita, jokin itsepintainen sivumaku jää kummittelemaan jälkimaussa, ei ehkä täysin miellyttävää. Helsinki Beer Festival, 5.4.2014.
