tiistai 22. huhtikuuta 2008

Liverpool - Chelsea 1-1

Pelin alku odotetusti tarkkaa ja tylsää tarkkailua. Chelsea hieman aktiivisempi alussa, mutta ei saanut yhtään tilannetta aikaiseksi. Ote siirtyi hienokseltaan kotijoukkueelle, Mascheranon pystysyötöstä Kuijt oli päästä läpi. Puolen tunnin kohdalla Torres pääsi, mutta harvinaisesti ei saanut sisään, Cech torjui. Hieman yllättäen 42. minuutilla Chelsean puolustus sekoili useampaan kertaan, Kuijt rakensi tilanteen ja survoi itse lopulta pallon häkkiin. Grant ei löytänyt eväitä toisella jaksolla, Liverpool hallitsi edelleen. Drogba kärjessä aivan liian yksinäinen. Kuijt kentän ylivoimainen hahmo, myös paras näkemäni peli Ryan Babelilta. Chelsean paras paikka 67. minuutilla MM-finalisti Maloudalla. 85. minuutilla Gerrard sai tarkan ulkosyrjäkiskaisun kohti ylänurkkaa, mutta Cech venytti ihmetorjunnan.

Ottelun hämmästyttävä käänne 95. minuutilla. Chelsealla oivaltava rajaheitto päätyyn, josta vaihtomies Kalou käänsi vaikean keskityksen luukulle, josta norjalainen Riise syöksypuski mielenhäiriössä omaan kaappiin. Täydellinen hämmennys, Chelsea sai yliotteen toiseen osa-otteluun melko halvasti. Tuskin kuitenkaan Liverpoolin peli on vielä pelattu, mutta ei hyvältä näytä.

Ei kommentteja: