Sabino Crazy Rabbit

Tupla-IPAa, 8,0 %, Birrificio Sabino on Lazion Poggio Mirtetosta. Kirkas keltainen länsirannikon ulkonäkö. Tuoksussa kissanpissaa, maku mukailee herukkaisuutta, mutta onpa raikas, todella tuoreelta tuntuva. Session kruunaus ilman muuta. Tuntuu jopa ohuelta, dokabiliteetti on niin hyvä. Pehmeää, lähes cask alen tuntumaa. Jälkimaku on lyhyehkö, mutta kaikkea ei voi saada. Pelkästään tämän takia kannatti Roomaan tulla. Ehkä vähän yksiulotteinen, mutta se ulottuvuus toimii hienosti. Rooma, Luppolo12, 27.9.2019.

Elvo Doppel Bock

Monet italopanimot tekevät hyviä lagereita ja kun Elvokin näyttää olevan sellainen, otin vielä toisen näytteen. Doppelbockissa 7,5 %, meripihkan väri, kirkas, 30 cl, sama hinta 5€. Maltainen ja karamellinen, pehmeä, ei metallia. Hyvin puhdas, jälkimaku on kuiva, mutta ei katkera. 22:30 jengiä alkaa tulla vähän enemmän. Aivan tyhjä basri ei ole ollut koko aikana, mutta kyllä loppukesän perjantai-iltana voisi kovempaa menoa odottaa. Baarin hausbier näkyy olevan Mukkeller-helles, Marchen Porto Sant’Elpidiosta. Se jäi tässä sessiossa nyt kokeilematta. Rooma, Luppolo12, 27.9.2019.

Elvo Pils

Paita märkänä hiestä edelleen, joten päätin ottaa janojuomaksi soveltuvampaa keveämpää otetta. Pilsneriähän löytyikin, Birra Elvo on Gragliassa, missä se sitten lieneekin. 5,0 %, laskettiin hitaasti vaahtokukkaiseksi, lievästi samea. Viljaa ja ruohoa, perusasiat hyvin kunnossa. Ei yhtään hedelmäinen. Lievästi, mutta ei aivan riittävästi katkera. Rooma, Luppolo12, 27.9.2019.

Rebel's Snake Invasion IPA

Kävin Roomassa melko tarkalleen 30 vuotta sitten 1989 ja tsekkasin perusnähtävyydet samaan aikaan kuin Berliinin muuri murtui. Sittemmin oli lyhyt työnatka 2000, jolloin en juuri kaupungilla ehtinyt käydä. Silloin ei tietenkään mitään pienpanimoita ollut, joten oluttarjonta oli tylsää. Muualla Italiassa olen käynyt usein viime vuosina, mutta Rooma on sivuuttunut. En nytkään paljoa valmistautunut pitkään viikonloppuun, koska lentoyhtiö oli Norwegian, jolle voi sattua mitä vain. Aikataulussa Fiumicinoon kuitenkin täysi kone laskeutui. Hyppäsin Leonardo Expressiin, joka ei tosin ole mikään Arlanda Express. Juna ei pysähtynyt ennen Terminiä, mutta mateli hitaammin kuin vanha Heathrow'n metroyhteys. Olin varannut hotellin läheltä Terminiä, jottei reppua tarvitse raahata kauemmas. Haittapuolena hotellin läheisyydessä ei ollut ennakkotiedusteltuja baareja.

Kello oli melko paljon, mutta halusin eka iltana hoitaa yhden olutkohteista pois. Käveleskelin pari kilometriä hikisessä illassa San Lorenzon alueella. Via Marsalalla oli pitkä pimeä autio pätkä, jossa katuvalot eivät toiminnassa. Pelkäsin astuvani koiranpaskaan ja ehkä riski olemassa pahempaankin. Yksi huumehenkilö höpötti jotain, mutta muuten pääsin valoisammalle alueelle ilman välikohtauksia. Luppolo12 yllättävän tyhjä baari perjantai-iltana klo 22. Melko tilava, 16 hanaa, kakki craftiä, suurin osa paikallisia. Aloitin paikallisella IPAlla, 7%, 5€. Herukkaisuutta, ehkä Mosaicia, kuivaa. Ei erityisemmin katkeroa, mutta puhdasta ja hyvää on. Hien virratessa olut tuli kiskaistua ripeästi. Rooma, Luppolo12, 27.9.2019.

Stallhagen Oktoberfest

Oak Barrelin henkilökunta näyttää tunnistavan minut yleisemminkin. Naishenkilö arveli minun menevän pienpanimokulttuuriin tutustumaan, kun sanoin meneväni Roomaan. Aiemmin hän epäili minun olevan matkalla Oktoberfestiin. Ahvenanmaalta ruskeaa juhlaolutta, maltainen, täyteläinen, 6,0 %. Hiilihappoa reippaasti ja makeahko kokonaisuus. Markus ei töissä, mutta Springsteen silti soitossa. Vantaa, Oak Barrel, 27.9.2019.

Kent Pekko Single Hopped Pale, cask ale

Syyskuun viimeinen torstai varsinainen superpäivä Helsingin oluskenessä. Sorin NZ-spesiaalin lisäksi Panemassa olisi ollut The Bruery -hanavaltaus ja Rööperin Hopstopissa viralliset avajaiset. Kumpaankaan ei kapasiteetti riittänyt, mutta kotimatkalla pyörähdin Kuikan 20-vuotisbileisiin Petteri Helinin, Ari Nyforsin ja kumppaneiden seuraan. Tarjolla mm. voileipäkakkua ja patonkia sekä mysteerinä myytyä real alea. Kuikka alkaa siis tarjoilemaan uudelleen cask alea pienen tauon jälkeen. Kultaista sitruksista pehmeää nektaria, selvästikin jenkkihumaloitua. Henkilökunta paljastikin sitten sopivasti tuotteen nimen, se osoittautui Kentin sinkusti Pekko-humalalla ryyditetyksi aleksi, 4,5 %. Kuikka, 26.9.2019. 

Alefarm Absence Makes the Heart Grow Fonder

Tanskalainen Alefarm ei ole pistänyt tupla-IPAnsa nimeksi ensimmäiseksi mieleen juolahtanutta ajatusta. Tai ehkä sittenkin nimenomaan sen. Tropiikin hedelmiä tuntuu tämänkin maussa. Tuoreus ei paras mahdollinen. Mallas ja alkoholi peittyy. Katkeruus vaatimatonta tasoa, kokonaisuus jää vähän karkeaksi. Sori, 26.9.2019.

New Zealand Craft Special @ Sori Taproom

Kaisaniemen pirteässä baarissa taas uutuuksia, nyt Uudesta-Seelannista. Aloitin session tanskalaisen Søren Eriksenin 8 Wired -panimo Outatime-IPAlla, 6,5 %. Eriksenin oluita on tullut ennenkin kokeiltua, mies vaikutti aiemmin Eteläsaaren Blenheimissa. Nykyään panimo sijaitsee Warkworthissa Aucklandin pohjoispuolella. Toffeinen ja herukkainen, varsin raikas, vaikka viereisestä pöydästä huudeltiin oluessa olevan diasetyyliä. Ehkä toffeisuus voi sellaiseksikin aistiutua, mutta mielestäni diasetyyli pysyi nyt poissa. Hieman karamellia, maltaisuus tuntuvaa, kevyesti katkeruuttakin. Aika mukava, jäi session parhaaksi, kuten monella aloitusoluella on tapana.

Toinen IPA samaa vahvuutta 6,5 %, Deep Creek-panimon Strength Mountain. Tämä panimo sijaitsee itse Aucklandissa, aiemmin oleen törmännyt siihen ruotsalaisyhteistyön yhteydessä. Trooppisempaa kypsää hedelmää, hieman pihkaa ja karamellia. Katkeruutta vähemmän kuin edellisessä, mutta silti tuntuvasti. Vähemmän raikas ja kokonaisuutena vaisumpi. Panimon mukaan edustaa Mountain IPA -tyylisuuntaa, Rocky Mountains siis. Enpä ole ennen moisesta tyylistä kuullut, vaikka paljon juonut IPOja esim. Coloradosta. 

Muut hanaoluet soureja, joten siirryin tölkkeihin. Funk Estate on Taurangassa, Pohjoissaaren Bay of Plentyn rannikolla. Mothership on greippi-APA, 5 %. Äärimmäisen greippinen tuoksu, maussa myös greippiä. Jos jotain hedelmää on pakko olueen lisätä, niin olkoon se sitten greippiä. Muuten vähän tukkoinen kokonaisuus, kuiva olut, ei paljoa katkeroa.

NZ-session viimeiseksi jäi North Endin Pilsner, 5 %, 28 IBU. Tämäkin panimo Pohjoissaarella, mutta eteläosissa Waikanae Beachillä lähellä Wellingtonia. Alaotsikkona fruity hoppy pilsner. Hedelmäisyyttäkin on, hieman ruohoisuutta. Nyt ei tunnu tuoreelta, ei katkeroakaan. Myös Deep Creekiltä olisi ollut tölkkipilsner, mutta kyllästyin jo sen verran NZ-kamaan, että siirryin tanskalaiseen DIPAan. Sori, 26.9.2019.

Cool Head Malmö Masked Wrestler

Suhteellisen samankaltainen tölkinkaatokokemus kuin edellisessä oluessa. Ehkä ei niin musta kuin Unagi, vielä vähemmän vaahtoa. Yhteistyössä Malmö Brewingin kanssa, pre-columbian imperial stout, 10%. Sain käsiini ehkä keräilyharvinaisuuden, etiketin paraatipuolella oluen nimi siis Masked Wrestler, mutta takapuolella Mexican Wrestler! Huikeaa. Kaakaopapuja, kanelia, chilejä. Huolestuttavaa, chiliolut on yksi suurimpia inhokkejani. Mole-kastike näyttää olleen inspiraation lähteenä. Tuoksu on makea ja mausteinen. Maku on öljyisen paksu, yrttinen, hieman tulisuutta. Ei sentään chilin kanssa ole menty överiksi. Mutta itsestäänselvästi tässä imperial porter on pilattu mausteilla. Maustaminen on aina ratkaiseva virhe, reinheitsgebotilla pitää pystyä pelaamaan. Hiilihappotaso on kohdallaan, kyllä tämän saa juotua, mutta chilin polte kasvaa vähitellen todella epämiellyttäväksi. Ostopaikka Tuusula, Cool Head.

Cool Head Unagi

Toinen tuominen Tuusulan turneelta. 10 %, tyylisuuntana harvemmin nähty Korean Umami Stout. Tölkistä kaatui todella mustaa rasvaista voiteluöljyä, vaahtoa ei juuri syntynyt. Tuoksussa on paahteisuutta ja anismaista mausteisuutta. Maku on mausteinen, suolainen, ei niin makea kuin odotin. Makeutta kyllä on, runko on yllättävän notkea, hyvä juotavuus. Soijapapuja lisätty olueen, myös Doenjang mainittu, se näyttää olevan käynyttä soijatahnaa, jossa merisuolaa. Suolaisuus varmaankin siis siitä peräisin. Tykkään tanakammista paahteisemmista portereista, mutta ei tämäkään huono ole. Tykkään oluen suoraviivaisuudesta, on tyydytty paputahnaan, vaahtokarkit on maltettu jättää pois, vaikka kiusaus on taatusti ollut monumentaalinen.  Jälkimaussa on lievää potkua, toki sekin enemmän mausteinen kuin katkera. Ostopaikka Tuusula, Cool Head.

Cool Head Brekeriet Smoking Nectarines

Kun eilen tuli kokeiltua savolaista grodziskiea, niin nyt pienenä verrokkina keskiuusimaalaista lichtenhaineria. Sehän on grodziskie/grätzerin lähisukulainen, savuinen vehnäolut, joka on lisäksi päästetty pilaantumaan, eli happamoitumaan. Ruotsalaisen Brekerietin kanssa yhteistyössä tehty olut ei vaikuta puhdasoppiselta lichtenhainerilta, koska mukana nektariinia ja kauraa. Hieman hämmentävästi tölkissä varoitetaan myös pienestä pähkinämäärästä. Tähän tyyliin myös vahvahko tuote, 5,0 %. Ostin tämän panimon kaupasta kolmisen viikkoa sitten tehdyn ekskursion yhteydessä. 

Hyvin vaalea samea olut, nopeasti haihtuva vaahto. Tuoksussa savua ja happamuutta, hedelmäisyyttä myös vähän taaempaa. Maku on voimakkaan hiilihappoinen Groteskin tapaan, kuivaa hedelmäisyyttä, melko heikosti hedelmäinen ja vielä hintelämmin savuinen. Selvästi savuisuus ei tässä minun makuun sovi, se tuntuu vialliselta sivumaulta. Eniten hämmästyttää täysin ylimitoitettu hiilihappoisuus, olutta on vaikea juoda, tulee mieleen limonadit. Ostopaikka Tuusula, Cool Head.

Cervisiam From the Void

Oslosta sameaa tupla-NEIPAa, 8%, vain 25 IBU, Mosaic, Nelson Sauvin, El Dorado, Idaho 7, Citra, cryo-versionakin ainakin jokin. Aika ruman samea, ei vastapuristetun appelsiinimehun raikkautta sameudessa. Mehuinen on maku, mutta ei sekään optimaalisen raikas. Katkeruus yllättäen tuntuu, vaikka ilmoitettu arvo niin vaatimaton. Mäntyisyyttäkin intensiivisesti sitrukseen yhdistyneenä. Oikein hyvää, illan paras, ei voi mitään. Panema, 24.9.2019.

Stigbergets Põhjala Whoa Barry

Göteborgista ruis-IPAa, varsin harvinainen tyyli nykyään. 6,3%, hyvin ruskea väri. Raikasta trooppista hedelmää tuoksussa. Pehmeän makeaa maltaisuutta maussa, leipäisyyttö ei tällä kertaa oikein tunnu. Kevyt runko, makeus hallitsee, vaikkei etene karamellisuuteen asti. Katkeruutta hyvin vähän ja ehkä aavistus liituisuutta. Kohtuullista, muttei erinomaista. Panema, 24.9.2019.

Iso-Kalla Groteski

Suomen paras olut -skaban voiton vei tänä vuonna kuopiolaispanimo grodziskiellaan, joka on ilmeisesti Suomessa ensimmäinen tämän tyylin olut. Kaikki Michael Jacksoninsa lukeneet tietysti tietää, että kyseessä on puolalainen muinaistyyli, joka tunnetaan saksankielisellä alueella nimellä grätzer. Se on savuinen erittäin kevyt vehnäolut, jota Jackson väitti happamaksi. Sittemmin luotettavampi oluthistoriajantteri Ron Pattinson on korjannut tyylisuunnan ei-happamaksi. Se on siis vallitseva paradigma, grodziskie ei ole hapan, toisin kuin läheinen savuvehnäinen tyylisukulainen lichtenhainer, josta takavuosina kiskaisin Freigeistin happaman näytteen. Tallinnassa pari vuotta sitten kokeilin autenttiselta kuulostanutta puolalaista grodziskieta, josta olin aistivinani hienoista happamuutta. Monet trendikkäät panimot tällä hetkellä käsittääkseni tekevät grodziskiensa muodikkaasti happamaksi. 

Kuopion grodziskie oli esillä viime kesän festareilla, mutta ei päässyt yli maistelukynnyksen. Tyylisuunta ei ole kiinnostava ja Iso-Kallakaan ei ole kovin vakuuttavaa jälkeä saanut aikaiseksi. Olut sitten tosiaan voitti SOPP-festivaalin kylkeen liimautuneen kilpailun ja mielenkiinto väistämättä heräsi tuotteeseen. Sattumoisin olin Suvilahdessa, kun Kurvin S-baari sähkötti saaneensa voittajaa hanaan. Oli helppo päätös poiketa paikalle. Siis vain 3,2%, samea, keltainen. Tuoksussa savua selvästi, myös hedelmää. Maussa paljon röyhtäyttävää hiilihappoa, vehnäistä purukumia, tuoksua ohuemmin savua, hieman karamellia, mutta vetisesti. Hedelmä ja maltaisuus ovat esillä, mutta hyvin hailakasti nekin. Happamuutta ei ole, se on varmaan monille kitkerä pettymys. Hyvin puhtaalta tämä tuntuu, mutta mauttomuus ja runsas hiilihappoisuus tökkii. Jos haluan kunnon savuista vehnäolutta, niin kyllä käännyn edelleen Bambergin mestarien puoleen. William K Kurvi, 24.9.2019.

Cantillon Cuvée Saint-Gilloise (Champions 2019)

Siirryin tihkusateessa Redistä Suvilahden kaasukellojen juureen, jossa Stadin baari tarjoili kahta Cantillonia hanasta. Tätä futisolutta tuli juotua samassa paikassa viimeksi kolmisen vuotta sitten, nyt tarjolla tuoreempi erä, isommasta astiasta siis. 5,5%, varsin sameaa, ei vaahtoa, tuoksu voimakkaan hapan. Hyvin kuivaa hedelmäisyyttä ja tiukkaa happamuutta, ei ehkä niin intensiivisen hyökkäävää kuin Cantillon parhaimmillaan. Hyvin puhdaspiirteinen, raikas ja matalahiilihappoinen. Cantillon palauttaa taas uskoa hapanoluisiin, tällaista se parhaimmillaan voi olla. Stadin Panimobaari, 24.9.2019.

Maku Kolk Ilta Double IPA

Kävin noutamassa uuden partakoneen Kalasataman Redin kauppakeskittymästä. Tästä alkaa jo muodostua uusi henkilökohtainen olutkäyttötilanne, kun siirryin sitten saman tien saman ostoshelvetin Haavi-baariin, joka näyttää tekevän nyt hyvää bisnestä. Kovasti parjattu ostari ilmeisesti lopulta alkaa kerätä asiakkaita. Viimeksi päädyin samaan baarin noudettuani adapterin samasta kaupasta. Hanasta löytyi Makun yhteistyökamaa virolaisen Kolkin kanssa,  8%. Lievästi samea, tummanruskea, ei vaahtoa, tuoksussa luumua ja leipää. Melko makeaa karamellisuutta, ylikypsää kiiviä, katkeruutta melkoisesti. Hiilihappoja maltillisesti. Pihkaakin on, mutta se ei kokonaisuutta kovin korkealle hilaa, karkea makeus leimaa kokonaisuutta, olut jää vaisuksi. Haavi, 24.9.2019.

Dov Alfon: A Long Night in Paris

Heräteostos Amazonin Kindle-kaupasta, tuore englanninnos israelilaisesta agenttijännäristä, heprealainen alkuteos vuodelta 2016. Nimi kuulostaa Alan Furstin tuotokselta, mutta tyyli on erilainen, nyt ei tavoitella Casablancan tunnelmia.  Kyseessä on Alfonin esikoisromaani, miehellä on journalistiura, mutta israelilaiseen tapaan myös sotilastiedustelutaustaa löytyy. Trillerin toisen päähenkilön taustat muistuttavat Alfonin omia, he ovat syntyneet Tunisiassa ja kasvaneet Pariisissa. Tapahtumat sijoittuvat pääosin Pariisiin yhden vuorokauden aikana, mukana myös eksoottisempaa Israel-miljöötä. Dan Brownin tyylinen ultralaskelmoitu rakenne, luvut ovat lyhyitä ja päättyvät poikkeuksetta cliffhangeriin. Brownin tapaan toinen päähenkilö on nainen,  22-vuotias ja "lamaannuttavan" kaunis. Hän on myös äärimmäisen älykäs ja räväkkä sotilas. Toiminnallisuus on pinnalla, mutta väkivalta ei ole erityisen päällekäypää. Israelin sotilastiedustelun sisäiset poliittiset juonittelut on melko näppärästi kudottu, joskaan sivuhenkilöistä(kään) ei rakennu kovin täyteläisiä hahmoja. Vierastin aluksi näin itsetietoista vauhdin pitoa, mutta kyllä romaanissa tehoja on Brownia enemmän. Juoni on täysin epäuskottava, mutta viihdyttävä. Israelilaiset kuvataan pääosin myönteisessä valossa ja konnat ovat hieman yllättävästi kiinalaisia. Alussa viitataan Iraniin, jonka ydinaseohjelmaa Kiina väitetysti tukisi. Alfon ei kuitenkaan tartu näin ilmeiseen vastakkainasetteluun, vaan kääntää asetelman moniulotteisemmaksi, toki myös poliittisesti harmittomammaksi. Ei tämä silti hurraa-huutoihin yltävää innostusta aiheuttanut, vaikka luin mielelläni nopeasti tekstimassan loppuun. Kovin ohueksi lopputulos kokonaisuutena jää. Elokuvatulkintaa pukannee ja jatko-osia on helppo ennustaa.