Tuju Emperor's Piece of Sith

Onpa mahtava marraskuun lopun sää Stadissa, ei sadetta eikä liukkautta. Hämärän tullen kävelin Vallilasta Reginaan, leffan jälkeen kävellen kallista tunnelia Kaisaniemeen Juovaan. Sieltä edelleen kävellen Pitkänsillan yli Hakaniemen Hakaan tsekkaamaan Hagströmin Schwarzin päivän kunto. Hyvää oli edelleen. Tarjolla myös Tujun uusi imperial stout. Kollaboraattorina Leicesterin läheltä Emperor's, 12,0 %. Melko vaniljainen tuoksu.  Täyteläinen, makeahko. Suklaata, lakritsaa, mutta ei imelää. Hedelmäisyyttä ja raikkautta on. Miellyttävää kyllä. Ja tästähän on edelleen hyvä palata kävellen Vallilaan. Oluthuone Haka, 30.11.2025.

Alesong Rackhouse Reserve (2024)

Todella vahvaa jenkkialea Oregonin yleisurheilukaupungista Eugenesta. 13,7 %, sekoitus kahdesta bourbon-tynnyrikypsytetystä oluesta. Toinen 10-vuotiaassa Henry McKennassa, toinen 12-vuotiaassa Elijah Craigissa. Varsin tummaa, lähes mustaa. Tuoksussa luumua, rusinaa, puuta, vaniljaa. Melko kylmää, mutta hedelmäisyys tulee hyvin esille. Yllättävän kuivaa, kuten baarimestarikin huomautti. Pehmeää on, erittäin hyvä juotavuus. Bourbonista tulee esiin itse viskiä, ei vaniljaisuutta. Tummaa suklaata, jopa perusmaltaisuutta. Hämmentävä positiivinen yllätys. Juova, 30.11.2025.

Rivington Floc. Beak West To The Sand

Englantilaista kolmen panimon tupla-IPAa after cinema -oluena, 8,0 %. Columbus, Chinook, Amarillo, Nectaron, Simcoe, Mosaic. Kirkasta. Täyteläinen sitruksinen kuiva maku. Vähän katkeruuttakin. Ei täysin raikasta kuitenkaan. Silti miellyttävä kokonaisuus talvisodan syttymispäivän fiilistelyyn. Juova, 30.11.2025.

Miklós Jancsó: Még kér a nép

Lisää Jancsóa Reginassa, suomenkielinen nimi Punainen psalmi, tämäkin vuodelta 1971 kuten viime viikolla nähty hyvin abstrakti teos. Sijoittuu vuoden 1848 levottomuuksien innoittamiin agraarikapinoihin puoli vuosisataa myöhemmin. Tuttua Jancsón tyyliä. Kamera, ihmiset ja hevoset koko ajan pyörivässä liikkeessä. Voisi olla musikaali, ooppera tai tanssiteos. Mutta nyt kyseessä selvä tendenssileffa. Sympatiat ovat täysin kukistuvien kapinallisten puolella, selvää kommunistista propagandaa Engels-sitaattia myöten. Tämä ei käsittääkseni ollut aivan tavallista Jancsón kohdalla. Mutta ehkä tyylittely silti oli myös uran hioituinta, leffaa kai pidetään yleisesti Jancsón parhaana.

Prizm Oso Les Danaïdes O Fortuna

Tupla-westcoastia, 8,0 %. Tai niin luulin Pacificon liitutaulun perusteella. Oikea vahvuus Untappdin mukaan kuitenkin 6,0 %. Madridin Oso ja Lyonin lähistön panimo kollaboraattoreina. Strata, Simcoe ja Nectaron. Hieman mausteinen maku. Teetä tai jotain vastaavaa. En ymmärrä mistä sellainen vivahde tulisi, ei ainakaan humalista. Hyvin kuivaa on, hedelmäisyys tulee mukaan, jopa hillitty katkeruus. Vähän outo tämä silti on, ihan kuin Sabroa olisi taas heilahtanut soppaan. Cafe Pacifico, 29.11.2025.

Prizm Naive Melody

Kalevankadun Bartissa tuli usein käytyä, mutta konseptin muututtua Cafe Pacificoksi en kertaakaan. Baari sai nyt lopulta mittavan olutvalikoimansa esille Untappdiin ja suuntasin heti sisään. Painopiste on siirtynyt ruokaan ja cocktaileihin, mutta olutta edelleen huomattavasti tarjolla. Montpellierin alueen laatupanimolta sumukaljaa, 6,0 %. Sabro, BRU-1, El Dorado. Samea, vaalea väri. Sitrushedelmiä aromeissa, appelsiinia ja mandariinia. Sabron mausteinen minttuisuus hallitsee makua reippaasti. Olin jo melkein unohtanut tämän vitsauksen. Alkupuistatuksen mentyä ohi hedelmäisyys nousee hyvin esiin, raikkautta on. Jälkimaku jää tyhjäksi, mutta ihan ok-kamaa. Cafe Pacifico, 29.11.2025.

Sibeeria Rozkrojeno (Vánoční NEIPA)

Joulusumua Tšekistä, 7,0 %, Citra, Nelson Sauvin, Nectaron. Vaaleaa ja sameaa. Oikein raikas trooppinen tuoksu, ananas ja mango. Maussa samoja elementtejä, hyvä mehuisuus, kuivaa silti. Erittäin puhdaspiirteinen. Kepeä jälkimakukin. Pikkulintu Ruttopuisto, 29.11.2025.

Günther-Bräu Lagerbier Bernstein

Frankenista kaunista olutta, kirkas meripihkan väri tosiaankin, 4,9 %. Tuoksu hieman yrttinen. Maku on maltainen, kevyesti pähkinäinen, mutta vähän karkea. Ehkä tuntemus johtuu edellisen cask stoutin pehmeydestä. Hyvin kuiva, mutta ei mainittavaa katkeruutta. Pikkulintu Ruttopuisto, 29.11.2025.

Olutpaja J. Painter Stout, cask ale

Pälkäneeltä oudosti nimettyä kevyttä stoutia caskissa, 4,3 %. Mustaa on, hyvin pehmeää ja kuohkeaa. Hieman mausteista maltaisuutta, lievä paahteisuus, kuiva runko, hillitty katkeruus. Ohkaisuus tuntuu väistämättä, mutta makuja on riittävästi. Neljä muuta asiakasta baarissa, mutta hiirenhiljaista, voi kuulla oman veren virtaavan suonissa. Pikkulintu Ruttopuisto, 29.11.2025.

Hagström Schwarzbier RPS Brewhouse Edition

Syyskuun lopulla Kuopiossa pantu Hagström Schwarzbier nyt lopulta saatavilla siellä ja Stadissa. Kypsyi jopa hieman pitempään kuin suunniteltiin. Siis 6,5 % ja 80 IBUa, kovemmat luvut kuin schwarzeissa yleensä. Kuohkeaa, paahteista, vähän kahvisuuttakin, kuivaa, katkeraa. Eli täysipainoinen Hagström-rymistely laadullisesti, vaikka todellakin pieni erä nyt. Onnistui todella hyvin taas, juuri sellaista kuin suunniteltiin. Nyt siis Hakassa ja vähän myöhemmin One Pint Pubissa ja Tired Unclessa. Mutta ei muualla Kuopion ulkopuolella. Oluthuone Haka, 28.11.2025.

Track Passing Through

Hagströmin Schwarzia odotellessa vielä manchesteriläistä sumua. 6,5 %, Citra, Nectaron ja Krush. Sameaa ja kuivaa. Kuivaa sitrusta. Ei ehkä raikkaimmillaan. Ei oikein katkeruuttakaan. Mutta ihan ok kuitenkin. Oluthuone Haka, 28.11.2025.

Track Dreaming Of ... DDH Motueka IPA

Hakassa tänään manchesteriläisen Trackin tap takeover ja lopulta pääsin niihin kiinni. Dreaming Of -sarjasta join kolme vuotta sitten Nelson Sauvin -tapauksen. Nyt siis Uuden-Seelannin Motueka sinkkuhumalana, 7,0 %. Sameaa on. Mango ja persikka hyökkää hyvin lasista nenään. Hyvin trooppista makua, aprikoosi ja passion jyräävät, mehuisuus on raikasta ja tuoretta. Motueka todellakin voi olla NZ-humalista se, joka yksinään voi kantaa koko IPAn. Ja kyllähän tämä toimii hienosti. Jälkimaku on varsin pelkistetty, jos ei nyt ihan olematon. Tykkäsin kuitenkin, oikein mukavaa. Oluthuone Haka, 27.11.2025.

Verdant It's Clichéd To Be Cynical At Christmas

Joulusumua Cornwallista, 6,5 %. Mosaic, Galaxy ja Strata. Hyvä ulkonäkö, mutta nyt on vähän tunkkaisempaa tavaraa. Yrtit tulevat enemmän esiin. Hedelmäisyyttä toki löytyy, mutta ei tunge päälle raikkaasti. Lievä katkeruus, ei tämä pilalla ole, mutta ei täysin miellyttävää. Oluthuone Haka, 27.11.2025.

Rivington Chain House Evil Dead 2

Lancashirestä tuplasumua, 8,0 %. Kollaboraattorina naapurikaupunki Prestonin Chain House. Idaho 7, Nelson Sauvin, Galaxy. Vaaleaa ja sameaa. Sitrusaromeja. Täyteläistä mehuisuutta. Aika tuorettakin, ei häviä äskeisille Factoreille. Kuiva jälkiosa, hienoinen katkeruuskin. Oikein miellyttäväö. Oluthuone Haka, 27.11.2025.

Factory Garden of Fools

Nopea siirtymä Kaisaniemestä Hakaniemeen. Lisää keravalaista sumua, nyt 7,3 %. Riwaka, Krush, Citra. Nyt appelsiinisemmat aromit. Kirpeämpää kamaa muutenkin, raikasta ja puhdasta. Oluthuone Haka, 27.11.2025.

Factory Precision

Olen jo antanut periksi, että ehtisin juoda kaikkia Jirkan IPOja. Nyt vastaan osui tuplasumu, 8,0 %, Manilita ja Nelson Sauvin. Manilitaan törmäsin ensi kerran kaksi vuotta sitten Western Australian Eagle Bayssa. Tanakkaa NZ-trooppisuutta, täyteläinen ananasmehuisuus, hyvin puhdasta tietenkin. Pieni jälkimaun poikanenkin. Juova, 27.11.2025.

Mallassepät La Planète Vilma

Mallasseppien Vilmalle omistettu india black ale, 6,5 %. Tummanruskeaa, ei mustaa. Paahteinen ja hieman makea aromi. Maussa ensin hieman karamellisuutta, mutta kuivuu kyllä nopeasti. Hedelmäisyyttä ja pehmeyttä tämä kaipaisi lisää. Katkeruuskin tuntuu ensin vajaalta, mutta kyllä se viiveellä tulee kohtuullisesti mukaan. Juova, 27.11.2025.

Jonathan Glazer: The Zone of Interest

1990-luvun alkupuoliskolla luin paljon brittiläistä nykykirjallisuutta. Yksi suurista suosikeistani oli Martin Amis, hänen romaaneistaan Money ja varsinkin London Fields. Pari vuotta sitten kuolleen Amisin myöhempi tuotanto jäi pääosin vieraaksi, esimerkiksi 2014 julkaistu The Zone of Interest. Romaaniin löyhästi pohjautuva elokuva valmistui kymmenkunta vuotta myöhemmin. Englantilainen ohjaaja Glazer on tehnyt tällä vuosituhannella verkkaiseen tahtiin neljä elokuvaa, joita en ole nähnyt. Mainetta ilmeisesti on, koska Kino Reginassa on menossa Glazer-sarja. Nyt sitten silmiin osui uusimman ohjauksen tv-esitys. Elokuva keskittyy Auschwitzin komendantin Rudolf Hössin perhe-elämään. Vaimo Hedwig, viisi lasta ja Dilla-koira, weimarinseisoja. Hedwig Höss kasvattaa lapsia ja rakentaa kunnianhimoista puutarhaa tuhoamisleirin muurin viereen samaan aikaan, kun aviomies kaasuttaa ja polttaa teollisesti juutalaisia. Kuvataan idyllistä perinteistä perheparatiisia, jota saapuu ihastelemaan myös Hössin anoppi. Krematorion piiput savuttavat taustalla, laukauksia ja ehkä kaukaisia huutojakin kuuluu, mutta juuri muuten holocaustin merkkejä ei näy. Höss lukee iltaisin lapsilleen Hannu ja Kerttu -satua, elokuvassa nähdään siihen liittyviä unenomaisen tyyliteltyjä jaksoja. Hössillä näyttää olevan puolalainen nuori nainen seksiorjana, mutta sekin kuvataan hyvin viitteellisesti. Hössin toimistoon ohjattu nainen riisuu kenkänsä. Seuraavaksi nähdään Höss pesemässä muniaan. Idylliin tulee särö, kun työssään kunnostautunut Höss komennetaan Berliinin lähelle Oranienburgiin koko tuhoamisleiriverkoston koordinaattoriksi. Hedwig ei halua jättää puutarhaansa ja jää asumaan lasten kanssa Auschwitziin. Elokuva loppuu "Operaatio Hössin" eli Unkarin juutalaisten tuhoamisen aloittamiseen. Nyt mittakaava on aiempaa haastavampi ja Höss palautetaan kenttähommiin tehostamaan Auschwitzin toimintaa. Idylli näyttää palautuvan. Elokuva on häiritsevällä tavalla hypnoottinen, mutta samalla myös velton löysä. Selvästi luotetaan pieniin vivahteisiin ja vihjailuihin, mutta se on pitemmän päälle kyllästyttävää. Odotin teokselta hieman enemmän. Julmuuden ja pahuuden arkipäiväisyys tulee selväksi, mutta sehän on nähty moneen kertaan mm. Eichmann-dokumenteissa. 

Olari Greetings From The Underworld

Juhlaviikon growlerina Olarilla tropical IPA, 6,4 %, Motueka, Citra ja Simcoe. Kirkas ja kultainen. Tuoksussa aprikoosia ja mangoa. Maussa herukanlehtiä, mangoa tosiaan. Sitrusta myös. Raikkautta on, mutta vähemmän katkeruutta. Hyvää kamaa, mutta ei ehkä yhtä hyvää tasoa kuin eiliset uutuudet. Olarin Panimo Konepaja, 26.11.2025.

Chelsea - Barcelona 3-0

 Mestareiden liigan lohkovaihetta Lontoosta, tähdistä poissa Cole Palmer ja Pedri. Todella vauhdikas alku, tempoa todella pidettiin yllä. Chelsea loi alusta lähtien enemmän tilanteita, mutta kohtuullisen pitkään Barcelona roikkui pelissä mukana. Jo kolmannen minuutin jälkeen maailmanmestari Enzo Fernández sai pallon maaliin, mutta tilannetta edelsi Fofanan käsivirhe. Ferran Torres hukkasi heti perään vieraiden ehkä koko ottelun parhaan tekopaikan. 22. minuutin kohdalla Enzo heilutti verkkoa taas, mutta nyt maali hylättiin paitsiona. Heti perään Chelsean sentteri Pedro Neto veti karkeasti yli avopaikasta. 27. minuutilla sitten lopulta pallo Barcelonan maaliin, omat puolustajat sähläsivät sen sisään. Ennen taukoa sitten kohtalokkaasti Barcelonan uruguaylainen toppari Ronald Araújo otti toisen keltaisen ja homma käytännössä ratkesi siihen. Tauon jälkeen hieman hitaampaa tempoa, mutta 51. minuutilla pallon taas Barcelonan maalissa, paitsiona hylätty kuitenkin taas. 18-vuotias Estêvão ratkaisi sitten matsin hienolla soolomaalilla 55. minuutilla. Barcelona antautui ja armonisku vielä 73. minuutilla, vaihtomies Delap maalintekijä. Tämäkin näytti paitsiolta, mutta nyt maali hyväksyttiin. Kovin aneemiselta Barcelona vaikutti. 

Olarin Panimo 10 vuotta, juhlaviikon avaus

Olarin Panimo perustettiin marraskuussa 2015, joten nyt oli aika juhlistaa pyöreitä vuosia. Juhlaviikon tapahtumat käynnistyivät lehdistötilaisuudella, jossa Ville Leino kertasi panimon vaiheita samalla kun maisteltiin uutuustuotteita. Nythän ollaan jo neljännessä toimintalokaatiossa, jos Villen autotalli lasketaan mukaan. Sitten Pitkäniityntiellä pari vuotta, pitempi jakso Otaniemessä ja nyt puolitoista vuotta Vallilan Konepajalla. Vallilaan ollaan myös jäämässä, vaikka toinen toimipiste Niittykummun paloasemalla on vielä tulossa. Panimon kulmakivet ovat olleet alusta asti skeittaus, rap-musiikki ja graffitit. 

Tervetulodrinkkinä uusi pils Wicked Value, 5.8 %, 60 IBU, Mittelfrüh ja Magnum. Kaksi viikkoa normaalia pitempi lagerointi. Villen mukaan panimon paras pils toistaiseksi ja kyllähän tämä herkkua olikin. Ruohoista rapsakkuutta, tarpeeksi maltaista täyteläisyyttä ja lähes tarpeeksi katkeruuttakin. Sitten vuoroon panimon ensimmäinen olut Area 21, west coast IPA, josta on vuosien varrella ollut useampia versioita. Nyt alkuperäinen resepti oli toistettu sellaisenaan. Itse ehdin orginaalin maistamaan tammikuussa 2016 One Pintissa, mutta se ei oikein ollut enää tarkoitetussa kunnossa silloin. Humalina ainakin Cascade ja Warrior, peräti 83 IBUa. Näytti hieman vaaleammalta kuin blogin vanhassa kuvassa, mutta kuvat ovat kuvia. Suhteellisen persoonallinen, mutta miellyttävä tuoksi, pihkaa, sitrusta ja kohtuullisesti katkeruuttakin. Eihän tämä huono ole, mutta Olari on sittemmin tuottanut paljon parempaakin tähän tyylisuuntaan.

Kolmantena sumukaljaa, 10th Anniversary -versio Hazy Hoodzista, nyt humalina Erebus, Citra ja Motueka. Hyvin kuiva, mutta silti mehuisa. Tässä vaiheessa sosiaalinen tilanne tiivistyi niin, etten saanut enempää muistiinpanoja. Hyvää oli, mutta ei ehkä uuden pilsin veroinen kuitenkaan. Viimeisenä oluena uusi imperial stout Treasure The Memories, 10,0 %, ei mitään lisäaineita. Paahteinen, kahvinen, tummaa suklaata. Kuivahko vahva stout, pehmeää, oikein hyvää. Encorena vielä uutta cask cideria, Kumpulan siirtolapuutarhan omenista tehty, ei lisätty vettäkään. Vieras juomatyyli minulle tietysti, mutta suhteellisen miellyttävää tämäkin. Pizzaakin oli tietysti tarjolla, oikein lämminhenkinen tilaisuus. Olarin Panimo Konepaja, 25.11.2025. 

Mark Biram: Viva Colombia

Kirjan alaotsikko kertoo osuvasti teoksen rakenteen: A Social History of Colombian Football in Fifteen Players. Biram on valinnut 15 avainpelaajaa (ja yhden valmentajan), joiden tarinoiden kautta käydään läpi Etelä-Amerikan potentiaalisen jalkapallosuurvallan vaiheita. Kaikissa osuuksissa ei päästä kovin syvälle, mutta varsin monipuolinen kuva teoksesta välittyy. Julkaistu vuosi sitten, joten päästään lähelle nykyhetkeäkin. 

Argentiinaan ja Uruguayhin verrattuna Kolumbian jalkapallo kehittyi todella hitaasti, vaikka britit toivatkin pelin samoihin aikoihin Karibian rannikon Barranquillan seudulle kuin muuallekin. Ensi kerran maasta oikeastaan kuultiin muualla 1950-luvun alussa, kun Kolumbia erosi FIFAsta ja alkoi houkutella kovemmilla palkoilla tähtiä muualta. Tunnetuimpia argentiinalaiset Adolfo Pedernera ja Alfredo Di Stéfano. Tämäkään ruiske ei paljoa paikallista tasoa piristänyt, mutta lopulta Kolumbia pääsi vuoden 1962 MM-lopputurnaukseen Chileen. Biram aloittaa tarinansa oikeastaan tästä kohti. Turnauksen kohokohtiin kuului alkulohkossa Kolumbian ja Neuvostoliiton 4-4 -tasapeli. Kolumbian ensimmäinen piste MM-kisoista ja Marcos Coll pisti pallon suoraan kulmapotkusta Lev Jašinin taakse. Pedernera oli tässä vaiheessa valmentajana, piste jäi ainoaksi ja seuraavan kerran Kolumbia nähtiin MM-kisoissa vasta 1990.

Biram alkaa syventää kuvaustaan Kolumbian yhteiskunnasta. Useimmat tietävät huumekaupasta ja sisällissodiksi käytännössä ärtyneistä vastakkainasetteluista. Niihin Biram ei keskity vaan maan yleisempään hajanaisuuteen. Karibian rannikko kehittyi ensimmäisenä, mutta sittemmin on sisämaa kasvanut eniten, siellä sijaitsevat kolme suurinta kaupunkia, pääkaupunki Bogotá ja huumekartelleistaan kuulut Medellín ja Cali. Maan ensimmäinen supertähti Willington Ortiz on kuitenkin kotoisin Tyynenmeren rannikolta Tumacosta läheltä Ecuadorin rajaa. Tämä toinen rannikko on selvästi Kolumbian köyhintä aluetta. Ortiz on myös ensimmäinen kolumbialainen pelaaja, josta itse kuulin. En tietääkseni koskaan kuitenkaan nähnyt Ortizin pelaavan, vaikka Ortiz osallistui Münchenin olympialaisiin 1972. Ortizin kuuluisin saavutus lienee finaalipaikka Copa Americassa 1975. Semifinaalissa kaatui Uruguay, mutta kaksiosaisen finaalin playoffissa Caracasissa Peru voitti Hugo Sotilin maalilla.  

Biram hyppää käytännössä koko 1980-luvun yli Italian MM-kisoihin 1990, joissa Kolumbia teki lopullisen läpimurron jalkapallon eliittiin. Tämän sukupolven pelaajista ensimmäisenä Biram keskittyy Freddy Rincóniin. Myös Rincón oli kotoisin Tyynenmeren rannalta Buenaventurasta, joka Biramin mukaan on ollut varsinainen persereikä. Sekä Ortiz että Rincón olivat jossain vaiheessa epäiltyjä huumekaupasta, mutta tuomioita ei tullut. Rincón kuoli 2022 oudossa liikenneonnettomuudessa. Eniten huumeyhteyksiä on liitetty lievästi sanoen persoonalliseen maalivahtiin René Higuitaan. Higuitan sekoilun seurauksenahan Kamerunin yhtä suuri persoonallisuus Roger Milla pääsi pudottamaan Kolumbian Italian kisojen pudotuspelissä. Seuraaviin kisoihin 1994 Higuita ei sitten päässytkään siviilielämän epäselvyyksien vuoksi. 

Kolumbian historian ykköspelaaja lienee edelleen Carlos Valderrama, jonka tarinaan Biram ei paljoa uutta tuo. Biramin mukaan Valderrama ei viihtynyt Espanjassa Valladolidissa rasismin takia. Parhaat kautensahan Euroopassa Valderrama pelasi Ranskan Montpellierissä. Biramin teoksen ja ehkäpä Kolumbian jalkapallohistoriankin kohokohta on ansaitusti MM-karsintaottelu 1993 Argentiinassa, jonka Kolumbia voitti 0-5. Tunnetusti Pelé  tässä vaiheessa nosti Kolumbian seuraavan MM-lopputurnauksen ennakkosuosikiksi ja kävi niin kuin kävi. Faustino Asprillan tarinassa Biram hieman oudosti keskittyy peniksen vilautukseen ja sitä seuranneeseen hömppäjulkisuuteen. Andrés Escobarin traaginen kohtalo on tietysti Kolumbian futistarinan ytimessä, mutta siitäkään ei käsittääkseni tule uutta esille.

Kansainvälisesti hiljaisemman 00-luvun Biram ohittaa keskittymällä Iván Córdoban pyrkimyksiin organisoida ammattilaispelaajille etujärjestö. Córdoban ilmiömäinen ura Interissä jää sivuhuomautukseksi. Seuraavan huippusukupolven kuvaus käynnistyy Juan Cuadradosta, jolla on karmea tausta Necoclin rajakaupungissa. Puolisotilaalliset joukot ampuivat isän, silminnäkijä Juan oli silloin 4-vuotias. Cuadradon hulppea ura jää vähemmälle huomiolle. James Rodriguezin alamäkeä upean MM-turnauksen 2014 jälkeen analysoidaan melko ansiokkaasti. Radamel Falcaosta Biram kirjoittaa kunnon taustoitusta, joka oli minulle pääosin uutta. Luis Díazin kohdalla Biram keskittyy isän kidnappaukseen. 

Kirjan lopussa Biram käy läpi 1990-luvun joukkueen valmentaja Francisco Maturanan vaiheet. Maturana on selvästi Biramille suurin sankari, joka tulee esille pitkin koko kirjaa. Myös Maturana on kotoisin köyhältä Tyynenmeren rannikolta. Onhan tämä varsin ansiokas teos, kun Kolumbian jalkapallohistoria on jäänyt niin tuntemattomaksi Euroopassa. En kuitenkaan innostunut kirjan rakenteesta, suoraviivaisempi yleiskerronta olisi voinut olla parempi ratkaisu. Biram pyrkii myös rasittavasti olemaan poliittisesti mahdollisimman korrekti. Tämä johtaa naurettavimpana ylilyöntinä käyttämään Turkista englannin kielessä kirjoitusasua Türkiye. Recep Tayyip Erdoğan nauraisi taatusti paskaisesti palatsissaan, jos sattuisi kuulemaan asiasta.

Ārpus 7 Year Anniversary QDH IPA

Tämänkertaisen Oulun reissun kohokohta oli 90-luvulla Rautaruukilla vaikuttaneiden hahmojen snooker-kokoontuminen Välkkylän legendaarisessa City Biljardissa. Kaikki olivat vielä hengissä! Pelitaukoa ehti tulla lähes 20 vuotta ja se kyllä näkyi suorituksissa. Kalustoa ei kuitenkaan vahingoitettu ja hauskaa oli. 

Neljän tunnin pelisession jälkeen kävelin Välkkylästä takaisin keskustaan ja pitkästä aikaa Maikkeliin. Põhjalan savuporter oli ehtinyt loppua, mutta onneksi taas osui kohdalle latvialaisen laatupanimon synttäriolut. Edelleen neljästi kuivahumaloitua kamaa, mutta pelkkää IPAa, 6,8 %. Sameaa ja vaaleaa. Pehmeää mehuisuutta, hieman makeamman hedelmäisyyden puolella. Puhdasta on, mutta ei katkeruutta. Miellyttävää juomaa tämäkin. Oulu, St. Michael, 23.11.2025.