maanantai 9. huhtikuuta 2012

Tahvo Hirvonen: Stadilaista tangoa etsimässä

Dokumentti Tuomari Nurmion Tangomanifesti-projektin vaiheilta 2005-07, omituisesti leffa näyttää valmistuneen aika lailla myöhemmin 2010. Tango-projekti ei ole Nurmion mielenkiintoisimpia hankkeita, mutta mies on todellinen taiteilija, lopputulos on aina hänen näköisensä. Vanhoja tangotekstejä Nurmio voi käyttää hyvin rajallisesti, teksteissä ei ole tarpeeksi oikeaa asennetta. Suurin osa materiaalista näyttääkin olevan Nurmion omaa tuotantoa, jota on muokattu varsin löyhästi tangon suuntaan. Esimerkiksi jossain Sunnuntaina- tai Ankara-biisissä tangoa voi olla vaikea huomata. Elokuvassa on haastatteluja, Kongontien Orkesterin harjoituksia ja otteita kolmelta keikalta. Miehistö näyttää jossain määrin vaihtuvan eri tilanteissa. Nurmion karisma on Härmässä varsin omassa luokassaan, mies näyttää vain skarppaantuvan ikääntyessään, huulilta tuntuu putoavan pelkkiä punnittuja helmiä. Tyhjäkäyntiäkin on Ylen arkistossa venäläistä tangolenkkiä Argentiinan ja Suomen väliltä etsiessä. Harmittavasti teoria venäläisen sotasaalislevyn vaikutuksesta täkäläiseen tangobuumiin jää kehittelemättä loppuun asti. Myös eri selleistä aikoinaan ilmaantuneet tekijänoikeusvaatimukset Taisto Ahlgrenin Pettäjän tie -klassikkoon jäävät hämärän tausta-anekdootin tasolle.

Ei kommentteja: