skip to main |
skip to sidebar
Pitkä kävelymatka konsertinjälkeisessä euforiassa kaupungin länsilaidalle. Ainoa mahdollisuus käydä tässä baarissa reissun aikana vain tässä välissä, omalaatuiset aukioloajat. Moderni baari, tungosta, vain kuusi hanaolutta, odottelin enemmän. Upealta maistuva tanskalainen, kuivaa sitrusta. Erittäin tasapainoinen ja miellyttävä tanskalais-IPAksi. Göteborg, Haket, 15.10.2011.
Varsinainen syyni saapua juuri nyt Göteborgiin oli tässä, teksasilaisen Steve Earlen keikka klassisessa teatterissa Vallgravenin rannalla. Earle oli viimeisiä elossaolevia suuria musiikkisankareitani, jota en ollut nähnyt livenä. Earle on kai esiintynyt Suomessa vain yhden kerran, soolona Kaustisten festivaaleilla, mutta soolokeikat ei minua kiinnosta, ainakaan tässä tapauksessa. Earlella on aito kantritausta, mutta hän löi läpi 80-luvulla nimenomaan Dukes-bändin kanssa tehdyillä rocklevyillä. Earle on käynyt Ruotsissa vuosittain, mutta useimmiten akustisella setillä, jopa yksinään. Kun nyt mies liikkeellä bändin kanssa, päätin lopulta lähteä tsekkaamaan keikkakuntoa. Aktin tarkassa nimessä Dukesin ohella mainittu Duchesses ja vielä Featuring Allison Moorer, siis Earlen noin kahdeksas vaimo, musiikintekijä ja laulaja hänkin. Herttuattaret viitannevat Eleanor-nimiseen lähinnä viulua soittaneeseen neitokaiseen. Rock-konsertit yleensä alkavat paljon ilmoitettua aloitusaikaa myöhemmin. Nyt starttihetkeksi oli merkitty klo 19, joten saapastelin sisään kaikessa rauhassa noin klo 19:10. Paikkani kolmannella rivillä keskellä, perinteinen teatterisysteemi, vain istumapaikkoja permannollakin, ei siis seisoma/tanssitilaa. Kapea parvi kiersi koko systeemiä. Ei täyttä, mutta kohtuullisesti kuitenkin yleisöä. Bändi aloitti välittömästi, kerrankin hieman tuuria. Odotetusti uuden levyn kappaleilla liikkeelle, eleettömiä nopeita suorituksia, liiankin ripeäntuntoisesti alta pois soitettuna. Tunnelma parani alkukauden kappaleilla, Telephone Road, My Old Friend the Blues, sekä varsinkin Someday ja Guitar Town kulkivat maukkaasti. Sitten Allisonin kanssa duetto ja Allison itse esitti kolme kappaletta ennen puolen tunnin taukoa. Rokkaavampi ote toisessa setissä, Copperhead Road, haitaria mukaan, keinahteleva Galway Girl ja valtava dobro-soundi Train a Comin'issa. Läsnäoloa silti hieman puuttui, muutkin soittajat pääsivät laulamaan oman kappaleensa, liian demokraattinen asetelma. Liikaa aineksia, folkia, kantria, bluegrassia, kantrirockia ja lopuksi lähes metallia. Tom Waitskin kävi mielessä Meet Me in the Alleywayn rujon rosoisessa ääniseinässä. Intensiivisempi ote ja keskittyminen johonkin tyyliin olisi ollut enemmän minun makuun. Turhauttavin oli raskas osuus, laulu oli miksattu lähes kokonaan pois, niin lähes kaikki muutkin sävyt, upeaa sävellystä Hard Core Troubadour oli ainakin eturivissä vaikea tunnistaa. Vasta encoren Hillbilly Highway ja latautunut Devil's Right Hand soivat oikeaoppisella soundilla, kokonainen keikka samalla asenteella olisi ollut täysosuma. Cover-kappaleistakin pientä valittamista, Hank Williams tietysti hieno, mutta usein Earlen esittämät Dead Flowers ja State Trooper olisivat parantaneet huomattavasti minun pongoja. Kestoa vähintään riittävästi, puolen tunnin tauko mukaanlukien kolme tuntia, kappaleita varmaan yli 30. Ei siis elämäni paras konsertti, mutta ainakaan Earle ei ole rutinoitunut samaan kaavaan, mies kokeilee vieläkin kaikenlaista. Parempi oman tuotannon editointikyky ja tilannetaju Neil Youngin tai Bruce Springsteenin tapaan konserttiympäristössä olisi tuottanut pitkän linjan faniin suuremman vaikutuksen.
Pieni kellaribaari, toistakymmentä hanaa laatuoluita. Baari kuitenkin pienoinen pettymys, ei kovin harvinaista kamaa, Närkeltakin harmittavasti jo kokeiltua Fimbulvinteria. Pastöroimatonta Urquellia olisi, mutta fiilis ei siihen tuntunut sopivalta. Valtavia kylttejä, joissa kielletään tarjoilemasta stor starkia. Ruotsalainen valtaolutkulttuuri on lähes yhtä masentavaa kuin Suomessa. En käynyt kuin ensimmäisessä pienessä huoneessa, ehkä taaempana kaksi muuta.Tuntematon panimo Lundista, ilmeisesti hyvin pieni. 6,3%, pintahiivaolut. Jotain IPAa on tavoiteltu, nahkea tuntuma. Humalat hävinneet jonnekin, maltainen juoma periaatteessa, mutta ei oikein makua mihinkään suuntaan. Todennäköisesti hieman aloittelijatasoista tuotosta päässyt baarin tarjontaan. Diasetyyliäkin tuntuu syntyneen. Göteborg, 3 Små Rum, 15.10.2011.
Varmaankin talon oma olut, peräti 9%. Sysimusta venäläinen imperial stout. Makeahko, suklainen, mutta ei siirappinen. Efes-lasista tämäkin, vaikka luulisin ettei Turkista tällaisia oluita löydy. Lähistöllä näkyy sosiaalidemokraattien paikallinen päämaja, joten ehkä siksi oluen nimessä stahanovilaista työnorjateemaa. Maku on hieman yksiulotteinen näin vahvaan olueen. Kahvia ja humalaa voisi toivoa lisää. Göteborg, Bishops Arms Järntorget, 15.10.2011.
Järntorgetin Bishops Armsissa Ölrepublikenia parempi tunnelma ja mielenkiintoisempia oluitakin. Tuttu sisustus, toimiva systeemi, tällainen ketju ilahduttaisi Suomessakin. S-ketjun oluthuoneissa on samansuuntaista yritystä, mutta se ei ole laajentunut pääkaupunkiseudulta. Tämä Örebron kulttipanimo Närken olut ilmeisesti yhteistyössä De Molenin kanssa tehty, laskettiin kiinnostavasti turkkilaiseen Efes-lasiin. Savuinen porter, tai ehkä savuinen scotch ale, paljon karamellimallasta, vähemmän paahtoa, 6,5%. Belgihiivaa en huomannut, vaikka netissä olut luokitellaan dubbeliksi, siihen nimikin viitannee. Hanalätkässä kehuskellaan, että aromihumalaa ei ole. Hieno homma, ei tässä tosiaan humala juuri maistu. Salmiakkia ja tervaa, hyvin tahmainen täyteläinen olut, sormet tarttuu lasiin kiinni. Ei ollenkaan minun suosikkityylinen olut, mutta sinänsä kiinnostava. Göteborg, Bishops Arms Järntorget, 15.10.2011.
Päätin jättää nyt Närken porterin rauhaan, kun listalta löytyi paikallistakin imperial stoutia. Etiketissä tyylikkäästi sipulitorneja. Tässä on sama vahvuus 9,5% kuin Närkessa, mutta hintaa 200 kruunua vähemmän. Silti minipullosta 150 SEK aikamoinen hinta. Olen aiemmin kokeillut Duggesin puolikas-Idjitia, ei sekään hullumpi ollut. Tämä on käsittääkseni tammessa kypsytetty kokonais-Idjitin spesiaaliversio, hiivaklönttejä löpsähtää lasiin, yllättävän kylmänä tarjoiltiin. Makeaa vaniljaa voimakkaimmin, tumma suklaa hieman kuiventaa makua, mutta jälkimaussa ei paljoakaan katkeroa. Etiketissä suomeksi ohramallas-maininta, mutta tietääkseni tätä ei Suomeen ole tuotu, tuskinpa Pikkulintuunkaan. Ei oikein aikaa odotella lämpiämistä, tämä olisi huoneenlämmössä taatusti miellyttävämpi. Puumaisuus ei nyt vaivaa, ehkä runko tarpeeksi vahva. Vaniljan takia tynnyrit lienevät olleet bourbon-käytössä. Kohtuusuoritus, muttei täysosuma. Göteborg, Ölrepubliken, 15.10.2011.
Ölrepublikenin pullolistaltakin oli loppunut Mohawk Black IPA, joten päädyin sitten jo jenkkitarjontaan, Bostonin jätticraftvalmistamon ennen kokeilematon IPA. Pehmeää hedelmää, karvasta greippiä lähinnä. Raikkaus puuttuu, mutta katkeroa on ihan hyvin. Humalat kerätty 48. leveyspiirin lähettyviltä USAsta, Englannista ja Saksasta. Ehkä jonkinlainen hybridi länsirannikon ja britti-IPAn väliltä. Pieni vihannesmaisuus häiritsee, tuoreena hanaoluena voisi olla vaikuttavakin. Göteborg, Ölrepubliken, 15.10.2011.
Paluu Göteborgiin lähes 10 vuoden tauon jälkeen. Loistava syyssää, jäi tunti aikaa ennen Ölrepublikenin aukeamista. Ainoa vähänkään mielenkiintoinen klo 12 lauantaina aukeava baari oli Golden Days. Kävin sisällä, mutta takki olisi pitänyt jättää narikkaan. Paikka mainosti olevansa englantilaistyylinen pubi, mutta pubin perusidea jäänyt hämäräksi. Eipä paikassa näyttänyt muitakaan asiakkaita olevan, joten käännyin eteisestä pois. Nordstanin ostohelvetistä löysin Systembolagetin, jonka oluthyllyä silmäillessä tapoin aikaa. Ölrepubliken hieman syrjäisellä keskustan pohjoiskulmalla, ilmeisesti entinen Delirium Cafe, suurehko baari, ei aluksi muita asiakkaita. Kulmahuone, avoin kakkoskerros, hieman steriili fiilis. Pahinta, että lähes kaikki mielenkiintoiset hanaoluet juotu tyhjäksi, molemmat Oceanit ja Mohawk Summer IPA. Anderson Valleyn Imperial IPAa kyllä löytyi, mutta sen tsekkasin jo äskettäin Amsterdamissa. Ilmeisesti ollut vauhdikas ilta, pöytiä varattu nytkin illaksi. Varsinaiseksi hanojen tyhjennyssyyksi paljastui myöhemmin alkava Mikkeller-festivaali. Mohawk Rye Lager hieman makea bockmainen lager, ei kovin kummoinen, mallasta löytyy, mutta makua liian vähän, ei erityisen tuorekaan. Pullo-olutlista suhteellisen vaikuttava, mm. Närke Kaggen Stormaktsporter 25 cl 350 SEK. Göteborg, Ölrepubliken, 15.10.2011.
Elmore Leonardin novellin toinen filmatisointi vuodelta 2007, definitiivisen version teki Delmer Daves jo 1957. Tämä ei yllä samalle tasolle, mutta omia ansioita kyllä riittää. Rautatie etenee Arizonassa sisällissodan jälkeen, karjankasvattajat jäävät jalkoihin, rikollisjengit saalistavat virkavallan heikkoudessa, apassitkin sinnittelevät seassa. Epävakaa cocktail, joka räjähtää kaikkien osapuolien silmille. Alun postivaunuryöstön verisyys muistuttaa seuraavan vuosisadan brutaaleja taisteluja Euroopassa. Vahvoja näyttelijöitä, Russell Crowe ja Christian Bale, mutta hyytävimmän suorituksen tekee pahan ruumiillistumana Ben Foster. Pinkertonin miehenä vanha hippi Peter Fonda. Naisten rooliksi jää nättinä oleminen, Gretchen Mol ja Vinessa Shaw ovatkin liian hehkeitä näin karuihin kuvioihin. Ylipitkä, tiivistämistä olisi tarvittu, kerronta laahaa, kuvauskin jotenkin löysää näyttävistä maisemista huolimatta. Loppuratkaisu on täysin epärealistinen, homman pointti karkaa pahasti jo aiemmin. Ei lähelläkään parhaita moderneja westernejä, mutta kohtuudella pääsee maaliin.
Tanskalaisen valmistajan toinen syysolut on nimetty Citra-humalan mukaan. Raamatullinen visualisointi, viekkaasti hymyilevä Eeva näyttää puristavan tätä olutta suoraan paratiisin käärmeen kurkusta. Krapulainen Aatami ei jaksa odottaa tuopin täyttymistä. Yleensä Citra-oluet ovat vaaleita aleja, mutta nyt käsillä samea ruma tummanruskea juoma. Sitrusmainen tuoksu, makukaan ei nojaa paahteisuuteen, kypsää hedelmää massiivisesti, jättiläismäinen humalointi, joka jatkuu todella pitkään nielaisun jälkeen. Täyteläinen olut, jonka humalointi heiluu vihannesrajalla, mutta säilyy herkullisen hedelmäisenä. Pitkään aikaan en muista oluessa aistineeni näin paljon trooppisia hedelmiä. Ilman muuta Beer Heren parhaita tuotoksia. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.
Ilmeisesti ensimmäinen varsinainen ruotsalainen savuolut. Etiketin mukaan mallas on savustettu gotlantilaisella koivulla. Keskiruskea väri, siis lähempänä Spezialia kuin Schlenkerlaa, tuoksu savukinkkua. Maku on odotuksia hieman kevyempi, viskityyppistä Islay-turvesavua, mutta liian laimeasti. Alkoholia 5,9%, vahvempaa mallaspohjaa odottaisi, kokonaisuus on ohuehko. Bambergilainen intensiivisyys ja tuoreus jää kauas, humalaakaan ei ole loppuvedossa. Pehmeyttä on ja periaatteessa mukava tuote, mutta odotukset olivat korkeammalla, ei täysin onnistunut. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.
Jessica Heidrichin kevyt (4,5%) APA ei vaahtoa oikeastaan ollenkaan, mieleen ehti jo tulla ongelmia. Tuoksu ja maku ovat kuitenkin kunnossa, todella massiivisen sitruksinen olut. Hyvn länsirannikkomainen, trendihumala Citralla kovalla kädellä ryyditetty olut. Muistuttaa suomalaisia kevyitä humalaoluita, joita HODAn jälkeen ovat tehneet ainakin Beer Hunter's ja Stadi. Tässä sarjassa toimii kohtuudella, mutta yksiulotteisuus on tämän tyylisuunnan ongelma. Kun mallasrunko jätetään ohueksi humala pääsee hallitsemaan liikaa kokonaisuutta. Hopheadinkin kannalta parempi tulos saadaan, kun vahvemmasta maltaasta lähdetään ponnistamaan kohti humalahurmiota. Erittäin miellyttävä olut kaikesta huolimatta. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.
Kävin 2006 Uuden-Seelannin reissulla myös Eteläsaaren suurimmassa kaupungissa Christchurchissä. Sittemmin useampikin maanjäristys on murjonut kaupunkia huonoon kuntoon. Tämä Christchurchiin sijoittuva elokuva on valmistunut 2007 ja hieno kaupunki on vielä paraatikunnossa. Elokuva tosin ajoittuu 1990-luvulle ja tositapahtumien pohjalta kertoo pienyrittäjän kiirastulesta verottajan kynsissä. Verovirkailija ahdistelee seksuaalisesti yrittäjän naisystävää ja yrittäjä käy purkamassa virastossa tuntojaan suorasanaisesti. Näköjään tästä käynnistyy vuosikausia kestävä valtion ajojahti viatonta pientä ihmistä vastaan. Varmaan osittain kärjistetty kuvio, lopputeksteissä vedetään takaisin todellisuuspohjaa. Silti varsin herkullisesti kiertyvä kafkalainen painajainen, joka kuitenkin kerrotaan kepeän komediallisesti. Pääosissa loistavat Erik Thomson ja Miriama Smith, Christchurchin miljöö ei kovin etualalla, mutta mukavia otoksia kuitenkin. Paikallisväriä myös pääkaupunki Wellingtonista ja Dave Dobbynin musiikkia. Näppärä pienimuotoinen feelgood-leffa. Itselläkin jäi reissun tiimoilta pienimuotoisesti hampaankoloon Uuden-Seelannin byrokratiailmastosta vandalismiin ja autovuokraamon asenteeseen liittyen, homma hoitui kuitenkin päättäväisellä dokumentoinnilla suomalaisen vakuutusyhtiön kautta.
Kaapin perältä löytyi hieman yllättäen kokeilematon Sinebrychoffin olut juhlapäivänä. Tämä puolukkaolut jäi hieman paitsioon alkusyksynä suurten panimoiden massiivisessa uutuusvyörytyksessä. Puolukalla maustettu stout suomalaisena maitokauppaoluena on varsin ekstreemi kuvio, joten siinä mielessä jo pisteet päivän sankarille. Olut on tumman ruskea, lähes musta, ohutta vaahtoa. Tuoksussa on hedelmäpastilleja, en oikein puolukkaan sitä yhdistäisi. Maku on marjaisempi, itse asiassa olen syönyt puolukoita raakana niin harvoin, etten oikein sen makua tunnista. Oletan, että sen pitäisi olla hieman karvas. Tämä olut on makean marjainen, voisin tutumpana marjana luulla tätä mustikkaolueksikin. Mitään stoutin paahteisuutta tai maitohappoisuutta en oikein tavoita. Jälkimaussa on aavistus katkeruutta, mutta ei sekään säväytä. Pettymyshän tämä on, mutta en ole yleensä tykännyt muutenkaan marjaoluista, happamat lambicit poislukien. Ostopaikka Oulu, Stockmann.
Sinebrychoff näyttää julistaneen tämän päivän Suomalaisen Oluen Päiväksi. Hieno homma, joten soveliasta juhlistaa sitä kilpailijan uutuudella. Laitila alkaa olla paisunut jo ulos pienpanimon mitoista. Silti melko varkain pääsi uusi ale ilmaantumaan marketin hyllylle. Eleetön pakkaus oli jopa jäädä huomaamatta. Olut on hyvin brittityylinen ruskea bitter vastaavalla vahvuudellakin, 4,3%. Kevyesti hedelmäinen, kuivahko, pehmeä, mutta ohut. EBU-lukema vain 20, se on nykyisessä humalailmastossa aivan riittämätön, mutta eihän kaikki katkeruudesta tykkää. Ei siis minulle suunnattu olut, onhan panimon valikoimassa jo ollutkin Humalaisen tapaisia tuotteita, joten ehkä tämä paikkaa paletissa jonkinlaista aukkoa. Mieluummin olisin kyllä ottanut kellerbierin, saisonin tai tupla-IPAn. Ostopaikka Oulu, Linnanmaan Prisma.
Aikamatkailuscifileffa normalisoidusta Tšekkoslovakiasta vuodelta 1977. Vanhenemisestopillereillä sinnitelleet natsit kaappaavat mesotsooiselle kaudelle menossa olevan aikamatkaraketin ja yrittävät vetypommi mukanaan osua joulukuuhun 1944 estämään Natsi-Saksan romahdus. Pienessä häslingissä päädytään joulukuuhun 1941 ja Hitler ei oikein ymmärrä mihin tässä ihmeasetta tarvittaisiin. Ehkä liikaa aineksia ja kaksoisveljenä esiintymisen komiikka on varsin kulunutta. Huumori ei paljoa naurata ja ohjauskin on kömpelöä. Silti elokuvassa on jotain viatonta mukavaa charmia. Elokuvan hieman surrealistinen nimi on suomeksi suunnilleen Huomenna herään ja tee läikkyy. Scifileffojen heikko ennustuskyky jaksaa aina huvittaa. Tässä aikamatkaillaan sujuvasti, mutta puhelimet ovat karmeaa lankamallia. Traagisesti heti seuraavana vuonna kuollut Zuzana Ondrouchová pienehkössä roolissa seksikkäänä morsiamena.
Tanskalainen ronski sopimuspanija luottaa syyspanossaan lähes pikimustaan stoutiin. Etiketissä nautaeläin (vai onko se dalmatialainen/friisiläinen hirvi, jotain sarviakin taitaa näkyä?) virnistää arvoituksellisen elostelevasti punaisten lehtien seassa. Maidon happamuutta ja paahtokahvia, ensivaikutelma on vaikuttava, mutta siihen puhti oikeastaan loppuukin. Runko on yllättävän ohut, vaikka vitamiineja 6,5. Jälkimakuunkaan ei humalaa ole satsattu. Näköjään samaa olutta on myyty myös nimellä Ammestout, joka viittaa imettävään äitiin. Maitoisuus tässä onkin olennaista, mutta en ilahtunut. Maitoa en olekaan juonut 35 vuoteen. Tälle kävi samoin kuin toiselle tanskalaiselle Hersleville. Jäi pahasti ruotsalaisten laatuoluiden jalkoihin. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.
