Cormac McCarthy on kiinnostava kirjailija, mutta en ole aiemmin lukenut teoksia. Lähin kokemus on Coen-veljesten filmatisointi miehen No Country for Old Men -romaanista, joka oli kohtuullisen vakuuttava. Ostelen kirjoja osittain mielijohteesta, hyllyyn on kertynyt vuosien varrella muutama McCarthy. Nyt sitten ensimmäinen romaani pääsi lukukynnyksen yli, avausosa miehen Border Trilogysta vuodelta 1992.
All the Pretty Horses starttaa samalta seudulta kuin No Country for Old Men eli West Texasin San Angelosta vuonna 1949. 16-vuotias John Grady Cole ei viihdy rikkinäisessä perhekuviossaan, vaan päättää ratsastaa parin kaverinsa kanssa Meksikoon. Se näyttää onnistuneen tuohon aikaan varsin suoraviivaisesti. Kirjan ensimmäinen puolisko on todella tylsää kerrontaa, koska en ole aihepiiristä kiinnostunut. McCarthy kirjoittaa kauniisti, mutta maisemia kuvailevat virkkeet ovat todella pitkiä, sivun mittaisiakin. Reissun päätteksi espanjaa sujuvasti puhuva Cole palkkautuu Meksikossa Coahuilan valtiossa suurelle ranchille cowboy-hommiin. McCarthy kirjoittaa hevosista ja muista maatalouspuuhista äärimmäisen yksityiskohtaisesti, todella rasittavaa, koska nämä asiat ei minua todellakaan kiinnosta pätkääkään. Hyvin paljon tuntemattomia hevossanoja yms, joiden merkitystä ei edes halua selvittää. Yllättävän suuri osa dialogista espanjankielistä, joten se jää ymmärtämättä. Tuntuu äärimmäisen epäuskottavalta, että 16-vuotias Cole olisi hevosten käsittelytaidossaan niin ylivoimainen meksikolaisiin kollegoihinsa verrattuna. Omituisen apaattinen ja masentunut fiilis kerronnassa ei myöskään parantanut tilannetta.
Ensimmäinen jännitteinen tilanne virittyy romaanin puolivälissä, kun Cole aloittaa teiniromanssin ranchin omistajan tyttären kanssa. Pitkien kuvailevien maisemalauseiden kontrastina McCarthy suosii lyhyttä lakonista dialogia ja tämä kuohkeuttaa merkittävästi kerrontaa. Tarina dramatisoituu huomattavasti Colen ja kumppanien joutuessa tutustumaan Meksikon vankilaolosuhteisiin. Pieni oheistarina kertoo Meksikon sisällissodan aikaisista Maderon poliitikkoveljeksistä, tämä on oikeastaan koko romaanin mielenkiintoisin osa, mutta harmittavan lyhyt sivuaskel. Loppu on seesteisen harras bildungsromanien tapaan. Hyvin kaunis ja taidokas romaani, mutta ei sellainen, jonka olisin halunnut lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti