maanantai 2. lokakuuta 2023

Antti Tuomainen: Tapahtuu huomenna


 Tänä vuonna Kirjan päivien juhlakirja oli Antti Tuomaisen tuotantoa. Siis yhden viikon aikana kirjakaupat antavat kyseisen kirjan kaupan päälle, kun ostaa 20 eurolla kirjoja. Muuten teos ei ole saatavilla, mutta varmaan kirjastoihin päätyy jossain vaiheessa. Menin muistaakseni tiistaina Kaisaniemen Rosebudiin ja ostin kaksi kirjaa saadakseni Tuomaisen teoksen. Lahjakirjat olivat kuitenkin jo loppuneet. Otti vähän päähän, vaikka tietysti hankinkin laatuluettavaa. Asuntoni on kuitenkin täynnä kirjoja, joista yhdestäkään en ole vielä osannut luopua. Yritänkin nykyään hankkia vain Kindle-teoksia. Mutta ei auttanut, seuraavana päivänä Triplan Suomalaisesta kirjakaupasta ostin kolmannen kirjan ja nyt irtosi Tuomainenkin mukaan.


Kyseessä on pienoisromaani, 130 väljää sivua. Tuttua Antti Tuomaisen tyyliä, toimistorotta on ahdistettu nurkkaan monipuolisesti ja ulospääsy vaatii huomattavaa riskinottoa. Potkut saanut lobbari Petteri Puulasmaa on ajautunut puhelinennustajaksi rupiseen toimistoon Sörnäisten rannassa. Vaimo on karannut kommuuniin Irlantiin joogaopettajan mukana, tyttären huoltajuuskiistassa lakimies kuppaa rahat ja velkainen asunto on menossa pakkomyyntiin alihintaan. Asetelmassa on tietysti heti tummaa huumoria ja se toimii nyt paremmin kuin tuoreessa eläintrilogiassa. Juonen käänteet eivät ole millään tavalla uskottavia, mutta teksti rullaa vaivattomasti ja lopussa on miellyttävästi odotettua feelgood-tunnelmaa. Helsingin miljööt piirtyvät taas nopeasti ja tarkasti, Sörkan ohella liikutaan Eiran arvoalueella. Väliteos tietysti, mutta hyvää jälkeä. 



Ei kommentteja: