maanantai 1. maaliskuuta 2010

John Landis: The Blues Brothers

Landisin musiikkikomedia vuodelta 1980 ei ole elokuvana koskaan kolahtanut eikä tee sitä nytkään. Elokuva on ylipitkä, ryhti on löysä ja autonromutushuumori matalaotsaista ja tylsääkin. Mutta paljon on hyvääkin, varsinkin musiikin voima tuntuu vain vahvistuneen ajan myötä. Elokuvaan saatiin hämmästyttävä määrä legendoja, John Lee Hooker, Cab Calloway, Ray Charles, James Brown, Aretha Franklin, Steve Cropper, Donald Dunn. Musiikkiskaalakin varsin laaja swingistä gospelin, bluesin, soulin ja rockin kautta sekä countryyn että westerniin. Elokuvan alkupuoli on paikallisvärin kannalta vahva, Jolietin vankila ja Chicagon karut 70-luvun lopun näkymät vangittiin mallikkaasti. On hämmästyttävää, että Chicago ei rappeutunut Detroitin tapaan, tässä se näyttää varsin samaan suuntaan kehittyvän. Hauskaa vinoilua Richard J. Daleyn ja Illinoisin natsien kustannuksella. John Belushista en koskaan välittänyt, tässäkin mies on lähinnä rasite.

Ei kommentteja: