Huomasin surffaillessa, että Bruce Springsteenin Nebraskan syntyvaiheista on Warren Zanes julkaissut uutuuskirjan. Zanes? Heti tuli mieleen 1980-luvun jälkipuoliskon suuri suosikkibändini The Del Fuegos. Mutta hetkinen, sehän oli Dan Zanesin bändi. Ajattelin sitten, että ehkä kyseessä on jokin nimimerkki, joka tekee kunniaa Warren Zevonille ja Dan Zanesille. Mutta ei, kyseessä on Danin nuorempi veli Warren, joka soitti Del Fuegosin kolmella ensimmäisellä levyllä. Vaikka olin siis bändin kova fani, niin eipä 80-luvulla ennen nettiä bändien kokoonpanoista paljoa tiedetty. Sen verran luin lehdistä, että keulahahmo ja biisintekijä oli Dan Zanes. Mielikuva Danin bändistä vielä vahvistui hajoamisen jälkeen 1995, kun hankin hänen (suhteellisen vaatimattoman) soololevynsä Cool Downtime. Mutta Warren siis oli myös bändissä mukana. Sittemmin hän on tehnyt menestyksekkään yliopistouran ja julkaissut mm. elämäkerran Tom Pettysta.
Zanes avaa Nebraska-teoksensa kuuluisalla anekdootilla. Tammikuun 17. päivä, 1985, Greensboro (NC), Rhinoceros Club. New Hampshiren Concordista kotoisin oleva The Del Fuegos on julkaissut debyyttilevynsä The Longest Day ja on kiertueella kohti etelän lämpöä kaupungista toiseen. Noin 100 hengen klubi on puolillaan ja bändi valmistautuu lavalle siirtymiseen olutta juoden, kun takahuoneen ovesta astuu sisään Nils Lofgren. Bruce Springsteen & The E Street Band on myös kaupungissa jättimäisellä Born In The USA -kiertueella ja kitaristi Lofgren päättää välipäivänä tervehtiä uutta bändiä. Lofgren kutsutaan lavalle vierailijaksi, kun ovi avautuu uudelleen ja sisään astuu Zanesia siteeraten "fucking Bruce Springsteen". Heti oven suussa Boss kertoo kuulleensa poikien levyn ja hänen suosikkinsa on Backseat Nothing -biisi. Myös Springsteen päätyy lavalle ja loppu on ns. historiaa. 18-vuotias Warren Zanes on tietysti äimänkäkenä, mutta päällimmäisenä ajatuksena hänellä kuulemma oli "tämä tyyppi teki Nebraskan".
1985 olin hillitön Springsteen-fani ja luin tuoreeltaan Greensboron tapahtumista jostain Rolling Stonesta tai vastaavasta lehdestä. Del Fuegos alkoi tietysti kiinnostaa, mutta esikoislevyä ei koskaan julkaistu cd:nä ja Backseat Nothing jäi kuulematta. Nykyään se on tietysti tuttu. Nebraska sen sijaan oli jo silloin melkein puhkisoitettu (kasetti, hankin cd:n 1986). Kuten olen blogissa aiemmin ehkä kertonutkin, missasin Springsteenin 70-luvulla. Näin Suosikissa jutun miehestä syksyllä 1975, mutta jos kuulin radiosta Born to Runin tms., niin ei ainakaan jäänyt mieleen. Lehtijutun perusteella lokeroin Springsteenin Lou Reedin ja Paul Simonin tapaisten New York -trubaduurien joukkoon. 1978 elin täysin jalkapalloelämää, joten punk rock ja Darkness on the Edge of Town eivät näkyneeet tutkassa ollenkaan. Sitten lopulta 1981-82 kuulin The Riverin biisejä ja aloin käsittää, mistä on kyse.
Nebraska ilmestyi 1982, mutta radiosta kuulin muistaakseni vain Atlantic City -biisin. Hieno kappale, mutta Riverin jutut tuntuivat vielä paremmilta. Born In The USA ilmestyi Mannerheimin syntymäpäivänä 1984 ja nyt olin niin kova diggari, että ostin kasetin samana päivänä. Kuuntelin levyn ja tein Springsteenille saman kuin Stephen King Elmore Leonardille: menin kauppaan ja ostin kaikki löytämäni Springsteenin äänitteet. Sillä reissulla mukaan taisi tarttua vain Nebraska-kasetti. Kuulin siis Nebraskan suunnilleen samaan aikaan kuin Born In The USA:n. Ensi kertaa näin Springsteenin laulujen tekstit painettuna ja pystyin lopulta tarkemmin hahmottamaan, mistä laulut kertoivat. Biisien tekstit molemmilla levyillä ovat hyvin samantyyppisiä, intensiivistä synkkää kerrontaa. Vaikka musiikillinen toteutus tietysti poikkeaakin täysin levyjen välillä. Eikä se mikään ihme olekaan, laulut on kirjoitettu suunnilleen samaan aikaan. Pidin Nebraskaa ällistyttävänä levynä, mutta en varmaan ollut niin yllättynyt kuin Springsteenin uraa alusta asti seuranneet. Pidin tavallaan selvänä, että Springsteen tekee erilaisia levyjä. Vaikka siis Nebraska olikin ilmestyessään aivan ainutlaatuinen.
Zanes käsitteleekin kirjan alussa Nebraskan ainutlaatuisuutta Springsteenin uralla ja rock-musiikissa yleensä. Hän on haastatellut mm. Dictatorsin ja Del-Lordsin Scott Kempneriä, joka on tuntenut Springsteenin vuodesta 1975. Springsteen oli soittanut bändeissä Kempnerin tavoin koko uransa 1960-luvun puolivälistä asti, vaikka Columbia aluksi häntä markkinoikin uutena Dylanina. Nebraskan julkaisu täysin soolona oli siis täysin uusi aluevaltaus. Nelikanavaisella TEAC-nauhurilla, siis kuluttajatuotteella, tehty Nebraska myös vapautti muusikot studioiden välttämättömyydestä. Tämä on vaikuttanut myöhemmin mm. hiphopin kehittymiseen. Sitäpä en ole ennen ajatellutkaan.
Zanes käy läpi Springsteenin vaikutteita Nebraskan syntyyn. Yksi tärkeimmistä oli Suicide-yhtye, jonka Frankie Teardrop -kappaleen Springsteen mainitsi jo 1984 Kurt Loderin kuuluisassa Rolling Stone -haastattelussa. Springsteen tapasi Suiciden Alan Vegan The River -levyn tekovaiheessa Power Station -studiossa. Vaikka Springsteenin siihenastinen tuotanto oli täysin erilaista kuin Suicidella, niin yhteistä taustaa löytyi mm. varhaisesta 50-luvun rockabillysta. Nyt Zanesin haastattelussa 2021 Springsteen mainitsee Hank Mizellin Jungle Rock -biisin esimerkkinä. Suicidesta en tiennyt mitään 1984 Nebraskaa kuunnellessani, mutta Flannery O'Connorin novellit ja Terrence Malickin Charles Starkweather -leffa Badlands olivat silloin hyvinkin tuttuja. Olin nähnyt myös John Hustonin O'Connor-tulkinnan Wise Blood. O'Connorin tyyli on tunnistettavissa Nebraskan näkökulmissa ja Malickin elokuva saa suoran kunnianosoituksen Springsteenin Nebraska-biisin ensimmäisellä lainilla.
Vaikka nimibiisi avaa Nebraska-levyn, niin ensimmäisenä Springsteen kirjoitti Mansion On The Hill -kappaleen. Zanes kiinnittää huomiota siihen, että biisin nimi on lainattu Hank Williamsilta samaan tapaan kuin The River -levyn Wreck On The Highway, joka löytyy Roy Acuffin ohjelmistosta. Springsteenillä ei ole asiaan erityisempää selitystä, mutta näihin aikoihin hän kuunteli paljon countrya, joka tietysti osittain kuuluu Nebraskallakin. Mansion On The Hillissä on lapsen näkökulma. Omaelämäkertansa Born to Run mukaan Springsteen kasvoi seitsenvuotiaaksi isovanhempiensa kanssa ilman mitään rajoituksia, villiä käyttäytymistä ilman seuraamuksia. Tämä kokemus kuulemma vaikutti samaistumiseen massamurhaaja Starkweatherin tarinaan, jonka Nebraska-kappale hyytävän tehokkaasti kiteyttää.
Usein kuvitellaan, että Springsteenin tammikuussa (helmikuussa?) 1982 Jon Landaulle lähettämä demokasetti oli sama kuin myöhempi Nebraska-julkaisu. Näin ei ollut, heti ensimmäisenä oli Bye Bye Johnny, joka oli joko jo aiemmin konsertissa esitetty Chuck Berry -koveri tai varhainen versio myöhemmästä singlen b-puolesta Johnny Bye-Bye. Mukana oli myös Born In The USA ja Downbound Train, joiden bändiversiot julkaistaisiin sitten tulevalla rock-levyllä. Child Bride -demosta tuli myöhemmän levyn Working On The Highway. Pink Cadillac oli myös tuleva singlen b-puoli. Mutta loput todellakin päätyivät levylle: Nebraska, Atlantic City, Mansion On The Hill, Johnny 99, State Trooper, Used Cars, Open All Night, Highway Patrolman ja Reason To Believe. Kasetilla oli myös Losin' Kind , joka oli jonkinlainen Highway Patrolmanin esiaste. Ainoa puuttuva Nebraskan kappale oli siis My Father's House, sen taustasta Zanes ei kerro. Se äänitettiin vasta toukokuun lopulla 1982, siis eri oloissa kuin muut kappaleet.
E Street Band levytti huhti-toukokuussa 1982 Born in The USA:n, Downbound Trainin ja Working on the Highwayn onnistuneesti. Born in the USA:n kohdalla jopa sensaatiomaisen onnistuneesti. Downbound Train on ehkä suurin suosikkini koko Springsteenin tuotannosta. Jo tammikuussa oli levytetty Cover Me, jota ei vastoin suunnitelmia lähetettykään Donna Summerille. Lisäksi bändi levytti nipun lauluja, joita ei ollut tammikuun demokasetilla. Born In The USA -albumi oli melkein valmis. Mutta bändi ei pystynyt soittamaan kunnolla muita demon lauluja. Turhauttavan prosessin jälkeen joku keksi ehdottaa demokasetin julkaisua sellaisenaan. Tuottaja Chuck Plotkinin mukaan se oli Landau. Steven Van Zandt väittää ideaa omakseen. Zanesin haastattelussa 2021 Springsteen kertoo saaneensa idean itse. Ainakin hän oli se, joka teki päätöksen. Eihän sitä kukaan muu olisi voinut tehdäkään.
Kasetista oli vain yksi kopio ja Springsteen oli kanniskellut sitä viikkokausia taskussaan, ilman koteloa. Siinä oli nöyhtää. Oli suuria vaikeuksia saada äänite kasetilta masternauhalle. Lopulta se onnistui vanhemmalla studiolaitteistolla. Zanes ei sitä mainitse, mutta käsittääkseni jossain vaiheessa harkittiin Nebraskan julkaisua pelkästään kasettimuodossa. Jälkikäteen Springsteen tuntuu harmittelevan, että Born In The USA jätettiin pois Nebraskalta. Se oli voinut olla sekä sillä että seuraavalla rock-levyllä. Ehkäpä niinkin, tosin jossittelu varmaan johtuu pääosin siitä, että biisin rock-versio tulkittiin väärin. Nebraskan ainutlaatuisuutta käsitellessä Zanes nostaa esiin samantapaisen The Ghost of Tom Joadin. Se oli kuitenkin harkittu studiossa tehty levytys kun taas Nebraska on dokumentti. Demoja äänitettäessä Springsteen ei tiennyt tekevänsä levyä. Siksi tunnelmaa ja asennetta ei voida enää toistaa.
Nebraska siis julkaistiin syyskuussa 1982, mutta ilman markkinointia ja kiertuetta. Springsteen lähti road tripille kohti uutta kotiaan Los Angelesissa. Matkalla hän sai hermoromahduksen, josta kertoi vasta muistelmissaan 2016. Nebraskalla ja sillä on todennäköisesti syy-seuraus -suhde, mutta kovin varmana eivät sitä pidä Landau, Zanes, eikä Springsteen itsekään. Jokin yhteys varmastikin oli, niin intensiivinen levy on.
Yllätyin hieman, että Zanes ei analysoi Nebraskan yksittäisiä lauluja, siis Mansion On The Hilliä ja nimikappaletta lukuunottamatta. Mutta kuten kirjan otsikkokin kertoo, nyt fokuksessa on Nebraskan tekoprosessi. Ehkäpä jatko-osa on luvassa itse biiseistä. Kun monumentaalisesta mestariteoksesta Highway Patrolmanista on tehty elokuvakin, niin miksei useampi kirjakin. Oikein kiehtovaa luettavaa Zanes tarjosi, vaikka kiihkeälle fanille ei kaikki uutta ollutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti