tiistai 24. tammikuuta 2017

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta

800-sivuinen alunperin ranskankielinen bestseller Sveitsistä, sijoittuu USA:n Uuteen Englantiin, fiktiiviseen Auroran pikkukaupunkiin New Hampshiren rannikolla. Kannessa on vielä Edward Hopperin maalaus, jotta tulee selväksi pyrkimys americanan syvimpään olemukseen. Periaatteessa hyvin yksinkertainen juoni, jota Dicker liikuttaa todella sujuvasti ja vauhdikkaasti. Melkoisen meta-asetelman Dicker silti onnistuu rakentamaan. Romaanin päähenkilö on Dickeriä itseään muistuttava nuori menestyskirjailija Marcus Goldman. Pääosa tarinasta sijoittuu vuoteen 1975, 33 vuotta nykyhetkestä taaksepäin ja se kerrotaan suurelta osin Goldmanin oppi-isän Harry Quebertin kirjoittaman omaelämäkerrallisen romaanin kautta. Kertojat eivät ole luotettavia. 1975 15-vuotias tyttö katoaa ja ruumis löytyy 33 vuotta myöhemmin Quebertin talon kukkapenkistä. 

Kyseessä on päällimmäisellä tasollaan trillerimäinen rikosromaani, jopa whodunit-tyyppinen dekkari. Tarina rullaa todella liukkaasti, Dicker on hyvin taitava. Laskelmointiahan tällainen sujuvuus vaatii ja henkilöhahmot ovat monin osin karikatyyrisiä. Dialogi tuntuu paikoitellen kovin kolholta ja tyhjältäkin, tuskin Anna-Maija Viitasen suomennoksen syytä, eiköhän niin asia ole alkuperäiskielelläkin. Takaliepeessä Dickeriä verrataan Capoteen, Tarttiin ja Nabokoviin. On esiintynyt tyypillisiä plagiarismisyytteitäkin, koska juoni muistuttaa kovasti Philip Rothin Human Stainia. En ole sitä lukenut, mutta Rothin varhaisempaa tuotantoa paljonkin. Ja on helppo sanoa, että Dicker ei Rothia muistuta ollenkaan. Lähimmät vertailukohteet ovat Stieg Larsson ja jopa Dan Brown. Se ei ole välttämättä moite, hyvin viihdyttävää tekstiä, jossa on kohtuullisen yllättäviä piikkejä, mm. itseironista satiiria kustannusmaailman nykyisestä pinnallisesta menosta.

Ei kommentteja: