A. Le Coq Pils

Vajaan viiden vuoden bloggauksen raaka materiaalinen hyöty on ollut melko vähäistä. Eriasteisesti epämääräisiä yhteistyötarjouksia on tippunut, jopa mainostajilta, mutta en ole langennut näiden seireenien houkutuksiin. Katu-uskottavuuden myyminen muutamalla pennosella ei ole tuntunut kannattavalta. Elokuvalippuja, konserttilippuja tai futismatsilippuja ei ole näkynyt. Kirjallista materiaalia olen saanut joiltakin suunnilta ilman rahallista korvausta ja esim. Esoxin kotioluita olen päässyt maistamaan. Onpa jokunen baariomistaja tarjonnut oluenkin. Varsinaisesti ensimmäinen kaupallisen tahon merkittävä yhteydenotto tapahtui pari kuukautta sitten, kun Olvia lähellä oleva taho tarjoutui lähettämään tuotenäytteitä. En ollut ainoa kohde, raumalaiskollega Harri Metsäjoki jopa epäili kyseessä olevan olutbloggaajien kotiosoitteiden kalastelu, jonka seurauksena ovikelloa pirauttaisivat liivimiehet. Näin ei sentään käynyt, mutta eipä Olvin suunnalta kuulunut muutenkaan enempää, ehdin Olvin pari uutuustuotettakin hankkia oma-aloitteisesti. Nyt kuitenkin paketti-ilmoitus saapui ja hieman pomppivin sydämin ja ympärille pälyillen astelin lähetystä noutamaan Oulun pääpostista, joka sijaitsee arveluttavalla alueella Chinatownin ja Red Light Districtin välissä.

Paketissa oli 10 näytettä, puolet oluita. Suurin osa ennestään tuttuja, joten varsinaisesti blogikelpoiseksi materiaaliksi jäi oikeastaan vain tämä virolaispilsneri. Pullon mukaan tehty todellakin Tartossa eikä Iisalmessa, vihreä pullo mukailee tšekkiklassikoiden muotoja. Vaahtoa syntyy mukavasti kirkkaan kauniiseen olueen. Maku on maltainen, leipäinen ja kevyesti katkeroinen. Ei diasetyyliä, sitähän sopisi odottaa tšekkipilsiltä. Humalointi on aivan liian varovaista, on pelätty että lagerpoika voisi maistaa jotakin. Ei tämä kehnoimpia tehdaslagereita ole, mutta ei erotu harmaasta massasta millään tavalla.

Ray Lawrence: Jindabyne

Australialainen elokuvatulkinta Raymond Carverin novellista So Much Water So Close to Home, jonka aineksia Robert Altmankin valitsi Short Cuts -leffaansa. Carverin Pacific Northwest USA -maisemat vaihtuvat yllättävän hyvin Australian Snowy Mountains -seutuun New South Walesissa, jossa nimikaupunki Jindabyne sijaitsee, Canberran eteläpuolella. Kalastusporukan karmea löytö aiheuttaa monimutkaisen ketjureaktion. Tunnelma on sopivan ahdistava, mutta ei ehkä tarpeeksi hypnoottinen. Pelkistetty tyyli tavoittaa varsin hyvin Carverin henkeä, mutta loppu on jokseenkin imelä. Aboriginaali-valkonaama -vastakkainasettelu toimii hyvin. Äärimmäisen mielenkiintoinen tapaus, mutta ei ehkä vieläkään Carver-täysosuma, ei sitä Short Cuts'kaan ollut. Muitakin tulkintoja on, mutta niitä en muista nähneeni.

Sint Canarus De Maeght van Gottem

Vahvasti vaahtoavaa belgiblondea, 6,5%. Todella massiivisen hiilihappoinen kevyen mausteinen ale. Normikamaa tässä tyylisuunnassa, perusbelgifiilistä.Ylimitoitettu hiilihappoisuus tukkoistaa tämän mahdollisuudet monipuolisempaan kokemukseen. Oluthuone Leskinen, 13.4.2012.

Thornbridge Saint Petersburg, pulloversio

Derbyshiren huippupanimon russian stoutia tempaisin viime keväänä hanasta Lontoossa. 7,7 -prosenttinen olut kolahti kunnolla ja pulloversio on samaa tasoa. Paahtoa ja lakritsaa, silti katkeraa, hyvin monipuolinen ja miellyttävä. Maitohappoa, kaikkea tuntuu löytyvän. Suklaata, ei kuitenkaan makeaa. Hämmentävän onnistunut olut. Oluthuone Leskinen, 13.4.2012.

St Austell Proper Job India Pale Ale

Lounais-Englannista IPAa jenkkihumalilla, Willamette & Chinook & Cascade, 5,5%. Sitruksinen lähes greippisellä tylillä, pehmeä, mallastakin tasapainoisesti. Hedelmäisyys painottuu, katkerointi kevyempi. Kohtuullinen, mutta ei poikkeuksellinen. Oluthuone Leskinen, 13.4.2012.

Hartwall Lapin Kulta Arctic Malt Dark Lager

Hartwallin tumma uutuuslager ei ole edes tumma, punaruskea juoma olisi bitteriksikin vaalea. Maku on hyvin neutraali, keltaisempaa kumppaniaan makeampi. Tämä on ehkä vieläkin matalaotsaisempi saavutus kuin Arctic Malt Pils, mausta ei saa mitään otetta. Ostopaikka Oulu, Joutsensillan K-Supermarket.

Hartwall Lapin Kulta Arctic Malt Pils

Nykyään hollantilaisella Hartwallilla on ennenkin ollut tapana nimetä oluitaan englanninkielellä, mm.1836 Classic -sarjassa. Maailmanvalloitus tuskin kuitenkaan on tavoitteena, ei edes tässä Arctic Malt -oluessa, joka yrittää siis vedota pohjoiseen eksotiikkaan. Markkinointiväen aivoitukset ovat arvoituksellisia. Markkinahuhujen mukaan tämä pilsiksi rehvakkaasti kutsuttu olut olisi sama tuote kuin kulinaristeja taannoin kosiskellut Gourmet-hartwallilainen. Paljon mahdollista, maku ei ainakaan kovin erilaiselta vaikuta. Tuskinpa olutharrastajien tärkkelys-voivottelua on Jan-Kees Niemanin kulmahuoneessa noteerattu, mutta tämä on kuitenkin pelkästään mallastetusta ohrasta tehty. Heineken/Hartwall lähestyy nyt lähiruokahörhöjä, netistä voisi tarkistaa tölkin pohjan koodin avulla, miltä tilalta ohra on peräisin. Hieno homma, mutta silti ei ole ollut kanttia uhrata tässä kontekstissa poikkeuksellisen naurettavaan valoon joutuvaa Lapin Kulta -brändiä. Vesi on pehmyttä, mallasta on maussa, myös tympeää pahvia, humalointi on aneemista. Oluen arvostajan kannalta todella masentava tapaus, jälleen kerran. Ostopaikka Oulu, Joutsensillan K-Supermarket.

To Øl Mikkeller Overall IIPA

Päätin pikaisen Töölö-sessioni tähän hanaolueen, jonka kahviversiota oli äskettäin Oulussakin tarjolla. Tämä on streitti imperial IPA, 10,5%. Hyvin samea. Hedelmäinen, hyvin humalainen, vihannesta väistämättä. Ei loppujen lopuksi oikein vakuuttava. Nappasin myös pienen annoksen Olutriippuvaisen Evil Twin Even More Jesusista. Siinä oli siirappia ja paahtoa massiivisesti. Helsinki, Viisi Penniä, 11.4.2012.

Evil Twin Omnipollo Russian Roulette

Tanskalais-ruotsalaista yhteistuotantoa, black IPA 7,1%, jälleen jaettuna Olutriippuvaisen kanssa. Katkeroa on todella rankasti. Paahtoa pohjalla, mutta humalointi hallitsee. Tässä on ehkä Cascadian Darkin ihanteet viety äärimmilleen. Hedelmäisyys puuttuu, mutta todella asenteellinen ryhdikäs olut. Halpana erikoisuudentavoitteluna samat valmistajat tekevät täysin samanlaiseen pulloon samalla nimellä vaaleaa IPAa, joka ehkä sitten olisi vaalea stout. Naapuripöydän hörhöt Hannu Nikulaisen johdolla orgioivat silläkin tuotteella. Helsinki, Viisi Penniä, 11.4.2012.

Evil Twin Wet Dream

Hillitympää tavaraa pullossa, jaettuna pääkaupunkiseutulegenda Olutriippuvaisen kanssa. 6%, tumma ale. Paahteinen, kuiva, lähes savuinen. Teetetty kalifornialaiselle olutbaarille, The Trappist Oaklandissa, Varsin pehmeää, kuohkeaa, kevyt humalointi. Helsinki, Viisi Penniä, 11.4.2012.

Evil Twin Weird Grape

Toinen Evil Twin hanatuote on sitten jo reilusti hapan Rodenbach-tyylisellä viinivivahteella. Tunnettu myös nimellä Who’s Drinking Gilbert Grape? Brosyyrin mukaan belgitripel, 9%. Väri ei kuitenkaan tyypillinen tripelin keltainen vaan ruskeanpunainen. Viinisyyden seassa nahkeaa hedelmää, mutta ei todellakaan minun suosikkityylejäni. Helsinki, Viisi Penniä, 11.4.2012.

Evil Twin El Raval Hipster Ale

Pääsin paikalle Taka-Töölön uuden olutparatiisin tanskalaisteematapahtuman alkumaininkeihin. Baarissa notkui muistakin alan riennoista tuttuja usual suspecteja. Mikkeller-brändin haltijan kaksoisveljen brändi parhaiten esillä. Keväisen Helsingin katupölyn kuivaamaa kurkkua kostuttamaan valikoitui ensimmäiseksi Navarran Pamplonassa teetetty IPA-tyyppinen ale, 5,5%. Herkkään makuuni tämä ei aivan täysillä iskenyt, jotain hailakkaa happamuutta tai toisaalta ehkä jopa diasetyyliä olin aistivinani. Kokonaisuutena kuitenkin miellyttävä, sitruksinen ja hyvin humalainen. Helsinki, Viisi Penniä, 11.4.2012.

Djævlebryg OriginAle Darwinian IPA, hanaversio

Tanskalainen pienpanimohanaolut ei ole Oulussa vieläkään jokapäiväinen tuttavuus, joten tämä paholaispanimon darwinilainen IPA piristää kummasti tunnelmaa huhtikuun räntäviimassa. Alkoholia tanakasti 8,5%, sameaa punaruskeaa juomaa. Nahkeaa hedelmää, mutta silti varsin tuore vaikutelma. Katkerot kiertyvät hauskasti jälkimaussa limakalvojen kaikkiin pintoihin itsepintaisesti. Alkossakin esiintyneeseen pulloversioon verrattuna hedelmäisyys korostuu selvästi enemmän. Oluthuone Leskinen, 10.4.2012.

Tahvo Hirvonen: Stadilaista tangoa etsimässä

Dokumentti Tuomari Nurmion Tangomanifesti-projektin vaiheilta 2005-07, omituisesti leffa näyttää valmistuneen aika lailla myöhemmin 2010. Tango-projekti ei ole Nurmion mielenkiintoisimpia hankkeita, mutta mies on todellinen taiteilija, lopputulos on aina hänen näköisensä. Vanhoja tangotekstejä Nurmio voi käyttää hyvin rajallisesti, teksteissä ei ole tarpeeksi oikeaa asennetta. Suurin osa materiaalista näyttääkin olevan Nurmion omaa tuotantoa, jota on muokattu varsin löyhästi tangon suuntaan. Esimerkiksi jossain Sunnuntaina- tai Ankara-biisissä tangoa voi olla vaikea huomata. Elokuvassa on haastatteluja, Kongontien Orkesterin harjoituksia ja otteita kolmelta keikalta. Miehistö näyttää jossain määrin vaihtuvan eri tilanteissa. Nurmion karisma on Härmässä varsin omassa luokassaan, mies näyttää vain skarppaantuvan ikääntyessään, huulilta tuntuu putoavan pelkkiä punnittuja helmiä. Tyhjäkäyntiäkin on Ylen arkistossa venäläistä tangolenkkiä Argentiinan ja Suomen väliltä etsiessä. Harmittavasti teoria venäläisen sotasaalislevyn vaikutuksesta täkäläiseen tangobuumiin jää kehittelemättä loppuun asti. Myös eri selleistä aikoinaan ilmaantuneet tekijänoikeusvaatimukset Taisto Ahlgrenin Pettäjän tie -klassikkoon jäävät hämärän tausta-anekdootin tasolle.

Nøgne Ø God Påske 2012

Norjalaisessa pääsiäisoluessa tyylikkäästi Pääsiäissaaren patsas etiketissä. Suhteellisen kirkas kuparinvärinen olut, hiilihappoa runsaasti. Pähkinämaltainen suutuntuma, varsin makea, lievästi mausteinen. Eiliseen belgihirviöön verrattuna hyvin hillitty tapaus, vehnääkin mukana. Täyteläinen kohtuullisen miellyttävä kokonaisuus, jälkimaku on mausteisen kirpeä, saattaa olla jotain humalaakin, mutta ehkä jotain ekstraakin mukana. Ilmeisesti join tätä viimeksi 2007, resepti kai muuttunut matkan varrella. Ostopaikka Kajaani, Citymarketin Alko.

John Williams: The Prince of Wales

Williamsin Cardiff-trilogian päätösosassa fokukseen nousee aiemmissa vaiheissa pienemmissä rooleissa mukana ollut musta lesbosutenööri Bobby Ranger. Williams parantaa selvästi Cardiff Deadin jälkeen, teksti rullaa kevyemmästi, musta huumori palaa mukaan, ja tarina on paremmin rajattu. Toinen päähenkilö on keski-ikäinen vastaeronnut seipäänniellyt stiff upper lip -journalisti, joka on ehkä liian karrikoitu tapaus. Rikoskirjaksi ei tätäkään oikein voi kutsua, parittamista ei näytä ainakaan Cardiffin poliisit juuri noteeraavan. Jälleen menneisyyden traumat parinkymmenen vuoden takaa muovaavat taas nykykohtaloita, Williamsin ideat tuntuvat toistuvan. Se ei tietenkään ole välttämättä huono asia, mutta mikään mestariteos ei tämäkään suppeahko romaani ole. Cardiffin muuttunut miljöö uudella vuosituhannella leviää hienosti lukijan tajuntaan. Juoni huipentuu suhteellisen näppärästi kaupunkisuunnitteluratkaisuihin ja mukana on trilogian ensimmäisessä novellissa moskeijaa Cardiffiin puuhannut gangsteri. Williams on kirjoittanut ainakin neljännenkin teoksen samojen henkilöhahmojen ympärille, mutta ehkä ei enää jaksa siihen pureutua, on niin paljon mielenkiintoista muutakin luettavaa ja aikaa niin vähän.

Het Anker Gouden Carolus Easter Beer

Tässä on nyt pääsiäisoluen perverssit ihanteet viety viimeiselle rajalle. Anista ja lakritsaa siirappimönjään käärittynä ja 10,5 prosenttia alkoholia sekaan. Olutharrastuksen alkuaikoina näin ekstreemeissä oluissa oli uutuudenviehätystä, mutta nykyään on vaikea keksiä mitään myönteistä. Epäilemättä tämä voisi sopia makeiden jälkiruokien yhteydessä, mutta valitettavasti en voi sietää makeita jälkiruokiakaan. Jonkinlainen paahteinen mallas tuntuu taustalla heiveröisenä, mutta humalaa ei havaitse, ei erityisemmin belgihiivaakaan. Ostopaikka Oulu, Raksilan Alko.