Weird Beard Holy Hoppin' Hell

Tätä olutta piti olla tarjolla parin viikon takaisessa Olutexpossa, ei kuitenkaan ehtinyt saapua, katkera pettymys. Nyt sitten mukavasti esillä Helsingin paraatibaarissa, 9,2%, hyvin trooppista hedelmää, hieman yrttisyyttä. Hyvin pehmeää, katkeruus kevyempää, mutta ei alkoholikaan maistu. Ei täysin ihanteellista, mutta kunnon olutta kuitenkin. Black Door, 11.11.2014.

Shepherd Neame -markkinointia

Helsinkiin muutettuani pystyn näppärästi osallistumaan erilaisiin markkinointitilaisuuksiin. Tässä oli samaa otetta kuin alkusyksyn Urquell-tapahtumassa. Kentin Favershamista ponnistava Shepherd Neame on Englannin vanhin toimiva panimo, joka on saanut omassakin olutkokemusmaailmassani pysyvän sijan. Joskus 90-luvun lopulla Helsingin Ludviginkadun Richard O'Donoghue's -baarissa nautittu real ale -versio Shepherd Neamen Original Porterista on yksi parhaista koskaan juomistani oluista. Ikävästi panimo tuntuu haudanneen tämän erinomaisen oluen, ainakaan tällä kertaa en huomannut siitä mitään mainintaa.

Paikalla oli vaikuttavasti Jonathan Neame, jo viidennessä polvessa panimoa johtavia Neame-hahmoja. Firmahan on iso maakunnallinen panimo Britanniassa, 350 pubia, 1000 työntekijää. Panimo tuntuu olevan ymmällään nykytilanteessa. Kovasti viitattiin amerikkalaisiin IPOihin, miten ne valtaavat Euroopassa markkinaa. Omalaatuisesti jäi huomiotta Britannian oma myllerrys, siellähän syntyy lähes päivittäin uusia moderneja jenkkivaikutteisia panimoita, jotka haastavat voimakkaasti maistuvilla oluillaan Neamen kaltaiset perinnepanimot. Black Doorissakin oli tarjolla esim. Weird Beardin tupla-IPA tästä osastosta.

Neame on reagoinut tilanteeseen tarttumalla vielä kauemmas menneisyyteen, vanhojen reseptien herättämisellä. Periaatteessa järkevä ja looginenkin reaktio, mutta itseäni se ei kiinnosta. Neamen retro-IPA (vain 43 IBU) on todella heikko, IPA-termillä ratsastaminen on aika turhaa brittityylillä. Amerikkalaisella IPAlla ei ole mitään tekemistä vanhan perinteisen englantilaisen IPAn kanssa, oikeastaan harmittavasti amerikkalaiset ottivat tämän termin käyttöön. Kyseessä on täysin mullistava uusi oluttyyli, jolla ei ole mitään tekemistä homehtuneen britti-imperiumin kanssa.

Lämminhenkisessä tilaisuudessa oli tarjolla pullosta Spitfirea, Whitstable Organic Alea, Bishops Fingeria, IPAa ja caskista Late Rediä. Puheissa tuli esille edellisenä päivänä Tallinnassa lanseerattu Oyster Stout ja perinnesarjan Double Stout ja Brilliant Ale, niistä ei kuitenkaan maistiaisia. Hauskaa purtavaa, burgereissa haukea ja porsaanniskaa. Tarjoillut oluet hyvin lähellä toisiaan, ruskeita englantilaisia perinneoluita, Late Red hyvässä iskussa ja Bishops Fingerinkin potku nousi hyvin muista esiin.

Mallaskoski Kuohu Valioluokka Pils, suodattamaton

Seinäjokinen pils on todellakin hieman sameaa tässä muodossa. Edelleen 4,7%, puhtaan viljainen, tykkäsin perusversiostakin, ei kovin suurta eroa havaittavissa. Kevyen kapea katkeron puraisu löytyy, ihan mukavasti putoaa. Enemmän tietysti pils saisi olla Petolinnun suuntaan. Siemailin tätä ihan incognitona ennen baarin takaosan kutsuvierastilaisuuteen pujahtamista. Black Door, 11.11.2014.

Steve Hamilton: Die a Stranger

Steve Hamilton teki paluun Alex McKnight -sarjaan Misery Bayssa ja nyt on käsillä sarjan yhdeksäs romaani. Sama miljöö Michiganin Upper Peninsulalla kuin ennenkin ja samoja henkilöitä taas mukana. Hamiltonin romaanien paras anti on juuri tämä Paradise-kylän pienoismaailma, joka ei tosin ole mitenkään paratiisillinen. Itse tarina lähtee nyt liikkeelle todella hitaasti, mutta vauhtiin päästyään rullaa todella voimakkaalla kierteellä aivan loppuun asti, uskottavan aito käännekin viime metreillä. Toiminnalliset kohokohdat sijoittuvat nyt Lake Michiganin puoleiselle Beaver Islandille. Mielenkiintoisesti Hamilton kattaa vähitellen tuotannossaan maantieteellisesti seutukunnan kaikki kolkat. Hamiltonin tyyli on kristallisoitunut kirkkaaksi, teksti soljuu kuin vesi Tahquamenonin putouksissa. McKnight itse on tällä kertaa hieman varjossa, Ojibwa-intiaaniystävät ovat pääroolissa. Se voi olla yksi syy, että aivan parasta intensiivisyyttä tässä teoksessa ei nyt ole. Yhdellä istumalla romaanin kuitenkin kiskaisin ja melkein haluttaisi aloittaa jo sarjan seuraava Let It Burn -osa.

BrauKunstKeller Amarsi

Vahvempi IPA, 7,1%.  Hedelmää samaan tyyliin kuin Lagunassa. Ehkä hieman tuoreemman tuntuista. Amarillo ja Simcoe mainittu, mutta katkeruus taas olematonta. IBU-lukemakin (66) omituisesti alhaisempi kuin kevyemmässä oluessa. Hiilihappoakin liikaa. Pettymyksiähän tämän panimon oluet olivat. Tampere, Konttori, 8.11.2014.

BrauKunstKeller Laguna IPA

Konttorin hanoissa ei mielenkiintoista, joten ryhdyin tarkastelemaan varsin mittavaa pullolistaa. IPAa Odenwaldin Michelstadtista, Heidelbergin koillispuolelta.  6,1%. 68 IBUa, pihkaa on, kuivaa hedelmää. katkeruutta vähemmän. Tyypillistä pullo-IPAn vanhentunutta pahvifiilistä löytyy, vaikka parhautta luvataan maaliskuulle asti. Tampere, Konttori, 8.11.2014.

Stallhagen Jolly Bock

Ahvenanmaan hauskassa bockissa 6,5%. Yllättävän tummaa, hedelmää, taustalla hieman viljaa. Brown ale -fiilistä. Kapeasti katkeroa loppuvedossa, mutta todellakin lähes vain viitteellisesti. Tampere, Nordic, 8.11.2014.

Pyynikki Vahvaportteri

Käsittääkseni tämä on juuri se olut, jolla Pyynikki kävi pokkaamassa pystin jossain Berliinin skabassa. Itse en ole olutkilpailuista innostunut, Koffin peruskurassakin oli etiketissä vielä jokin aika sitten maailmanmestaruusmitaleita.

7,5%, mustaa nestettä ja beige vaahto. Tuoksu vieno, ehkä vähän luumuista hedelmää. Maku on pehmeän hedelmäinen, paahtoa aika vähän. Kääntyy varsin makeaksi, karamelliakin. Jälkimaku on käytännössä tyhjä. Näin siirappisen makea ja katkeroton porter ei ole todellakaan minun suosikkeja. Bob Dylan sentään laulaa Like a Rolling Stonea taustalla. Ukkometso alkaa täyttyä ruokailijoista. Tampere, Ukkometso, 8.11.2014.

Olutpaja Rönnvikin Talviolut

Viikko sitten sain Pikkulinnussa pienen maistiaisen Rönnvikin uutuuspullosta, nyt sitten hanamuodossa tarjolla. Timo Jukka jatkaa kevyellä otteella, 4,2%. Tuoksussa lähinnä kahvia. Pehmeää paahtoa maussa, liian kylmää, mutta kyllä kahvi nousee maussakin esille. Paljon makua ja tasapainoakin, jälkimaussa katkeroa kohtuudella. Jotenkin puolitiehen tuntuu silti jäävän. Olutpajalta toivoisi jo vahvempaa näyttöä, eihän Ruotsinkaan pienpanimot pelkkää mellanöliä tee. Tampere, Ukkometso, 8.11.2014.

Nøgne Ø Kriek of Telemark

Ensivierailu Ukkometsoon, entinen Esplanadi. Yllättävän kova tarjonta, paljon parempi kuin O'Harassa, nyt mielenkiintoisempi kuin Tuulensuussakin. Rönnvikiä, Närkeä, Pyynikkiä, Makua, Hiisiä. Pulloissakin monenlaista, Tampereen uusi ykköspaikka? Gastropubmeininkiä täälläkin.

Norjalaiskriekissä 7%. Punaista, mielenkiintoinen tahmean hapan marjainen maku. Jotain Cantillonia makeampi. Jälkimaussakin lievää potkua, mutta lievä pettymys tämä oli verrattuna oluen saamaan suitsutukseen. Nimi ehkä viittaus Telemarkin tapahtumiin toisessa maailmansodassa, Krieg von Telemark. Tampere, Ukkometso, 8.11.2014.

Fuller's Red Fox

Hiisin Leimaus ehti juuri loppua, sain pienen siemauksen, chiliä aika hillitysti. Lontoolainen red liian kylmää. Karamellia, heikosti katkeroa, ei toiminut riilinä eikä toimi kegissäkään. Loppujen lopuksi Leimausta olisi ollutkin, vain pientä häikkää hanassa, mutta päätin vaihtaa baaria. Tampere, O'Hara, 8.11.2014.

Edge IPA x 2

Meni yli viisi kuukautta ennen kuin pääsin ensi kertaa Tampereelle helsinkiläisenä. Nyt sain vitosella junalipun. Ensin Plevnan pyttipannu ja Smörre IPA, sitten Tuulensuuhun. Tupla-IPAa Barcelonasta,  kypsää hedelmää, täyteläinen, ei pahemmin katkeroa. Ei oikein kolahtanut, suutuntumassa jotain epämiellyttävää nahkeutta. Tampere, Tuulensuu, 8.11.2014.

Närke Peated Viking

Örebrolainen turveolut on paljon tummempi kuin grimstadilainen, lähinnä punaista. Maku ei, ei niin intensiivinen kuin Nøgnessä. Tervaisuus tässäkin tuntuu lähinnä epämiellyttävältä. Katkeroa on kyllä reippaammin ja kokonaisuus tasapainoisempi. William K Kurvi, 7.11.2014.

Andrew Martin: The Necropolis Railway

Hämäläispanija Juha Nakari on useampaan otteeseen vihjannut Andrew Martinin historiallisista rautatiedekkareista. Innostuin nyt hankkimaan sarjan ensimmäisen, ilmestynyt 2002. Lontoo, 1903. Nuori Jim Stringer saapuu Yorkshiresta imperiumin pääkaupunkiin Waterloon asemalle töihin, omalaatuinen junalinja kuljettaa ruumiita kaupungin ulkopuoliselle Brookwoodin hautausmaalle. Tällainen linja todellakin oli tuolloin, muutenkin historiallinen puoli tuntuu todella tarkkaan tutkitulta. Atmosfääri on paksua, tämä on kirjan parasta antia. Stringer vaikuttaa varsin viattomalta, mutta kulmakunnan pubit kummasti alkavat kiehtoa nuorta miestä, Red Lion -bitter alkaa pudota varsin liukkaasti. Orastavan romanttinen kuvio näyttävän näköisen vuokraemännänkin kanssa ottaa loppupuolella kierroksia.

En kuitenkaan innostunut, Martinin kerronta on todella raskasta, tarina ei meinaa millään päästä liikkeelle ja lauseet ovat pitkiä, rönsyileviä ja muutenkin koukeroisia. Mystiset rikoskuviot ovat todella sumuisia, en tykkää arvoitusdekkarin rakentelusta, joka vielä sotkeutuu epämääräisiin toimintakuvioihin ja lopun "yllättäviin" käänteisiin. Lopussa kyllä Martin hyödyntää senaikaista maailmanpyörää Great Wheelia mallikkaasti, kyseessä siis jo 1907 purettu London Eyen edeltäjä. Tässä heilahti mielessä Reedin/Wellesin/Greenen The Third Manin Prater-kohtaus, mutta aivan sille tasolle Martin ei yllä. Huumoriakin tässä on, mutta ei tarpeeksi kuivaa minun makuun. Liikaa teknisiä yksityiskohtia, en ole ainakaan vielä innostunut junabongauksesta, koko ajan toistettu half-link jäi epäselväksi enkä edes halunnut ottaa siitä selvää. Mutta pahin ongelma siis tyyli, tykkään lyhyestä lauseesta, lakonisesta amerikkkalaisesta kovaksikeitetystä no-nonsensesta. Seuraavaksi siis luettavaksi tutumpaa kamaa, George Pelecanos, Steve Hamilton, James Lee Burke.

HJK - Torino 2-1

HJK:n ensimmäinen Eurooppa-liiga -matsi Helsingissä Club Bruggea vastaan osui lomareissun ajalle. Nyt sitten Torino-ottelu räntäsateessa, ei jaksanut vaivaantua, varsinkin kun HJK:hon ei ole minkäänlaista tunnesidettä. Muovikenttä, Torino pisti kärkeen Serie A -legendan Fabio Quagliarellan, HJK:lta pois kokeneet avainhahmot Tainio ja Heikkinen. Torino näytti alussa taitavammalta ja terävämmältä, suomalaisjoukkueelta pallo tuntui aina karkaavan ensimmäisellä kosketuksella. Puolen tunnin jälkeen syntyi tilanteitakin, vapaapotku oli mennä sisään ja Juan Sanchez Mino kiskoi tolppaan. Heti perään HJK:n iso sentteri Kandji oli päästä läpi, mutta pystysyöttö hieman liian pitkä. Väyrynen hyvässä vireessä. Tuomari loukkaantui mystisesti 39. minuutilla. 

Toisen jakson alkupuolella HJK:lta todella hyvää otetta, palloa pidettiin harkitummin ja otettiin Torino rohkeasti korkeammalta kiinni. Lehkosuo varmaan osasi kopissa tehdä oikeita asioita. Tunnin kohdalla sitten johtomaali, ghanalainen toppari ronkki kontallaan luukulta räkämaalin, toimitusjohtaja Riihilahti varmaan seurasi tapahtunutta ylpeänä. Torino vaihtoi miehiä ja alkoi painostaa, mutta helsinkiläiset jatkoivat hyvällä asenteella. 80. minuutilla sitten kaunis maali, kohupelaaja Lodin vapaapotku oikealta takatolpalle, Zenelin pusku maalin eteen ja reservitoppari Valtteri Moren ratkaisi kylmästi. Vaikea paikka 90. minuutilla, uusi toppari Heikkilä sisään, menetti vapaapotkussa ilmataistelun 10 sekuntia myöhemmin ja Quagliarella rankaisi. Moren loukkaantui tilanteessa ja vielä viisi minuuttia piti ottaa Torinon vyöryä vajaalla vastaan. HJK kesti kuitenkin ja upea voitto. Varmaan olisi ollut loppujen lopuksi hauskaa paikan päälläkin. 

Juventus - Olympiakos 3-2

Vanha Madrid-tähti Michel Olympiakosin valmentajana, vain kaksi kreikkalaista avauksessa, vahvalla puolustamisella lähdettiin kylmässä 8( C) ja sateisessa Torinossa ottamaan Juventusta vastaan. Välillä melko korkealtakin, mutta kyllä Juventus hallitsi selvästi. 21. minuutilla vapaapotku 20 metristä, Pirlo kaarsi muurin päältä verkkoon, ei ollut korkeakaan, ehkä meni helpohkosti. Melko pian Olympiakos varsin yllättävästi tasoitti, Dominguezin kulmasta Alberto Botia kiersi puskemaan matalalta Chiellinin edestä. Juventusilla jatkossa puolittaisia paikkoja, mutta ei tulosta.

Tunnin kohdalla alkoi tapahtumaan kovasti, hämmentäviä puolustussekoiluja. Vastoin kaikkia oddseja Olympiakos johtoon vapaapotkun jälkitilanteesta. Maniatis käänsi sokkona luukulle ja kongolainen N'Dinga puski vapaasti etukulmaan. Juventus ei hämmentynyt, viisi minuuttia myöhemmin Pirlon keskitys, vaihtomies Llorenten pusku, Olympiakosin maalivahti Roberto sähläsi pallon omiin. Heti perään Pogba painosti "kreikkalaisten" puolustuslinjaa 16. rajalla ja kiskaisi lopulta helpohkosti voittomaalin. Yliajalla vielä pilkku Juventusille Tevezin läpiajosta, Roberto torjui Vidalin vedon. Viihdyttävää peliä, mutta ei Juventus vaikuttanut contenderilta koko turnausta ajatellen.

Malmgård VBS Gold Digger

Taas pyörähdin Ølhus Københavnin ja Willin Wäinön hanaoluttaulujen ääressä ja palasin pimeälle kadulle, ei olutmetsästäjälle mitään saalista tarjolla. Lievästi epätoivoisena ajauduin jopa Stone's -baariin, jonka valikoimaa en yleisesti ole mielenkiintoisena pitänyt. Täältä löytyi omalaatuinen Malmgård-olut, VBS viitannee Viikki Brewing Societyyn, joka kai liittyi myös aiemmin juomaani Clooney-olueen. Pihkainen veto, ei tunnu raikkaalta golden alelta. Kovasti ohkainen, jälkimaku lyhyt, nitro-oluen fiilistä. Osuin keskelle tietokilpailun tulosten julkistamista. Ei mikään optimaalinen tilanne oluen nauttimiseen. Stone's, 4.11.2014.