skip to main |
skip to sidebar
Pullman-baari Helsingin rautatieasemalla on viime aikoina tuntunut niin kulahtaneelta, että portaita ei ole tullut kiivettyä. Tänään sitten mielijohteesta suuntasin paikalle ja siellähän oli lupaavan tuntuista riiliä. 4,6%, karpaloilla maustettuna. Ohut runko, jotain pahvista ja leipäistä, mutta ei tämä huonossa kunnossakaan ole. Karpalot hieman maistuu, humala ei. Pullman, 7.1.2015.
Tässä nyt sitten ensimaistossa se IPA, jota olin panemassa toista kuukautta sitten. Todettakoon heti, että minkäänlaista taloudellista korvausta tai palkkiota en tästä oluesta saa. Kyseessä on Bruuverin normaali olut, jonka valmistusvaiheisiin pääsin osallistumaan panimomestari Ilkka Sysilän kutsusta.
Sitten hieman nimestä, jonka pääsin valitsemaan. Sysilällä on tapana käyttää musiikkiin liittyviä nimivalintoja, joten päädyin itsekin siihen, palloteltuani ensin joidenkin jalkapalloon liittyvien nimien parissa. Sysilä on jazz-miehiä, minä en. Erityisesti sydäntä lähellä on amerikkalainen kitararock 1980-luvulta ja viime vuoden joulukuussa olin vielä täysin täpinöissä nähtyäni lopulta Alvinin veljekset livenä marraskuun alussa. Veljesten bändi The Blasters oli tuon suosikkigenreni suurimpia vaikuttajia ja yhtyeen viimeisen Hard Line -albumin vuodelta 1985 avaa Trouble Bound –niminen erinomainen kappale. Trouble Bound IPA on siis kunnianosoitus The Blastersille.
Nimessä on lisäksi mukavan traaginen kohtalokas klangi, se voisi olla suuresti ihailemani film noir –elokuvasuuntauksen avainteoksen nimi, jota Robert Mitchum ei koskaan tehnyt 1940-luvun lopulla. Michael Madsenia voi pitää Mitchumin poplarinperijänä neonoirin puolella ja eiköhän Madsen näytellytkin 1993 Trouble Bound –nimisessä leffassa, jota en harmittavasti ole kuitenkaan nähnyt. Trouble Bound IPA ei siis viittaa tähän elokuvaan. Toisaalta varauduin nimivalinnassa siihen, että olut ei ehkä olekaan kaikkien/kenenkään mieleen, olisiko humalointi niin äärimmäistä, että olut on hakeutumassa kohti ongelmia. Ja ehkäpä nimeen voi liittää ajankohtaisia eurooppalaisia turvallisuuspoliittisia tulkintoja. Useammat kontaktit Pietarista kertovat, että venäläisiä valmistellaan sotaan.
En ole erityisen innokkaasti hakeutunut oluen valmistuspuolelle, mutta viime kesänä konsultoin Juha Nakarin tupla-IPAa, joka onnistui mielestäni erinomaisesti. Mutta siis pelkästään konsultoin, Juha teki päätökset. Tällä kertaa sain vapaat kädet suunnitella oluen, toki Ilkka Sysilän antamilla reunaehdoilla ja hänen suosituksillaan. Lopulliset päätökset raaka-aineista ja joistakin prosessiratkaisuista tein kuitenkin itse. Prosessin eri vaiheissa kävin pari kertaa tsekkaamassa tilannetta.
Bruuverin hanaan Trouble Bound oli tullut eilen loppiaisena. Oluen valmistuksen ajoituksella halusin varmistaa henkilökohtaisesti, että Helsingin tammikuusta ei todellakaan tule IPAtonta. Hanalätkässä ei vielä ollut Trouble Bound -taidetta, mutta liitutaululla alkoholipitoisuudeksi oli mainittu 7,2%. Tuoksussa on kuivaa sitrusta, vaahtoa ei erityisemmin synny. Greippinen maku, muutakin sitrusta löytyy. Mutta vähän tukkoinen maku on, ei raikkaus ja kuohkeus oikein avaudu. Täyteläistä on, katkera jälkimakukin viipyilee nautinnollisesti. Mutta täytyy myöntää, että kuivuuden komppaukseksi tässä nyt kaipaisi pehmeämpää trooppista, mehuisempaa hedelmää. Mutta itsehän tietysti tälle greippilinjalle lähdin. Hiilihappotasokin kohdallaan, pelkäsin että sitä tulee liikaa. Ei paras maistamani IPA, ei ole Bruuverinkaan paras, mutta olen silti tyytyväinen.
Paradoksaalisesti Bruuverin hillittömän kalliit oluet alkavat olla edullisiakin. Tässä on nyt reilusti puoli litraa vahvaa olutta alta kympin. Helsingin S-mafiapaikat eivät enää tällaisia myy. Säännönmukaisesti craft-oluet niissä tarjoillaan 0,3 -0,4 l laseissa ja hinnat hipoo silti kymppiä. Bruuveri, 7.1.2015.
Louisianalainen Burke asuu osan vuotta Montanassa ja on sijoittanut joitakin romaanejaankin sinne, esimerkiksi 1989 Dave Robicheaux -sarjan kolmannen teoksen Black Cherry Blues, jota voi pitää Burken läpimurtonakin. Kirjoitettuaan Katrina-teoksen Burke päästi tässä 2008 ilmestyneessä romaanissa Robicheaux'n ja taistelupari Clete Purcelin rentoutumaan Länsi-Montanaan Missoulan seudulle. Rentoutuminen jää tietysti haaveeksi, ruumiita alkaa löytyä havumetsien keskeltäkin samaan tapaan kuin Louisianan rämeiltä. Burken teksti soljuu taas nautinnollisesti, lähes 500 sivua, mutta ei tätä rönsyilynä voi pitää. Miljööote on yhtä tiukka Montanaan kuin bayou-maisemiinkin ja henkilöhahmoissa tuntuu olevan uuttakin syvyyttä. Juoni on aika samanlainen kuin monesti aiemminkin, mutta selvä draaman kaari löytyy. Aina näin ei Burkella ole, mutta selvästi tämä on Burken myöhäistuotannon parhaita. Itse asiassa tätä voi pitää Black Cherry Bluesin jatko-osana, pahojen poikien puoleltakin löytyy yksi sama henkilö. Teemapuolelta löytyy todella rankka näkemys kristinuskoa hyödyntävistä tv-evankelistoista. Musiikki on myös merkittävästi mukana, countrya ja bluesia varioidaan parinkin keskeisen hahmon kautta. Skeeter Davis ja Marty Stuart pudoteltujen nimien joukossa. Iättömältä vaikuttava Robicheaux on joidenkin viittausten perusteella lähemmäs 70-vuotias, mutta vauhti ei hiljene. Sarjassa on ilmestynyt tämänkin jälkeen vielä kolme romaania.
Tätä kalifornialaista olutta on näkynyt syksyn aikana eri puolilla Helsinkiä, mutta eipä ole tullut aiemmin kokeiltua. Hyvin sitruksinen tuoksu, maku on samaa, hedelmäpastilliin kääriytyneenä. Eli karamellisuuttakin löytyy. 7,5%, toisaalta alkoholi hieman paistaa läpi, mutta toisaalta olut on hyvin juotavaa. 64 IBUa, katkeruutta löytyy, mutta varsin tasapainoisesti kuitenkin. Tietysti tähän täytyy nyt lisätä itsestäänselvyys. Tämän oluen oikeasta luonteesta on mahdotonta sanoa yhtään mitään toisella puolen palloa, tällainen olut on nautittava paikan päällä Pohjois-Kaliforniassa. Molotow, 5.1.2015.
Saksalainen panimovanhus on viime vuosina ryhtynyt revittelemään ja taas tarjolle pukkaa Baijerille vierasta lajityyppiä. Toki Baijerissakin muinoin tehtiin tummia pintahiivaoluita, mutta välissä oli pitkä tauko. Nyt juotavana lähes samannäköinen olut kuin ruosniemeläinen, mutta maku on tyystin erilainen. Makeaa hedelmäistä siirappia, jotain kookostyyppistäkin, paahto puuttuu. Epäilyttää jopa hanahygienia, koska tässä on hieman sellaiseen liittyvää vivahdetta. Tuskin näin kuitenkaan on luotettavassa laatubaarissa. Marjaisen hedelmäinen hieman epämääräinen tuote. Ei täysin epämiellyttävä, mutta ei tyypillinen stout. Ruosniemeläistä täyteläisempi, vaikka voltteja vähemmän, 5,6%. Humalointiin ei ole tässäkään satsattu. William K Kurvi, 5.1.2015.
Loppiaisaatto eli Shakespearen mukaan Twelfth Night. Raaka kävelysiirtymä purevassa pakkastuulessa Pasilan läheisyydestä Sörnäisiin. S-ketjun turvallisessa satamassa paahteinen tuoksu jatkuu suutuntumassa mustassa porilaisessa. 6,1%, hieman mausteinen, hedelmääkin on, mutta ei odottamaani vaniljaa paljoakaan. Olut on varsin kuiva. Jälkimaku on hyvin ohkainen. Muutenkin jää jotenkin vetiseksi. Kurvissa tuulee hyytävässä pakkasessa ja täyteläisempi porter kolahtaisi paremmin. Kylmäähän tämä tietysti oli ja makeus tuntuu hieman lisääntyvän lämmön noustessa. William K Kurvi, 5.1.2015.
Tuore sohvapöytäkirja Springsteenistä, vain 270 sivua, mutta sivut on suuria ja paketti raskas. Raskas vain fyysisesti, sisältö ei ole erityisen painavaa. Tämä on pääasiassa valokuvakirja, mutta koko Springsteenin tuotantokin käydään läpi kronologisesti. Ei mikään fanikirja, mutta suhteellisen myötäsukainen näkemys Whitelta, ei erityisempää kriittistä sanottavaa. Uran alkupuoleen ehkä saatu aiempia kuvauksia täyteläisempi näkymä, kun myöhemmin esiin tulleet asiat voidaan projisoida taaksepäin. Ei siis erityisempää uutta faktaa, mutta mukavan tiiviissä muodossa uran vaiheet on dokumentoitu.
Kirkasta meripihkaa, tuoksussa todella vahvaa sitrusta, tämä on reippaasti parempaa pulloversioon verrattuna. Mahtava raikkaus tunkee suutuntumassa mukaan sitruksen keskelle, siis tuoretta ja katkeruuskin mukana. Elämystä vahvistaa taustalla jyskävä Suzi Quatro. Palaan mielikuvissa 70-luvun puoliväliin Vaalassa, musiikki oli mahtavaa, mutta tällaista aistihavainnointavaa olutelämystä ei silloin tietenkään ollut näköpiirisssä. Hämmentävästi, mutta silti ymmärrettävästi Kitty's soittaa perään Tom Pettyä, nyt Change of Heart kohoaa jo 80-luvun puolelle, 1983 julkaistuun Long After Dark -levyn tunnelmiin. Kitty's, 3.1.2015.
Italian craft-panijat alkavat lopulta hyödyntämään maan rikasta elokuvaperinnettä. Spagettiwestern on aivan oikea valinta, asenne oli siellä sama kuin craft-skenessä parhaimmillaan, jenkkien peesaillustahan taas on kyse, mutta omaa panostakin olisi mukava saada mukaan Sergio Leonen tapaan. Hyvin musta stout, peräti 8,7%, makean karamellinen tuoksu. Maku on neutraalimman maltainen, paahtoa, lakritsaa, mausteita. Hyvin pehmyt, maitoista happamuutta lievästi, ei juuri katkeroa. Lämmetessä siirappisuus odotetusti lisääntyy ja oluen viehätys vähentyy. Yhteistyö oklahomalaisen Prairien kanssa. Black Door, 3.1.2015.
Nyt kai voi lopulta todeta IPAttoman tammikuun loppuneen, kun tämä IIPA on käytännössä IPA-lukemissa. Paksua vaahtoa, hyvin kuohkea maku, 7,4%. Sitrus ei oikein kohoa, mutta voimakas katkeruus päättää suhteellisen ohuen suutuntuman. Tuoksu epämiellyttävä. Omituisen epätasapainoinen olut, juuri mikään osa-alue ei vakuuta. Thornbridgen maine horjuu, oluiden taso on tasaisesti heikentynyt ja tämä alkaa olla jo liian alhaalla. Punavuoren Ahven, 3.1.2015.
Yllättävän hillitty olut näin vahvaksi, 9,5%. Kevyesti paahtoa ja hedelmää, ja nimenomaan kypsää hedelmää enemmän. Brown alen tuntumaa, alkoholi peittyy täysin, erinomainen juotavuus. Luumuinen olut, jälkimaku aika ohut. Oluen lämmetessä paahtoa ei oieastaan löydy ollenkaan. Hieman yllättävä Stadin olut, aromihumalointi ei ole esillä. BrewDog, 3.1.2015.
Helsingin talven tihkusateessa raahustin Etelä-Helsingin uuteen olutbaariin. Jyväskylä/Pori-yhteistyössä vahvuutta 6.2%, hyvin musta, ilmeisesti black IPA, mutta ei tällä vielä IPAton tammikuu taitu. Selvästi hapan, marjaisen makea. Ohkainen, mutta lievästi katkeruutta tuntuu. Se on pitkäkestoista, kuivuus ja nahkeus kerääntyy nieluun, kun malttaa odottaa. Mielenkiintoinen olut, mutta ei sellainen, jota haluaisin juoda toisen kerran. Jo toinen marjainen kotimainen olut tänään, haistanko jotain trendiä? Kohubaarissa ei erityisen täyttä, mutta suomenruotsia melkein kaikki puhuvat. Melko eksoottisella alueellahan baari sijaitsee, itsekin kävelin aluksi harhaan Tähtitorninmäeltä laskeutuessani. BrewDog, 3.1.2015.
Todella paahteinen tuoksu, savuakin, tervaa ja salmiakkia. 5,5%, maku on maltaisemman pehmeämpi, mutta paahto edelleen vahvaa. Ei Schlenkerla-tason savua, mutta kinkkumainen fiilis ei ole kaukana. Yllättävän räväkkä olut, hyvin täyteläinen vahvuuteen nähden. Ei mainittavan katkeroinen, mutta tässä oluessa sitä ei oikein odotakaan. Ja tämäkin olut paranee lämmetessään, jopa katkerotkin lisääntyvät. Bryggeri Helsinki, 3.1.2015.
Tämän panimon sijainti Senaatintorin ja Kauppatorin välissä on Helsingissä niin syrjäinen, että taitaa olla nyt ensimmäinen vierailu kesän jälkeen. Parikin uutuutta hanassa, Winter-talviolut on samean keskiruskea, 6%. Makeaa mallasta, leipää, karamellia, selvää katkeruutta jälkimaussa. Aivan liian makeaa minun mielestä. Tyyliksi merkitty Ratebeerissä english strong ale, mutta ei tämä mikään pähkinäinen winter warmer ole. Mustaherukkaa lisätty ja lievästi hapan marjaisuus löytyykin. Ensijärkytyksen jälkeen olut parantaa otettaan. Makeus häiritsee vähemmän ja voimakkaammin humaloituna tästä voisi pitää enemmän. Ns. laatupanimon tuotteeksi tämä ei kuitenkaan ole tarpeeksi tasapainoinen. Bryggeri Helsinki, 3.1.2015.
Tarkoitus oli kävellä vuodenalun viikonloppuna Hakaniemestä suoraan BrewDog Bariin, mutta ikävän tihkusateen takia päätin edetä lyhyemmillä etapeilla ja pysähdyin ensiksi Kaislaan. Tykkään enemmän baarin vanhasta puolesta, mutta se ei ollut vielä auki. Uudelta puolelta oli vaikea löytää mitään ennenkokeilematonta. Hätäratkaisuna sitten Oakhamin kevyt pullo-olut, 4,8%. Golden ale, hyvin humaloitu, mukavan maukas peterboroughlainen, pehmeää kypsää hedelmää. Humalina Washingtonin Yakimasta Amarillo ja Summit. Säilyvyyttä toukokuun loppuun, mutta ehkä etiketissä hehkutetun Summitin terävin puraisu oli jo hieman tylsynyt. Kaisla, 3.1.2015.
Tämä Bruuverin saison-versio käsittääkseni sitten se, josta Saimaa tekee laajempaan jakeluun tuotteen. Prototyypeistä ensimmäinen oli eniten mieleeni. Tässä on tuoksussa belgihiivaa ja purukumia, 6%. Maussa makeaa hedelmää, hyvin esterinen belgihiivaisuus, lievää karamellisuutta. Ei happamuutta tai mausteita, mutta jälkimaku on hyvin katkera. Siis lievästi striimlainattua kamaa täyteläisyyden kustannuksella, mutta humaloinnissa ei kompromisseja. Ihan kivaa, mutta ei enää niin mielenkiintoista kuin avauksessa. Bruuveri, 31.12. 2014.
Martti "Huu-Haa" Innanen poistui äskettäin joukostamme, mutta käsittääkseni tämä olut oli nimetty jo ennen ikävää tapahtumaa. Kunnianosoitus siis kuitenkin on kyseessä. Ilkka Sysilähän pani tämän oluen pari päivää myöhemmin kuin sen IPAn, jota olin avustamassa. Markkinoille tämä sisarolut tuli nyt aiemmin. Pääsin maistamaan olutta jo käymisvaiheissa, mutta todellinen arviointivaihehan on vasta nyt käsillä.
Portteri-nimestä huolimatta kyseessä on lähinnä Cascadian Dark, tai black IPA, jos niin halutaan, 7%. Tuoksu on luumuisen kypsän hedelmäinen, tuhkaa ehkä seassa. Maku on myös hedelmää tulvillaan, ei sitrusta, vaan jotain pehmeämpää, ei välttämättä trooppistakaan, hieman arvoituksellinen koostumus. Täyteläinen olut, mutta juotavuuskin kunnossa. Mikään yllätys ei ole vahva katkeruus jälkimaussa, täysin BIPA-asteikolle mennään heilahtamalla. Tuotteen alkuvaiheissa painottunut paahteisuus on lähes poistunut. Mutta vain lähes, kyllä se edelleen ponnahtelee mukana. Kokonaisuus on varsin omaperäinen, en saa oluesta kunnolla otetta.
Hedelmä ja katkero kääriytyvät omituiseksi paketiksi, joka ei ole täysin miellyttävä. Jotain mystistä tässä on. En tiedä mitä Sysilä tässä nyt teki, mutta aivan tällaista olutta en ole ennen juonut. Epäilen, että olut vielä muuttaa muotoaan jatkossa, jos kypsyneempiä versioita tulee tarjolle. Loppuvaikutelma on hyvin kuiva musta hedelmäinen olut. Benchmark suomalaisessa BIPA-historiassa, mutta tämä olut ei suostu sellaiseen karsinaan asettumaan kokonaan. Suomalaisen nettiolutkulttuurin uranuurtaja Seppo Äyräväinen on puhunut vuosikausia negatiivisessa mielessä tuhkaisista oluista. Tässä nyt on todella tuhkainen tapaus, mutta ei se negatiivinen juttu ole, nesteestä on edelleen kysymys ja märkä tuhka potkii hyvin kiksejä esiin. Kenelle potkii, kenelle ei, tämä olut varmaan jakaa mielipiteitä reippaasti. Bruuveri, 31. 12. 2014.
