Gänstaller Pils

Pitkästä aikaa Man in the Moonissa. Paikka tuntuu muuttuneen aika lailla. Neliskanttinen baaritiski keskellä tilaa, gastropub-meininkiä, ei juurikaan muistikuvien mukaisia amerikkalaisoluita, ei oikeastaan ruotsalaismikrojakaan. Ehkä ajankohta painottaa valikoimaa Saksan suuntaan, 30 hanaa.  Pilsissä pehmeyttä, mutta saattaa olla hieman diasetyyliäkin.  Humalointi ei erityisen vahvaa, mutta katkeroinen loppuveto kuitenkin vaikuttava.  Tukholma, Man in the Moon, 6.10.2012.

Dark Horse Smells Like Weed

Tupla-IPA Michiganista, 9%. Baarimestarin mielestä ei kuitenkaan tuoksu ruoholta. Häviää tuoreudessa Eskilstuna DIPAlle, muuten yllättävän samanlainen. Hedelmää ja humalaa,  mutta tämä on kovahko olut. Katkeroisuus kuitenkin mukavaa ja kokonaisuutena kohtuullisen nautinnollinen.  Tukholma, Bishops Arms  Linnégatan, 6.10.2012.

Skebo Hop 'n' Pale, real ale

Ensivierailu Linnégatanin Bishops Armsiin. Ketjun tuttu tyyli, puuta ja nahkaa, hieman steriiliä, tyhjääkin alkuiltapäivästä, mutta viihtyisä tunnelma.  Real aleihin keskittyneen ruotsalaispanimon tuote, nimen takana voi olla jokin muukin olut, Ratebeer ei näköjään tätä tunne.  5%,  hieman kylmää, mutta hyvin sitruksista ja humalaista. Raikasta ja pehmeää, katkerot todella kuivia. Melkoista menoa, kolmas ruotsalaisolut Tukholman lauantaipäivässä ja kaikki erinomaisia. Tämä jää lopulta hieman yllätyksettömäksi. Tukholma, Bishops Arms  Linnégatan, 6.10.2012.

Strömsholms Ardbeg Embassy No: 1

Baarin uusi nimikko-olut, 5.9%.  Paljon vaahtoa, täysin musta. Hyvin savuinen js turpeinen, muistuttaa vahvasti Islay-viskiä. Suhteellisen vähäinen alkoholi tuntuu hieman yllättäen myös pienenä vetisyytenä. Vaikutelma tulee ehkä viskisyydestä, oluena tämä on kuitenkin tanakan täyteläinen. Paahtomallasta on, mutta humalointi varsin kesyä. Ensipuraisun jälkeen savuisuuteen alkaa tottua, olut lähestyy kuivaa stoutia. Tukholma, Ardbeg Embassy, 6.10.2012.

Eskilstuna Anders DIPA

Lauantaipäivä Tukholmassa, olisi ollut olutfestivaalin viimeinen päivä, mutten viitsinyt Nacka Strandiin raahautua. Baareissa parempi tunnelma. Gamla Stanin Glenfiddich Warehouse on taas vaihtanut nimeään, nyt Ardbeg Embassy. Sama systeemi, hanoissa lähinnä ruotsalaisia mikroja. Ardegin viskejä yli 20, mukana tavaraa 1970-luvultakin. Tupla-IPA Eskilstunasta, panimon single hop viime vuonna ei vakuuttanut. Tämä on samea ja ruma, vahva vaahto. Täyteläinen, greippinen, katkera. Kerrassaan erinomainen, jopa tasapainoinen tässä ilmeisen vaikeassa tyylilajissa.  Tukholma, Ardbeg Embassy, 6.10.2012.

Ducato Machete Double IPA

Ducaton tupla-IPA on pehmeähkö, tasapainoinen, selvästi onnistuneempi kuin perus-IPA. Kypsä hedelmä nousee hyvin esiin, mallasrunko komppaa hyvin ja jälkimaku on tarpeeksi katkera. Alkoholia on vain 7,8%, joten periaatteessa liikutaan tavallisenkin IPAn alueella. Raikkaus silti puuttuu.

Ducato IPA

Italialainen india pale ale Piacenzan ja Parman puolivälistä. Hyvin samea aprikoosimehun värinen juoma, 6,5%, sitruksinen tuoksu. Maussa sitrus jää taaemmas, maku on nahkeampi, raikkaus puuttuu. Katkeruuskin korkeintaan keskitasoa, selvä pettymys. IPA on niin kilpailtu tyylisuunta, että perussuorituksella jää pahasti jalkoihin.

Durham Cloister

Pohjoisenglantilainen bitter on kevyt (4,5%), nahkea, vihanneksinen ja ohut. Selvästikään pullokäyminen ei ole nyt saanut aikaan toivottua vaikutusta. Amerikkalaisista ja tšekkiläisistä humalista ei ole havaintoa, joten niidenkin käyttö on käyttäjän kannalta hukattu. Ikävä pettymys, vaikka periaatteessa oluessa on perusasiat kunnossa. Oluthuone Leskinen, 5.10.2012.

Beer Here Executioner IPA

Verinen irtopääkirvesetiketti läpäissyt Valviran syynin, maahantuojalle onnittelut. Hedelmäinen olut, kuivahko jälkimaku. Aika tavanomainen euro-IPA, ei liikaa yrttisyyttä, mutta sitruspainotus jää vajaaksi, eikä katkeruus tarpeeksi intensiivistä. 7%, mutta jotenkin ohut tuntuma. Oluthuone Leskinen, 5.10.2012.

Margarethe von Trotta: Rosa Luxemburg

Perinteinen biopic puolalais-saksalaisesta vallankumousnaisesta. Luulin ensin, että elokuva on tuoretta tekoa ja ihmettelin kun Barbara Sukowa ei näytä vanhentuneen yhtään Fassbinderin Lolan (1981) jälkeen. Von Trottan elokuva on kuitenkin jo vuodelta 1986, eli ennen kommunismin lopullista romahtamista ja se selittänee osan romanttisesti ihannoivasta asenteesta.  Elokuva rikkoo aikarakennetta ja aina ei ole täysin selvää, missä vaiheessa liikutaan. Luxemburgin Puolan vaiheet olivat minulle ennestään hämärämpiä, mutta elokuvan perusjännite liittyy ensimmäisen maailmansodan syttymiseen. Luxemburg näyttää masentuneen totaalisesti, kun ylikansallisen vallankumouksen sijasta Saksan työläiset marssivatkin innokkaasti lahtaamaan ranskalaisia tovereitaan. Sodan jälkeen on spartakisteiksi itseään kutsuvalla ryhmällä mahdollisuus vallankaappaukseen, mutta into näyttää olleen vaisua. Ebertin ja Nosken kaltaiset puoluetoverit olivat terävämpiä ja viattomaksi lehtinaiseksi kuvattu Rosa tainnutetaan kiväärinperällä, teloitetaan pistoolilla ja pudotetaan Landwehr-kanavaan. Tämä on kuitenkin vain lyhyt huipennus, elokuva keskittyy ehkä liikaakin Rosan osittain puumahtaviin miessuhteisiin. Henkilöhahmoja ei juuri pohjusteta, katsojan odotetaan tietävän, milloin Karlilla tarkoitetaan Kautskya, milloin Liebknechtiä. Mauno Koiviston suosikki Eduard Bernsteinkin käy ottamassa Rosalta rukkaset. Hyvin näyteltyä, mutta tasapaksun staattista historian kuvitusta.

Smuttynose IPA

Tanskalaisen Stronzon oluet jättivät ns. huonon maun suuhun, joten päätin vielä juoda aitoamerikkalaista india pale alea. Smuttynose tulee Bostonin pohjoispuolelta, New Hampshiren Portsmouthista. Poikkeuksellisen antihipsteriläisessä etiketissä varttuneet ruutupaitaiset henkseliherrat naureskelevat vapautuneesti telttatuoleissaan IPAa kiskoessaan. Tyyppasin tätä olutta useampaan kertaan New Englandin reissulla kuutisen vuotta sitten. Itärannikon oluita pidetään usein vaisumpina kuin Tyynenmeren tyrskyjen huuhtomien panimoiden tuotteita, mutta tässä on todella ryhdikäs esimerkki greippisestä IPAsta. Alkoholia hieman alakanttiin 6,6%, mutta hyvin täyteläinen tapaus. Greipin ohella suoraa sitruunaakin ja katkeroisuus keräytyy haltioittavasti limakalvoille jatkossa. Mallasrunko kantaa hyvin ja kokonaisuus on todella nautinnollinen. Simcoe- ja Amarillo -humalien synerginen cocktail on käsittääkseni tässä avain menestykseen. Huolimatta pitkästä matkasta Atlantin yli raikkaus on ylivertaista tanskalais-belgialaisiin yrittäjiin verrattuna.

Stronzo Proud Stronzo

Toinen Stronzon maahantuotu olut on vahvempi, 4,6%. Keltaisempi ale, nyt selvästi hedelmäisempi ote kuin Hop Lunchissa. Humalat nimetty tällä kertaa: Chinook, Centennial, Citra. Raikkaus ei parasta mahdollista tälläkään kertaa ja jälkimaun katkeruus jää nyt puolitiehen. Tämä on tasapainoisempi, mutta liian tavanomainen etiketin kovista puheista huolimatta, ei täysin onnistunut. Ostopaikka Oulu, Kaakkurin Citymarket.

Stronzo Hop Lunch

Stronzo on uusi tanskalainen laatuvalmistaja, jonka tuotteisiin tutustuin ensi kerran viime keväänä Kööpenhaminassa. Nyt Diamond Beer on tuonut keveämpiä Suomeenkin ja jakelee niitä 30 "parhaan" olutkaupan kautta. Oulusta ryhmään on päässyt kauas etelän pelloille noussut Kaakkurin market. Näitä ei ole suunnattu raharajoitteisille, litrahinnat lähentelevät jo 20 euroa. Hop Lunch on IPAn puolikas, vain 3,5%. Punaruskean oluen runsas vaahto hiipuu melko pian. Todella voimakkaan makuinen, nahkeaa tuhkaa, ei hedelmäisyyttä juuri ollenkaan. Yrttinen vihanneksisuus hallitsee totaalisti, en tiedä onko aivan tarkoitetussa kunnossa. Hyvin kuiva, kuin imisi märkää kengänpohjaa, mutta raikkaus puuttuu tyystin, lievää happamuuttakin mukana. Ei ollenkaan minun makuun, vaikka humalaa on reippaasti. Ostopaikka Oulu, Kaakkurin Citymarket.

Kevin Macdonald: State of Play

Brittiläistaustainen poliittinen trilleri, siirretty Washington DC:hen ja otettu lisää vauhtia 1970-luvun Hollywoodin paranoialeffoista. Lopputulos muistuttaa köyhän miehen versiota Watergate-tarinasta All the President's Men. Mediaa, politiikkaa, puolustusteollisuutta, murhia. Tarina tuntuu välillä lupaavalta, mutta lässähtää loppujen lopuksi ikävästi. Sanomalehden toimitus ei vaikuta uskottavalta ja Ben Affleckin seipäänniellyt kongressiedustaja ei kovin fiksu hahmotus sekään. Materiaalia alkuperäisestä tv-sarjasta on tiivistetty liian nopeasti rytmitetyksi, jotta kunnollista jännitettä pääsisi syntymään. Henkilöhahmot Russell Crowen sankaria myöten jäävät pahvisiksi.

Benfica - Barcelona 0-2

Pique, Iniesta ja Villa poissa. Benfica aloitti pirteästi, muutamia paikkoja syntyi suoraviivaisella pelillä, tehoja puuttui Bruno Cesarilta ja Limalta. Barcelonan syöttöpeli toimi, hieman yskähdellen, mutta toimi silti. Maali tuli helposti jo 6. minuutilla. Messin keskitys luukulle, Alexis ohjasi sisään. Pedro ei tarpeeksi terävä, sai ansaitun cinema-kortinkin. Jakson lopulla rikkinäisempää peliä. Toisen jakson alussa lopullinen ratkaisu, Benfican puolustus liian avoin, Fabregas pääsi rankaisemaan Messin esityöstä. Barcelona jäädytti, peli meni rumaksi. Puyol ilmeisesti katkaisi kätensä, Busquets otti suoran punaisen. Argentiinalaisveteraani Pablo Aimar tuli sisään Benficalle, mutta jäi näkymättömäksi. Iniesta ja Villa tulivat vaihdosta puolikuntoisina. Barcelona on edelleen kohtuullisen vahva hyökkäyspäässä, mutta Mascherano-Song -toppariparina ei vaikuta vakuuttavalta.

Moorhouse's Four Hundred, real ale

Pehmeää golden alea Lancashiresta, hedelmää ja humalaa, raikas, mutta vetinen odotetusti, kun alkoholia vain 4,0%. Jälkimaku on kohtuuvoimakas, mutta parempaakin voisi odottaa. Jenkkicascade-humalalla on twistiä haettu. Oluen nimi viittaa Pendle-nimisen paikkakunnan  400-vuotiseen noitaperinteeseen. Oluthuone Leskinen, 2.10.2012.

Arto Koskinen: Kuningas Litmanen

Elokuvateatterileffa suomalaisesta jalkapalloilijasta! Tarina käynnistyy näppärästi kahdella pääsarjasaksipotkumaalilla, 1988 räntäsateisella Lahden hiekkakentällä ja 2010 Oulun Castrenin nurmella. Yhtä terävää särmää ei valitettavasti jatkossa saavuteta. Dokumentti käy läpi Litmasen uran kohokohdat pääosin kronologisessa järjestyksessä. Harmittavan vähän uutta on uraa aiemmin seuranneelle, materiaali on tuttua tv-tallennekamaa. Haastattelut, varsinkin Ajaxin eri toimijoiden näkemykset, tuovat hieman tuoretta näkökulmaa, mutta erityisempiä yllätyksiä ei sielläkään. Louis van Gaal on hieman ristiriitainen, välillä ylistävä, mutta Barcelonan epäonnistumisestaan van Gaal tuntuu vierittävän katkeruuttaan Litmasenkin suuntaan.

Litmanen kommentoi itsekin tapahtumia, mutta varsin odotetusti. Unkari-katastrofi 1997 on jättänyt häneenkin pysyvät arvet. Paluu Ajaxiin oli mitä ilmeisimmin aikalaisjulkisuutta vaikeampi kuvio. Lyhyesti vihjataan, että nuoret lupaukset Rafael van der Vaart ja Wesley Sneijder eivät legendaa kumarrelleet. Zlatanilta sitä ei toki kukaan kuvitellutkaan. Nilkka olisi pitänyt leikata jo 90-luvulla, mutta olisiko uran loppupuoli siltikään ollut loistokkaampi, spekulointi jää tyhjäksi. Liverpoolissa sävyisä Litmanen olisi voinut ottaa kentän ulkopuolella aktiivisemman roolin, muiden pelaajien ja fanien tuki olisi ollut olemassa ja Houillierin/Thompsonin kaltaiset valmentajakeskinkertaisuudet olisivat voineet jäädä päätöksistä sivummalle. Mutta jälkiviisaus on turhaa. Litmanen toteutti jalkapallounelmansa ensimmäisenä suomalaisena täysimääräisesti ja lopputulos on paljon tätä vaatimatonta elokuvaa vakuuttavampi.