Tällaisia kertomuksia on aina hauska lukea, kun samaistumista on helposti löydettävissä. Aikalaiseni ja armeijakaverini Olli Rehn avaa pelin mallikkaasti ja sitoo jalkapallon hienosti Euroopan yhdistymiseen. Rehn mainitsee nähneensä Michel Platinin livenä syyskuussa 1980 Kuopion Väinölänniemellä St.Étiennen riveissä. Kateuden katkera kalkki kirvelee kurkussa sitä lukiessa, koska suunnittelin itse vierailua samaan matsiin Kainuusta käsin, mutta eihän se toteutunut. Kolme maalia tehneen Platinin ohella kentällä esiintyi myös vielä suurempi idolini Johnny Rep. Sami Kolamo muistelee miten Diego Maradona lumosi brittifutista seuranneen pikkupojan 1986. Samaa fiilistä oli itsellä 1970, kun Pelé osoitti ylivertaisuutensa minulle ennestään tuttujen englantilaisten rinnalla. Veera Luoma-ahon hapuilu jalkapallon reunoilla ennen ytimen löytymistä Megan Rapinoen kautta on sekin viihdyttävää luettavaa. Sen sijaan Tuomas Nevanlinna ei oikein saa uutta irti uskonnon ja jalkapallon vertailusta. Marianne Miettisenkin kasvukertomus inhimillisemmäksi valmentajaksi jää vähän puisevaksi. Johanna Venhon futismutsikuvaus on ymmärrettävästi vieraampaa tarinaa, mutta Matti Apusen Newcastle United -irrottelua on hyvinkin helppo myötäelää Leeds-vertaiskokemusasiantuntijana. Ehkä Sunderland oli vielä 2020 asukasluvultaan Newcastlea isompi Apusen väitteen mukaan, mutta sittemmin Newcastle-upon-Tyne on kasvanut ohi. Tai Sunderland kuihtunut, miten vain.
Liechtenstein-matsissa paikalla ollut Tommy Lindgren keskittyy tarinassaan Italia-fanin kärsimysmaljaan arvokisoissa vuodesta 1986 eteenpäin, kunnes täyttymys sitten tapahtuu 2006. Karo Hämäläisen kohtaloksi taitaa tosiaan jäädä wannabe-fanius, niin ohueksi jää hänen panoksensa. Teoksen toinen toimittaja Tommi Melender on Kokkolasta, jossa hän näki DDR:n voittavan Suomen toukokuussa 1983 olympiakarsinnassa. Olin silloin Oulussa ja mahdollisuuksien rajoissa olisi ollut Kokkola-vierailu, mutta sellaista en muista suunnitelleeni. Kovin isoja nimiä Itä-Saksan joukkueessa ei silloin näytä olleen, tunnetuin ehkä Lokomotive Leipzigin maalivahti René Müller (René Müller, Dirk Stahmann, Ronald Kreer, Thomas Dennstedt, Uwe Zötzsche, Hans-Uwe Pilz, Andreas Trautmann, Christian Backs, Bernd Wunderlich, Ralf Minge, Hans Richter (Hans Gramenz 61’)). Itä-Saksa voitti karsintalohkon, mutta tietysti boikotoi Los Angelesin kisoja. 1970-luvulla kainuulaisena tuli ihmeteltyä kokkolalaisten KPV:n ja GBK:n menestystä, mutta Melenderin mukaan Kokkolassa ei kummoista jalkapallokulttuuria silti ole ollut. Juha Kanerva ruotii Norjan, Latvian ja Islannin pääsyä arvokisoihin ennen Suomea, mutta oikeastaan uutta ei tule esiin. Teoksen päättää intohimoisesti Johanna Nordling, joka löysi olemassaolon ytimen Borussia Dortmundin seisomakatsomosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti