tiistai 8. huhtikuuta 2008

Ben Affleck: Gone Baby Gone

Dennis Lehanen neljännen Kenzie & Gennaro -romaanin erittäin onnistunut filmatisointi. Tunnelma muistuttaa aika lailla toista Lehane-tulkintaa, Kenzie & Gennaro -sarjaan kuulumatonta Clint Eastwoodin Mystic Riveriä. Etelä-Bostonin karujen katujen fiilis on vangittu samantyyppisesti. Henkilöhahmoille ei tietysti saada samanlaista syvyyttä kuin edeltävissä romaaneissa pohjustetussa kirjassa, mutta se ei erityisemmin haittaa elokuvaa. Angie Gennaro ja varsinkin kirjoissa keskeinen Bubba-hahmo jäävät sivustakatsojiksi, mutta fokusointi on ymmärrettävää. Äskeisessä Jesse James -leffassa Robert Fordina onnistunut Casey Affleck tuntuu aluksi aivan liian nuorelta Patrick Kenzien rooliin, asiasta vitsaillaankin leffassa, mutta yhtä baariyhteenottoa lukuunottamatta Affleck-junior on uskottava, jopa vakuuttava. Ed Harris suorastaan uhkuu karismaa veteraanipoliisin roolissa. Lehanen tarina on synkkä ja käsikirjoitus tavoittaa hyvin samanlaisen fiiliksen, ei kompromisseja, itse asiassa romaanissa on enemmän koomisia tai viihdyttäviä aineksia. Ei todellakaan haluaisi uskoa, että ohjaajana on ärsyttävä muovinen siloposkinäyttelijämitättömyys Ben Affleck. Affleck on joko synnynnäinen ohjaajalahjakkuus tai jostain muusta syystä kaikki on klikannut kohdalleen, todella harvoin näkee yhtä varmaotteista debyyttiä. Affleckin kannattaa ilman muuta pysytellä kameran takana. Affleck on myös toinen käsikirjoittaja ja tuottaja, varsinainen uusi auteur. Paljon parempi kuin odotin, itse asiassa tämä on ehkä 2000-luvun paras näkemäni neonoir.

Ei kommentteja: