Tämä ilmasotaelokuva vuodelta 1949 kolahti kovaa heti ensimmäisellä katsomisella. Sittemmin olen nähnyt sen useamman kerran, mutta näköjään en ole sitä blogiin arvioinut. Elokuvan laatu tuli aikoinaan yllätyksenä, koska silloin kiinnitin huomiota lähinnä ohjaajaan. Henry Kingin mittavassa CV:ssä ei ole kovin maineikkaita elokuvia, oikeastaan tämän leffan ohella vain Gregory Peck -western The Gunfighter. Sekin on yllättävää, että Peck onnistui näissä kahdesssa elokuvassa, koska yleensä hän on seipäään niellyt pökkelö. Elokuva alkaa nykyhetkestä, kun varttuneempi herrasmies pyöräilee hylätylle kiitoradalle jossain Itä-Englannissa. Varsinainen tarina nähdään takaumana vuosilta 1942-43. Amerikkalainen B-17 -pommikoneyksikkö tekee päiväaikaan pommituslentoja, ensin Ranskaan, sitten Saksan länsiosiin. Yksikkö kärsii rankkoja tappioita. Peck saapuu korvaamaan yksikön pidettyä komentajaa ja ottaa johtamistaktiikaksi kovat otteet. Elokuvassa on vain yksi taistelukohtaus, dokumentaarista aineistoa. Muu osa elokuvasta sijoittuu tukikohtaan ja keskittyy Peckin suhteisiin alaisiinsa. Jännite pysyy hienosti intensiivisenä koko ajan. Elokuva tuntuu edelleen hyvin modernilta, ei ole vanhentunut ollenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti