Elokuva siis pohjautuu Warren Zanesin parin vuoden takaiseen kirjaan Nebraska-levyn syntyvaiheista. Etukäteistieto leffasta hieman hämmästytti. Vaikka levyn syntytarina on ainutlaatuinen, niin kovin elokuvalliselta aihe ei vaikuta. Jonkin verran onkin hyödynnetty myös Springsteenin omaelämäkertaa Born to Run. Ohjaaja Scott Cooperilta olen aiemmin nähnyt Boston-gangsterileffan Black Mass. Springsteeniä esittävä Jeremy Allen White on uusi tuttavuus. Kyseessä on siis hieman samantapainen biopic kuin tuore Dylan-leffa A Complete Unknown, mutta nyt käsittelyssä on vielä lyhyempi ajanjakso 1981-82. Molempien elokuvien nimikin on napattu artistin tuotannosta. Raamatulliselta kuulostava Deliver Me From Nowhere on viimeinen laini Nebraska-levyllä sekä State Trooperissa että Open All Nightissa.
Leffa käynnistyy mustavalko-otoksilla Freeholdista 1957. Ne hätkäyttivät tuttuudellaan, koska kävin katsomassa niitä 2001. Sitten siirrytään The River -kiertueen päätökseen ja sen jälkeisiin tunnelmiin. Tarina on tuttu, mutta hämmentävän sujuvasti Cooper on käsikirjoituksen tehnyt. Näyttelijät ovat hätkähdyttävän hyviä, varsinkin Jeremy Allen White, joka siis laulaakin itse. Käytännössä koko leffa on kuvattu syksy/talvisessa New Jerseyssa, Freeholdin ohella Asbury Parkissa ja Colts Neckissä. Nebraskan syntyvaiheet on kuvattu varsin dramaattisesti, näinhän se ilmeisesti tapahtui. Ainoastaan useammasta tyttöystävästä käsittääkseni koostettu Faye-romanssi tuntuu hieman päälleliimatulta. White näyttää olevan koko ajan väsynyt. Lievää komediallisuutta saadaan aikaan, kun Jon Landau vakuuttaa CBS:n pomoille, että makuuhuonedemo pitää tosiaankin julkaista sellaisenaan ilman mitään markkinointia. Landaun näyttelijä Jeremy Strong näyttää aluksi liian pieneltä, mutta loistavasti hänkin hoitaa homman. Suicide/Frankie Teardrop -jakso on todella hieno. Lisädraamaa saadaan takaumilla Springsteenin lapsuuteen ja suhteeseen vanhempiin, varsinkin ongelmallisempaan isäukkoon. Douglas Springsteeniä esittävä Stephen Graham oli ainoa näyttelijä, jonka olen aiemmin nähnyt.
Taiteellisia vapauksia on tietysti otettu. Kuten tuoreesta Electric Nebraska -julkaisusta nähdään, niin se ensimmäinen bändiversio Born in the USAsta ei todellakaan ollut se versio, joka räjäytti globaalin tajunnan 1984. Mutta leffassa se tuntuu hienolta, jos näin olisikin ollut. Muutenkaan kronologinen taso ei oikein täsmää, mutta mitäpä siitä. Kun päätös Nebraskan demon julkaisusta sellaisenaan syntyi, edelleen masentunut Springsteen osti talon Hollywoodin kukkulalta ja suuntasi sinne kaverinsa Matt Delian kyydissä. Omaelämäkerrassa Born to Run vuodelta 2016 kerrotaan Springsteenin saaneen hermoromahduksen pienessä kaupungissa joen rannalla paikallisilla markkinoilla Texasissa. Tapauksesta julkaistiin myöhemmin myös kappale County Fair. Kirjassa kaupunkia ei nimetä. Tässä elokuvassa se näyttää tapahtuvan El Pasossa. El Paso on tosiaankin joen rannalla, Rio Grande, mutta se ei ole pieni kaupunki. Joidenkin tietojen mukaan kyseessä olisi pohjois-Texasin Archer City, mutta siellä ei ole jokea eikä se ole läpikulkutien varressa. Asia hieman kiinnostaa henkilökohtaisesti, koska olen huomenna lähdössä Texasiin ja voisin fiilistellä paikassa. Se ei nyt kuitenkaan siis selvinnyt.
Elokuva oli mielestäni paljon odotuksia parempi. Vanhemmiten tulee tunteellisemmaksi ja musiikkikohtauksissa joutui kuivailemaan poskia. Vaikea sanoa miltä elokuva vaikuttaa, jos ei tunne Springsteenin uraa kovin hyvin. Aikoinaan 1984 ihmettelin Nebraskan ja Born in the USAn tekstejä kuunnellessa, miten joku voikaan päästä näin syvään intensiivisyyteen. Elokuvassa näkee hyvin, että ei se tervejärkiseltä onnistukaan. Syvällisin taide vaatii rankkoja uhrauksia, mutta onneksi Springsteen selvisi luovuustornadostaan hengissä ja kohtuullisen elinkelpoisena kypsään ikään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti