Paluu Keravalta Helsingin keskustaan. Tapasin Juovassa harvinaisempia asiakkaita eli Hannu Nikulaisen ja Vesa Välitalon kaukaa pohjoisesta. Siirryin kuitenkin pikaisesti Kolmeen Kruunuun Suomen Sotahistoriallisen Seuran jäljellä olevan nuorisojaoston hätäkokoukseen Grönlannin tilanteen takia. Tilanne on mikä on, ei vielä päätetty suuremmista operaatioista.
Takaisin Juovaan, jossa hanaan iskeytynyt uusi tuplasumu Lyypekin ja Montrealin kollaboakselin tuotoksena. Grönlantihan taitaa osua näiden kaupunkien väliin. 8,0 %, Nelson Sauvin, Motueka, Rakau, Citra. Vaaleaa ja sameaa. Trooppishedelmäistä tuoksua tanakasti. Hyvä mehuisuus. Oikein raikasta. Täyteläistä kamaa, vaikka ei juuri katkeruutta. Erittäin hyvää. Juova, 20.1.2026.
Kallonen taustoittaa asetelmaa vuoden 1918 sisällissotaan ja Venäjälle paenneiden punaisten katkeruuteen. Suomalaispartisaanien suurta määrää voi silti ihmetellä, koska suuri(n) osa Venäjällä asuneista suomalaisista sai niskalaukauksen 1937-38. Eivät kuitenkaan kaikki. Osa pelastui ollessaan Stalinin lihamyllyn aikaan huomattavasti turvallisemmassa Espanjan brutaalissa sisällissodassa. Talvisodan aikana Suomeen pudotettiin tai kyyditettiin rajan yli paljon suomalaisia desantteja. Osa äskettäin vangiksi jääneitä, kiinnijääneet saivat sodan oloissa kuolemantuomion. Kallonen listaa heitä paljon, vaikka desantit eivät teoksen fokuksessa olekaan. Usein unohdettu pointti on se, että jatkosodan partisaaneja johti Neuvostoliiton kommunistinen puolue NKVD:n/NKGB:n kautta, ei puna-armeija. Siihenhän viittaa partisaani-sanan parti-osa. Kallosen arvion mukaan Karjalan rintaman partisaaneista noin 15% oli suomalaisia tai karjalaisia, yhteensä n. 765. Kirjan liitteessä luetellaan 150 henkilön nimet. Katsoin ensin, että mukana ei ole yhtään Juntusta tai Moilasta. Lista ei hämmentävästi ole kuitenkaan kokonaan aakkosjärjestyksessä, molempia löytyykin kaksi. Antti Iolovits Juntunen (yksikköä ei tiedossa), Toivo Karinpoika Juntunen (Bolevoje Klits), Vieno Tuomaanpoika Moilanen (Bojevyje druzja, Partisaaniprikaati os. 17, Burevestnik) ja Viktor Iisakinpoika Moilanen (Krasnij Partizan). Kallosen kirjassa ei näiden henkilöiden toimia kuvata. Bolevoje Klits (Taisteluhuuto) toimi Kiestingin ja Louhen alueella, Bojevyje druzja (Taistelutoverit) Karhumäen ja Äänisen alueella, Burevestnik (Myrskylintu) Puutoisissa, Krasnij Partizan (Punainen partisaani) Vienan Kemissä. Tiedot ovat siis suhteellisen hataria ja näissä tapahtumissa näyttää olevan paljon tutkittavaa jäljellä.
Muurmannin suomalaisia käsittelevässä kirjassa Martti Turtola vähätteli Lapin rajavartioston johtaja Oiva Willamon kykyjä. Kallosen konna on puolestaan Kekkosen kaveri maaherra Kaarlo Hillilä, joka vesitti Willamon esityksiä Lapin siviilien evakuoinnista partisaaniuhan alla. Ensimmäisenä jatkosodan partisaanisiviiliuhrina kirjassa pidetään Ristijärven Mustavaarassa 16.7.1941 surmattua Perttu Kemppaista. Lienee hieman määrittelykysymys olivatko hänen murhaajansa desantteja vai partisaaneja. Varsin ryhdikkään pohjustuksen jälkeen Kallosen kirja hajaantuu pahasti kuvatessaan varsinaisia partisaani-iskuja ja partisaaneja vastaan taistelleita suomalaisjoukkoja. Jonkinlaista kronologista ja maantieteellistä rakennetta yritetään muodostaa, mutta lopputulos on kuitenkin puuduttava ja sekava yksityiskohtainen luettelo tapahtumista. Lukeminen on raskasta ja joutuu jopa suomalaisen sotakirjallisuuden pahimman perisynnin tapaan pohdiskelemaan kuvataanko tässä nyt suomalaisen vai venäläisen yksikön toimintaa. Paljon selkeämpää organisointia kaivattaisiin ja Kallonen selvästi ymmärtää sen itsekin. Loppusanoissa Kallonen toteaa teoksen olevan "journalistinen" ja toivoo aiheesta jatkossa tutkimuksellisempaa otetta. Kallosen teksti saattaa aluksi vaikuttaa varsin kattavalta, mutta kirjasta puuttuu kokonaan Kuhmon verityöt. Kirjan liitteen uhriluettelossa on kahdeksan Juntusta, joiden kuolinpäivä on 24.7.1944 Kuhmon Iivantiirassa. Kyseessä on silmitön verilöyly Hirvivaarassa, joka sijaitsee Iivantiiran ja Moisiovaaran kylien välimaastossa, siis melko lähellä Hyrynsalmen rajaa. Murhatut Juntuset eivät olleet lähisukulaisia, mutta sukulaisia kuitenkin.
Lappalaisen kirjassa yritettiin omituisen innokkaasti puhdistaa tunnetun Muurmannin suomalaisen Sven Lokan partisaaniepäilyjä. Tämä uudempi teos taas langettaa epäilyksen varjon entistä tiukemmin Lokkaan. Yksi uusi lähde on ilmaantunut Jukka Rislakin teoksessa "Saatan kuolla jo rajalla". Siinä kerrotaan, että Tšeljabinskin työarmeijaleiriltä vapautettiin 1943 joukko nuoria suomalaismiehiä, joiden määränpää oli Belomorsk/Sorokka tai Karjalan NKVD-joukot. Sven Lokka oli juuri tuolla Tšeljabinskin leirillä, oman kertomuksensa mukaan edelleen kesällä 1944, jolloin hänet tunnistettiin pahimmassa partisaanien massamurhassa Lokan kylässä Suomen Lapissa. Lokka ei pystynyt esittämään todisteita oleskelustaan siihen aikaan Tšeljabinskissa.
Pienenä kuriositeettina Kiinasta Tsingtao Strong, 8,9 %. Viinalager siis. Maltainen tuoksu, puhdas maku. Alkoholi yllättäen peittyy täysin ja muutenkaan ei töki pahemmin millään alueella. Jos haluaa päihtyä nopeasti, niin paljon huonompiakin tuotteita on saatavilla. Sitten hyppäys Kanadaan, Badlands Ãrpus From Riga With Hops. Latvian huippupanimo käynyt siis paikalla ja tölkkiin on saatu oikein Sean Conneryn kuva, rakkaushumalina Riwaka ja Nelson Sauvin. 6,5 %. Sameaa, vaaleaa. Herukkaa. Pehmeää ja varsin raikasta, session parhaita ilman muuta. Factory Casual Eyes olikin minulle jo ennestään tuttu. Oikein hyvää taas. Põhjala Black Jam BA Imperial Porter, 11,9 %, sherry- ja bourbontynnyrit. Pehmeää, kuivahko. Ihan ok, vaikka seassa mustaherukkaa, siitä nimen jam. Toisena mörköläisenä Lövnäs Fruity Mango IPA, 6,5 %. Talon tuoksuna taas ylikypsää päärynää. Ehkä vähän parempi kuin aiempi, mutta ei paljoa. Klassikkotapauksena La Trappe Quadrupel, joka minulle myös tuttu ennestään. Upea tuoksu, pehmeää hedelmäisyyttä.
Malmöstä uuden panimotuttavuuden Hyllie Parachutes NEIPA, 6,5 %. Ilmeisen kokeellista CIP 014 -humalaa. Melko sameaa, hillitty tuoksu. Ei paljon makua, keskiketterää. Selvästi liian vähän humalaa. Põhjala Vanilla Pillow Double Vanilla Strong Ale. 12.9 %. Tätä join hieman erilaisena versiona viitisen vuotta sitten, mutta nyt taatusti erilaisessa kuosissa. Kahta eri vaniljaa. Pehmeää ja makeaa. Ei liian makeaa. Tykkäsin kohtuudella. Nyköping Bryggerin The Artist NEIPAssa 6,6 %, Citra ja Mosaic. Hyvin vaaleaa ja sameaa. Aika hillitty ruotsalaistapaus taas. Puhdas kyllä, ihan hyvää keskitasoa. Anderson's Applehoff Mezcal BA Imperial Sour Ale. Kanelipullan tuoksua. Pehmeää, omaperäinen. Omenainen. Alan jopa pikkuhiljaa lämmetä näille pastry soureille, näissä voi olla jotain ideaa. Makeus ei ole samanlaista ällöä kuin pastry stouteissa. Perinteisempää vetoa sitten Mathildedal Ruukki West Coast DIPA, 8.0 % Kirkasta ja kultaista. Sitrustuoksu, pihkaa maussa, ok-kamaa. Põhjala Dark Times Sherry & Rye Whiskey BA Imperial Stout, 12,0 %. Musta, pehmeää, kahvia, hedelmää. Mukavaa kyllä. Kävin keväällä Bulgariassa Burgasin lähellä Metalheadin panimolla. Huikea paikka ja innostuin kovasti, kun huomasin Ruoholahdessa panimon oluen. Sekosin jopa niin, että luulin sitä tupla-IPAksi. Hämmästyttävä moka, kyseessä on imperial pastry sour Metalhead Figgin' in the 'Riggin', 8,0 %. Viikunaa ja chipotlea. Vaniljatuoksua, maussa laktoosia ja chilin poltetta. Mielenkiintoinen, ikään kuin Ahvenanmaan pannukakkua. Ei täysin huono. Istunto päättyikin sitten tähän, olipa oikein viihdyttävä ja monipuolinen sessio.
