sunnuntai 7. syyskuuta 2025

Puola - Suomi 3-1

 Suhteellisen pienessä eteläpuolalaisessa Chorzówin kaupungissa sijaitseva Stadion Śląski oli kommunistisen Itä-Euroopan legendaarisimpia jalkapalloareenoita. Mahdollisia kilpailijoita voisivat olla Budapestin Népstadion, Leipzigin Zentralstadion ja Belgradin Marakana. Kaikkiin mahtui parhaimmillaan tai pahimmillaan noin 100 000 katsojaa tai vähän ylikin. Ehkä merkittävin matsi Chorzówissa oli 1973 Puolan ja Englannin välinen MM-karsintaottelu, jossa Roy McFarland katkaisi Włodzimierz Lubańskin jalan. Ilman loukkaantumista Lubańskista olisi voinut tulla seuraavan vuoden MM-kisoissa globaali supertähti ja Johan Cruyffin ja Franz Beckenbauerin maineet olisivat voineet haalistua. Myöhemmin Lubański on kyllä kertonut hänellä olleen jalkavammoja jo ennen McFarlandin pahoinpitelyä. Sittemmin Stadion Śląski on modernisoitu prameaan kuntoon ja kapasiteetti on enää 55 000. Puola vei luonnollisesti elintärkeän Suomi-matsin Chorzówiin. 


Kun Puola otti Hollannissa tasapelin ja Suomella takana Liettua-tasapeli, niin käytännössä Suomella pakkovoitto. Tilannetta ei auttanut Hradeckyn, Hoskosen ja Schüllerin loukkaantumiset, tilalla Joronen, Koski ja Tenho. Kolme kokematonta topparia siis, Peltola, Koski ja Tenho. Puolalla nyt uusi valmentaja Jan Urban ja kentällä Lewandowski ja Zieliński. Hidas aloitus, ensimmäinen maalipaikka toppari Wiśniewskillä, joka pukkasi hyvin vapaapotkusta, Joronen pelasti hyvin. Suomi ei voittanut kaksinkamppailuja, kaikki hyökkäysyritykset pysähtyivät alkuunsa. Rankaisu sitten 27. minuutilla Peltolan paha virhe, Jakub Kamiński ajoi boksiin, syötti takaviistoon Matty Cashille, joka veti Kosken jalan kautta varmasti maaliin. Tenho loukkaantui tämän jälkeen, tilalle Ivanov. Yliajalla Koski oli korkealla, pallonmenetys, Zielińskin hyvin ajoitettu syöttö Lewandowskille Ivanovin ja Peltolan väliin, varma maali. Puola oli selvästi parempi, Atalantan Nicola Zalewski kentän kuningas.


Tauon jälkeen ei merkittäviä muutoksia. 55. minuutilla Puolan nopea hyökkäys, Kamiński rakensi Lewandowskille laukaisupaikan, Joronen torjui hienosti yhdellä kädellä, mutta reboundin Kamiński nosti maaliin. Suomen topparit myöhässä. Ottelu oli nyt selvä, pelaajia vaihdettiin, tempo löystyi. Källman kaadettiin boksissa, mutta tilanne oli paitsio. 88. minuutilla Alhon keskitys meni onnekkaasti puolustajasta Källmanille, joka sai pallon maaliin. Mutta liian vähän liian myöhään. Ei Jacob Friis tunnu saavan Suomeen oikeaa asennetta, varmaan nyt voitaisiin jo ottaa Lehkosuo vastuuseen ja keskitytään seuraaviin EM-karsintoihin.

Ei kommentteja: