.jpg)
.jpg)
Tämän elokuvan nimi on muuten Ranskassa hämäävästi Mark Dixon, détective. Alkuperäinen nimi on luonnollisesti parempi runollisuudessaan, Suomessakin sitä on esitetty suoralla käännöksellä Missä jalkakäytävä loppuu. Elokuvan juonen lähtökohta on hyvin samanlainen kuin kahta vuotta myöhemmässä Nicholas Rayn On Dangerous Groundissa. Alkutekstit hätkähdyttävästi liidulla (?) kirjoitettu jalkakäytävään. Realistinen poliisielokuva New Yorkista.
Jazzmusiikkia, peliluolia, räjähtävää väkivaltaa, soundtrack huolella laadittu, laivojen torvet törähtelevät pahaenteisesti. Mark Dixonin kohtalonhetkellä musiikki kohoaa häiritsevän voimakkaaksi. Gangsteripäällikön peitefirman näyteikkunassa lukee Finnish & Turkish Baths. Iso parkkihalli, jossa autohissi, tällaisia ei varmaan 1950 ollut vielä muualla maailmassa kuin New Yorkissa. Dana Andrews on loistava isä-kompleksista kärsivässä pääosassa. Sen sijaan Gene Tierney vähän tökkii työläistyttönä, eikä Gary Merrillkään vakuuta gangsteripomona. Käsikirjoituskin on vähän raskaskätinen. Paljon on hyvää, mutta ei mikään puhdas mestariteos. Loppukohtaus on minun makuun turhan optimistinen.
Koska Preminger ohjasi noir-über-klassikon Lauran, jossa näyttelevät Andrews ja Tierney, joka sijoittuu New Yorkiin, niin … Vertailu on mielenkiintoista, mutta elokuvat vaikuttavat kovin erilaisilta. Visuaalinen tyyli on yhtä vakuuttavaa, mutta siihen se jää. Ehkä Laura on täydellisempi unenomaisuudessaan, tässä on kuitenkin enemmän häiritseviä elementtejä. Tämä elokuva täytynee katsoa vielä monta kertaa, ennen kuin lopulliseen tuomioon päätyy. Kerrassaan nautinnollinen kokemus kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti