Saltaire Cascadian Black, cask ale

Heti perään toinen olut Länsi-Yorkshiresta, jo viitisen vuotta toiminut Saltaire tulee Bradfordin kupeesta. Jo toinen brittiläinen black IPA samana iltana, vielä sai tämänkin kokea. Melko hillitty vahvuus, vain 4,8%. Hyvin musta olut, paahto melko lievää, hedelmäistä, kepeää kuohkeutta, todella reilusti humalaa, joka oikeuttaa luokittelun tähän vielä hieman kyseenlaiseen tyylilajiin. Ei mikään huippuelämys, jää ohueksi, mutta monin tavoin sympaattinen olut. Lontoo, Euston Tap, 9.5.2011.

Summer Wine Diablo, cask ale

Todella merkillinen baari Eustonin rautatieaseman edustalla. Näyttää jonkinlaiselta muistomerkiltä, jonka sisällä tšekkityylinen pystybaari. Vain muutama istumapaikka, kapeat portaat yläkertaan, jossa vessat ja pari sohvaryhmää. Kova tungos, asiakkaat pursuvat ulos pihalle, jossa pienehkö terassisysteemi. 27 hanaolutta, suuri osa kegejä moderneilta eurooppalaisilta ja amerikkalaisilta tuottajilta, jopa Mahrin oluita Bambergista. Kahdeksan cask-olutta. Jenkkihanasysteemi, myös caskeille, eli ilmanpaineella nousee ja CAMRAn sedät eivät tykkää. Itsekin olen järjestön jäsen, mutta en puritaani, antaa oluen maun ratkaista. Paljon pullo-oluita, varsinkin amerikkalaisia näytti olevan. Modernisoituvan brittiolutkulttuurin ehkä tyrmäävin paikka.

Caskista IPAa Yorkshirestä Huddersfieldin liepeiltä. En ollut koskaan ennen kuullut panimosta. 6%, valtava humalointi, hyvin amerikkalainen mäntypihkagreippi. Caskaus pehmentää loistavasti. Yksi brutaaleimpeja viimeaikaisia nautintoja. Todella kuivaa, greipistä tuntuu kaikki mehukin haihtuneen, tunne on kuin pureskelisi vain kiinteitä hedelmän nahkoja. IBU-lukema olisi mielenkiintoista tietää, oletettavasti kolmenumeroinen. Tässä ei ole mitään tanskalaista vihannesta häiritsemässä. Aavistuksen täyteläisempi hedelmäisyys tekisi tästä täydellisemmän. Nyt tämä jää liian kuivaksi, vaikka se todella nautinnollista onkin. Silti reissun hätkähdyttävin olut, oikeastaan koko vuoden tapauksia. Lontoo, Euston Tap, 9.5.2011.

Redemption Hopspur, real ale

Kuparinväristä olutta uudelta lontoolaispanimolta Tottenhamin liepeiltä, näppärä sanaleikki paikallisen Hotspur-jalkapalloseuran nimestä. Yllättäen samaa pihkaisuutta kuin aiemmassa Windsorin oluessa, ehkä sama humalalajike, 4,5%. Ei amerikkalaistyyppinen, ehkä enemmän tanskalaista otetta. Hieman vetinen, hedelmäisyys puuttuu. Tämä oli pienoinen pettymys, mallaspohjan olisi oltava vahvempi ja humalaisuus laaja-alaisempaa. Alennusta CAMRAn jäsenille. Lontoo, The Bree Louise, 9.5.2011.

Windsor & Eton Conqueror, real ale

Bree Louise on Eustonin aseman lähistöllä sijaitseva perinteisen näköinen pubi, hyvin karu askeettinen sisustus, moderni tarjonta, kova tungos. Tällaista baaria tuskin oli Lontoossa 20 vuotta sitten, peräti 17 real alea, lähes kaikki lähiseudun uusilta pienpanimoilta. Osa tynnyreistä tiskillä g-voimatarjoilussa. Tämä paikka oli reissun suurin ilonaihe, ei ehkä viihtyisin baarina, mutta laadukkain tarjonta. Lontoon länsipuolelta black IPAa, tämäkin panimo aloittanut tuotantonsa vasta äskettäin. Pihkainen paahteisuus, hyvin kuohkeaa pehmeyttä, selvä lakritsinen ote. Trooppista hedelmääkin mukana. Yksi toistaiseksi mielenkiintoisimmista mustista IPOista. Tässä IPA-humalaisus korostuu nautinnollisesti mustuuden kustannuksella, vaikka olut pikimusta onkin. Lontoo, The Bree Louise, 9.5.2011.

Royal Tunbridge Wells Dipper, real ale

Hieno rento pubi lähellä St. Pancrasin persoonallisen kaunista massiivista rautatieasemaa, majapaikkanikin oli tällä kertaa näillä Kings Crossin kulmilla, joilla ei 80-luvulla juuri viitsinyt/uskaltanut pimeän aikaan kulkea. Nyt seutu siistiytynyt lähes tunnistamattomaksi. Kevyt bitter Kentistä, komeasta monarkisesta nimestä huolimatta upouusi panimo. Vain 3,6%, toffeista pähkinää, hieman mausteista. Mallasta ja humalaa tasapainoisesti, hieman yllättävää kirpeyttä. Ei niin pehmeää kuin St. Austellin olut. Lontoo, Skinners Arms, 9.5.2011.

St. Austell Tribute, real ale

Blogiin on päässyt syntymään pitkä tauko viime viikon reissun aikana. Lontoossa ei ollut aikaa päivittää blogia, Pariisissa ei kunnon tilaisuutta. Nyt sitten jälkikäteen arvioita, sillä  ehdin varsin hyvin oluita Lontoossa kokeilla, vaikka olut ei reissun pääaihe ollutkaan. Pitempään Lontoossa en ole pysähtynyt lähes 20 vuoteen, joten olutskene on muuttunut aika lailla. Aloitus varovaisesti jo ennestään tutusta pubista, British Museumia vastapäätä sijaitsevasta Museum Tavernista. Klassinen siisti pub, jäikin tältä osastolta selvästi reissun tyylikkäimmäksi. Ensikosketus Cornwallin perinteisen ja maineikkaaan panimon tuotteisiin, 4,2%, kullanvärinen, mallasta, hedelmää, hyvin humaloitukin, ilmeisesti amerikkalaishumalilla. Erinomaisessa kunnossa, mainio aloitus. Baarissa kohtuullisen rauhallista, ei pelkästään turisteilta vaikuttavia asiakkaita. Lontoo, Museum Tavern, 9.5.2011.

Sigtuna South Pacific Pale Ale

Persikkaa, aprikoosia, trooppista hedelmää, 5,4%. Uusiseelantilaiset humalat, ehkä Nelson Sauvinia. Katkeroisuus vähäisempää, hedelmäisyys hallitsee vahvasti. Mallastakin rungossa on kohtuudella ja pientä mausteisuuttakin havaittavissa. Varsin makea, mutta tässä kokonaisuudessa se ei haittaa, oikein miellyttävä kaikin puolin. Oluthuone Leskinen, 8.5.2011.

Bob Fosse: Lenny

Tyylikkäästi mustavalkoinen biopic stand-up -pioneeri Lenny Brucesta vuodelta 1974. Hoffman erinomainen pääroolissa ja hienoa Miles Davisin musiikkia, mutta muuten elokuva ei tunnu kovin tyydyttävältä. 80-luvulla nähtynä tämä tuntui hienolta, mutta ei ehkä ole kestänyt kunnolla aikaa. Käsikirjoitus keskittyy liikaa Brucen avioliittomurheisiin esitysten kustannuksella. Valerie Perrinen uran todennäköisesti paras rooli stripparivaimona. Rivojen sanojen kaksinaismoralismi oli varmaan aikalaisille ja ehkä Brucelle itselleenkin uran merkittävin aihe, mutta elokuvassa se tuntuu korostuvan liikaa. Brucen merkitys on laajempi kulttuurihistoriallisesti, mutta tässä se ei tule kunnolla esille.

Dark Star Festival, real ale

Brightonilaisen laatupanimon Dark Starin oluita on tullut jo varsin useita kokeiltua, mutta ei tätä Festivalia. Voimakkaan maltainen, pähkinätoffeeta, pehmeyttä. ESB-tyylinen ote, 5%, mutta silti hieman täyteläisyyttä voisi toivoa lisää. Hienostunut humalainen jälkipurenta. Tasapainoinen ja nautinnollinen kevyehkö spesiaalibitter.Oluthuone Leskinen, 7.5.2011.

Lars Kepler: Hypnotisören

Kepler on pseudonyymi, takana aviopari, jotka ovat erikseenkin julkaisseet tekstiä. Ruotsalaisillahan on tästä jo perinteitä, Sjöwall & Wahlöö ja Stieg Larssonin puolisokin ehkä oli mukana postuumin trilogian värkkäämisessä. Silti toimintatapa tuntuu hieman vaikealta, saako tiimityöllä aikaan persoonallista jälkeä? Hyvin tiiviisti starttaava brutaali poliisiromaani vakuuttaa alussa, mutta kääntyy sitten vatvomaan turhaan tapahtumia, joita modernisti tarkastellaan useamman henkilön näkökulmasta. Poliisipäähenkilö Joona Linnalla on nimen lisäksi oikeaa suomalaistaustaa, mutta varsin ohutta kuitenkin, jo hänen isänsä on toiminut poliisina Märstassa. Siihen suhteutettuna suomalainen aksentti ei kuulosta uskottavalta, riikinruotsi on kokemusteni mukaan maailman helpoimpia kieliä ja sitä pystyy puhumaan alkuasukkaiden tavoin parin vuoden harjoittelulla. Hypnoosi ei ole teemana kovin mielenkiintoinen ja Kepler sortuukin valitettavan odotettavasti fantasioimaan sen pohjalta naurettavuuksia, ei sekään minun makuun ollenkaan. Teksti kyllä rullaa mukavasti ja Tukholman seudun miljöö tavoitetaan nautittavasti. Loppuhuipentuma vähemmän vakuuttavasti eteläisessä Ruotsin Lapissa, Vilhelminan ja Dorotean seudulla. En ole lukenut amerikkalaisten naisten patologiapornoa (Cornwell, Slaughter, jne), mutta voisin kuvitella tässä niiden vaikutusta. Romaani muuttuu osittain toiminnalliseksi trilleriksi ja kerää laskelmoidusti vauhdikkaita elokuvallisia kierroksia, jopa ikävästi Dan Brownin mieleen tuoden. Tällaista tietysti lukee sujuvasti, mutta jokseenkin ontoksi sisältö jää. Juoni on keinotekoinen ja rankan epäuskottava. Melko paha pettymys kokonaisuutena.

William Richert: Winter Kills

Kevyttä kulttimainetta kantava leffa vuodelta 1979. Taustalla The Manchurian Candidate - täysosumasta tunnetun Richard Condonin romaani. Näin tämän ensi kerran 80-luvun lopulla ja teki silloin positiivisen vaikutuksen. Uudella katsomisella hieman valjumpi tunnelma. Kennedyn murhasta vaikutteita ottava tarina tarjoaa paranoiaa, groteskia väkivaltaa ja mustaa huumoria nautittavan levottomassa fiiliksessä. Sivuosissa nippu kuuluisia luonnenäyttelijöitä, tyyliin Sterling Hayden, Eli Wallach, Dorothy Malone, Ralph Meeker, jopa Toshiro Mifune ja Tomas Milian. Elizabeth Taylorkin patsastelee loppupuolella ilman krediittejä. Elokuvaa hallitsee silti John Huston lähes Chinatown-rooliaan mustemmassa asetelmassa. Nuori Jeff Bridges ei aivan kykene vakuuttamaan pääroolissa. Perhemelodraamakuviot syövät salaliittotrillerin eväitä ja muutenkin elokuvaa sopii pitää jokseenkin sekavana tyylikasautumana. Tarinan koukerot ovat ehkä antaneet vaikutteita James Ellroyn myöhäistuotannon romaaneihin. Elokuvan tuotanto-olosuhteet vaikuttavat melko värikkäiltä. Tuottajat olivat marijuanakauppiaita, joista toisen mafia tappoi kuvausten aikana.

Sigtuna Red Ale

Ruotsalaista pienpanimo-osaamista ei ole juuri Oulussa ennen nähty. 6.2-prosenttinen red ale ei vaahtoa juuri ollenkaan, kirkasta punaista olutta. Viskositeetti yllättävän paksu tähän tyyliin, pehmeää mallasta, pähkinää ja nahkeaa hedelmää. Etiketissä mainostetaan Centennial- ja Amarillo -humalia, niiden vaikutus ei heti havaittavissa. Jälkimaku on kuitenkin melko tanakka, hiipii hitaasti, mutta saavuttaa hyvin katkeroja. Loppujen lopuksi varsin tasapainoinen täyteläinen olut, ei mikään tyypillinen kevyt red ale Kilkennyn tapaan. Oluthuone Leskinen, 4.5.2011.

Hornbeer Vårøl

Pikkulinnun tuomia pullo-oluitakin jo myynnissä Oulussa. Tanskalainen kevätolut, ruskeaa, sameaa, ei juuri vaahtoa. Voimakkaasti hedelmäinen, hieman mausteinen, 6.4%. Vehnä pyöreyttää makua, humalaa yllättävän vähän, suutuntumassa sitä on, mutta jälkimaku jokseenkin tyhjä. Kokonaisuutena miellyttävän täyteläinen, vaikka hieman makeakin hedelmäisyydessä, mutta yllättävän tavanomainen tämän panimon olueksi. Oluthuone Leskinen, 4.5.2011.

Barcelona - Real Madrid 1-1

Tämä semifinaali ratkesi harmittavasti käytännössä jo ensimmäisessä osassa Madridissa. Hyvin märkä Nou Camp, Mascherano topparina, Madrid aloitti tiukalla prässillä korkealta. Peli tasaantui, vauhtia ja yritystä, mutta ei tilanteita. Puolen tunnin jälkeen Barcelonan hyökkäyksen pikkumiehet saivat kuviot klikkaamaan, useita tilanteita Messiltä, Pedrolta ja Villalta. Menivät ohi tai huippuvireinen Casillas torjui. Villan rooli hieman ongelmallisen näköinen, pelasi liikaa vasemmalla. Barcelona vaikutti kaikin tavoin paremmalta. Mourinho/Karanka ampuivat itseään jalkaan peluuttamalla surkeita Kakaa ja Higuainia Özilin ja Adebayorin tilalla. Lopullinen ratkaisu 54. minuutilla, Iniestan nerokas pystysyöttö, Pedro vapautui, vasurilla nurkkaan. Kymmenen minuuttia myöhemmin Madridin lohdutusmaali, Angel Di Maria rakensi sen, ensin itse kiskaisi tolppaan, jatkotilanteesta Marcelo häkitti. Loppu pelailua ilman tilanteita. Seitsemän viikkoa maksasyöpäleikkauksen jälkeen Eric Abidal tuli kentälle yliajalla.

Herold Svetlý Breznický Ležák

Ensimmäisillä Prahan reissuilla 90-luvulla tykkäsin kovasti U Bubenicku -oluttuvasta, joka tarjoili silloin Herold-panimon oluita. Suomeen tuotuina samat oluet ovat olleet reippaasti vaisumpia elämyksiä. Panimon perustuote on nyt saapunut Alkoon ja vertautuu mielenkiintoisesti italialaiseen Forstin tšekkityyppiseen olueen. Herold ei ole hätkähdyttävä sekään, mutta mallasta on täyteläisemmin, diasetyyli puraisee terävämmin ja varsinkin humalointi vedättää makua paljon italialaista pitemmälle. Kompromissituotteelta tämäkin vaikuttaa, mutta aidoissa tšekkioluissa on kaikesta huolimatta vielä vähän potkua mukana. Ostopaikka Oulu, Välivainion Alko. 

Forst, pulloversio

Join tätä muutama vuosi sitten Genovassa kaameassa säässä junaa odotellessa hanaversiona. Diasetyyli yllätti ja se tuntuu selvästi tässä Suomeenkin tuodussa pakkauksessa. Ei tämä tietenkään kovasti hätkäytä, muistikuvissa olut on täyteläisempi kuin käsillä olevassa nykyisyydessä. Humalaakin saisi olla enemmän, mutta ei tämä aivan Peroni-Moretti -tyyppisten massalagerien anonyymiyteen putoa. Melkoisen askarruttava maahantuontivalinta jälleen, olutharrastajat eivät tästä innostu ja perusoluen juojat eivät tälle korvaansa lotkauta. Ostopaikka Oulu, Raksilan Alko.

Éric Rohmer: Triple Agent

Varsin merkillinen myöhäisteos (2004) nouvelle vaguen intiimien ihmissuhdetarinoiden spesialistilta. Tositapahtumia peilaileva NKVD-SD-2e Bureau -venäläisemigranttivakoilukertomus 30-luvun Pariisista. Huippumielenkiintoinen aihe, mutta toteutus paperinmakuinen ja omituisesti todellisia tapahtumia arkipäiväistävä. Mustavalkoisia dokumenttipätkiä Blumin kansanrintamahallituksen valtaannoususta 1936 ja Espanjan sisällissodasta, mutta ne eivät syvennä tarinaa alkuunkaan, pikemminkin päinvastoin. Käsikirjoitus ei fokusoidu kunnolla sensaatiomaisen mehukkaaseen poliittiseen vääntöön, mukaan tulee liikaa päähenkilön vaimon kuvataideharrastusta ja yleisempää parisuhdeproblematiikkaa. Teos muistuttaa enemmän kuivan akateemista esseetä kuin elokuvaa. Näyttelijätkin omituisen apaattisia. Tarina ennakoi jälkiviisaan tuntuisesti Hitlerin ja Stalinin yhteistyötä jo 1937, mutta perusteita ilmeisesti oli. Tarinan taustalla vilahtelee Heydrichin ja Tuhatševskin kaltaisia ultradramaattisia hahmoja, harmi että itse elokuvan päähahmot on etäännytetty äärimmäisen epäkiinnostaviksi. Poikkeuksellisen perusteellisesti tuhlattu upea elokuva-aihe.