perjantai 26. syyskuuta 2025

Hagström Schwarzbierin keittopäivä



















RPS Brewing perusti keväällä Kuopion ydinkeskustaan panimoravintolan RPS Brewhousen. Suuri sporttibaari, jossa etuoikealla lasiseinän takana kompakti panimo. Keittokoko 250 litraa, neljä käymistankkia. Neliömäinen tila, ehkä hieman suurempi kuin Bruuverissa, joka konseptiltaan varsin samanlainen. Panimossa on tarkoitus tehdä myös yhteistyöoluita ja Tuju on ehtinyt ensimmäisenä jo paikassa vierailemaan. Hagström nyt sitten toisena.


Hagströmin Ari Nyfors asuu Kuopiossa ja itsekin liikun Savon radalla säännöllisesti. Niinpä tuntui luontevalta tehdä Hagströmin muista oluista poiketen hieman erilainen olut, joka pääsääntöisesti tarjolla vain Kuopion ravintolassa. Katsotaan saataisiinko pieni erä jonnekin muuallekin. Näitä pienemmän sarjan oluita voitaisiin tehdä jatkossakin, ehkä kerran pari vuodessa.


Syyskuun viimeinen torstai saatiin sovitettua  kalenteriin ja itse saavuin Kuopioon suoraan Oulun Varikko-pysähdyksen kautta. Rik Poppius ei päässyt keittoon mukaan, mutta ehti suunnitella uuden oluen hanalätkän jo nyt. Se on nivottu RPS:n perusformaatin sisään, jolla korostetaan, että nyt on kyseessä rajoitetumman saatavuuden Hagström. Kävimme Arin kanssa lounaalla Urbanissa ja sitten jo koputtelemaan panimon ovea. Heikki Pelkonen oli jo paikalla virittelemässä kattiloita.


Ensimmäisen Hagström Rare Series -oluen tyyliksi päätimme schwarzbierin. Musta saksalainen lager, joka on yleisempää dunkelia tummempi, paahteisempi, kuivempi ja katkerampi. Hagströmin näkökulmasta siis huomattavasti mielenkiintoisempi tyyli kuin dunkel. Hagströmiläistä twistiäkään ei tietysti unohdettu. Tämä on normischwarzia vahvempi, noin 6,5 %, ja voimakkaammin humaloitu, lähes 80 IBUa katkeruutta. Katkerohumalana Columbus ja aromeissa Saaz. Laadullisesti siis täysipainoisen ruudikas Hagström, vaikka saattaa jäädä pienemmän piirin herkuksi.


Keitto meni sujuvasti, pääpanimomestari Aki Railanmaa kävi tsekkaamassa tilanteen ja markkinointijohtaja Janne Seppälä kävi kuvaamassa meistä hämmentävän haastattelunkin. Söimme välillä ravintolan newyorkilaistyylistä pizzaa ja nautimme talon virvokkeita. Ovet avautuivat yleisölle klo 16, Brewhousen panothan tehdään julkisesti ja ihmiset pääsevät seuraamaan valmistusta livenä. Yleisöä olisi voinut olla enemmänkin, mutta ehkä kolea sää nosti vierailukynnystä. Schwarzbier saatiin käymisastiaan jo arvioitua aiemmin noin klo 20. Valmista tulee marraskuun puolella. Näistä pienemmän koon Hagströmeistä tuskin järjestetään mitään julkistustilaisuutta, mutta eipä sitäkään vielä varsinaisesti ole päätetty. Kuopio, RPS Brewhouse, 25.9.2025.

Ei kommentteja: