sunnuntai 15. elokuuta 2010

Paulaner Premium Pils

Ensimmäisellä Saksan-matkallani Münchenissä ehdin juoda useamman litran tuopin paikallisia hell- ja dunkel-oluita ennen kuin Salvator Kellerissä tulin tilanneeksi pilsiä. Se tuli hämmentävästi kapeassa 0,33 l jalkalasissa ja jalan ympärille oli viritetty paperinen kaulus, tai mikä koriste se lienee. Tapa on yleinen kaikkialla Saksassa, sen olen huomannut myöhemmin. Olut oli Paulanerin pilsiä. Münchenin peruslagerit ovat herkullisen täyteläisiä mallaspommeja, joten pilsin kuiva ruohoinen katkeroisuus korostui niissä oloissa tavallistakin enemmän. Paljon on sen jälkeen tullut voimakkaasti humaloituja oluita juotua, mutta Paulanerin olut on jäänyt voimakkaasti mieleen. Paulanerin pils on nyt saapunut pitkästä aikaa Perämeren rannallekin, kun kuuma kesä alkaa lopulta kääntyä viileämmäksi. Leskinen tarjoilee sitkeästi kaikkia Schimanski-hanansa saksalaisia oluita vehnäolutlasista, en viitsinyt nytkään asiasta nurista, kun baarin omistaja tuntui olevan niin hyvällä tuulella. Olut on viljaisen pehmeää, humala nousee hyvin esiin, mutta paljon vanhoja muistikuvia hillitympänä. Ehkä oma makumaailma on jo niin vääristynyt, että brutaalia kevyempi humalointi ei enää kunnolla rekisteröidy. Täyteläistä, ehkä hieman makeaakin olutta voisi luulla helliksi, varsin kaukana ollaan pohjoissaksalaisista pilseistä. Ei tämä huonoa ole, mutta ehkä pitäisi käydä uudelleen Münchenissä tsekkaamassa tilanne tarkemmin. Oluthuone Leskinen, 15.8.2010.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En tuohon oluen makuun ota kantaa, mutta se "paperinen koriste", on vähän sellanen mielikuva että se keräisi kosteuden siitä lasista. Jäi vaan itselle sellanen mieleen kun Saksassa kävin ja ihmettelin asiaa itsekin, ainakin helteellä se kyllä toimi.

Terv.Teppo

Ari Juntunen kirjoitti...

Totta, tuon paperin on tietysti tarkoitus poistaa kosteutta. Jalkalasiin kertyy vettä tasaiselle kantaosalle, josta se sitten kallistettaessa tippuu syliin, tuttu ilmiö tämän kesän patioilta.