Olutnautiskelija, hophedonisti, kulkumies. Huomioita myös jalkapallosta, kirjoista, elokuvista ja musiikista.
lauantai 30. toukokuuta 2009
St. Bernardus Wit
En ole ennen sattunut juomaan tätä belgialaisen laatupanimon vehnäolutta. Wit-tyyli ei ole suosikkejani, kuten ei muutkaan vehnäolutvariaatiot. Tämä ei vaikuta tyylisuuntansa tyypilliseltä edustajalta, vaikka samea oljenväri onkin tyylinmukainen. Odotin ehkä enemmän mausteisuutta, tämä ei tunnu sillä alueella niin monimuotoiselta kuin jotkut kilpailijansa. Muistuttaa jopa hieman baijerilaisia weizeneita hedelmäisyydessään, toki belgihiiva on tunnistettavissa. Hedelmäisyys on parasta, mutta maku on lyhyt, ei tiukka humalointi tietysti tähän kuulukaan. Tuoteselosteessa on puistattavasti sokeria, mutta se ei onneksi maussa nouse esille. Esim. äsken kokeilemaani Estrella Ineditiin verrattuna ylivoimainen wit, mutta muuten jää vähän kysymysmerkiksi. Ostopaikka Oulu, Välivainion Alko.
1969 kuulee Creedence Clearwater Revival -yhtyeen kappaleen Proud Mary.
1970 näkee Gerd Müllerin tekevän jatkoajalla Länsi-Saksan voittomaalin Meksikon MM-kisojen neljännesfinaalissa hallitsevaa mestaria Englantia vastaan.
1973 lukee Raymond Chandlerin novellin Punainen tuuli (Red Wind).
1981 näkee Howard Hawksin elokuvan Rio Bravo.
1990 juo Samuel Adams Boston Lager -oluen.
2014 pienosakkaaksi Sonnisaari Panimoon.
2022 mukaan kiertolaispanimo Hagströmiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti