maanantai 4. joulukuuta 2023

Sonnisaari Hämy, kaksi vuotta myöhemmin

Tammikuun alussa 2022 Sonnisaaren Timo Kanniaiselta saapui korona-avustuspaketti, jossa oli mukana kaksi pulloa marraskuussa 2021 keitettyä Hämyä, Belgian Dark Strong Alea. Toinen pullo juotiin tuoreeltaan kokoonpanolla Kainulainen-Keskisarja-Näse-Saarinen. Omissa muistiinpanoissa silloin "Runsaasti vaahtoa. Tumman ruskea väri, tuoksu vaisuhko. Belgiesteriä on, anista, hiilihappoa, hedelmäisyyttä. Ei katkeruutta, mutta alkoholi peittyy lievästi kinuskiseen makuun. Ei vielä pehmeyttä, saattaa parantua ikäännyttämisellä." Toisen pullon pistin kypsymään kaapin perälle ja nyt on aika testata tapahtuneet muutokset.


Parasta ennen -päivä on 21.09.2023, mutta sehän on tällaisessa oluessa vain viitteellinen. 10,0 %, ei ole ainakaan kirkastunut, sameaa lientä, vaahtoa hyvin hillitysti. Tuoksussa kuivattuja hedelmiä, estereitä, siis ilmeisesti tuoksukin on tihentynyt tuoreesta. Maku on pehmeä, luumuinen, makeahko, hedelmäinen, kinuskia todellakin edelleen. Alkoholi ei tunnu, mutta jälkimakua ei nytkään erityisemmin. Pehmeyttä on todellakin tullut rutkasti lisää, jonkin verran kuivempi nyt, mutta omaan makuun vieläkin liian makea. Ehkä jatkokypsytys saattaisi vielä kuivattaa olutta. Mutta kyllä, selvästi parempaa tämä on kuin tuoreena. Tällainen oluttyyli sopii ikäännyttämiseen erinomaisesti. 

 



Ei kommentteja: