Vuosi sitten Craft Beer Helsinkiin esikoisvuotenaan oli vaikea päästä, jonot olivat pitkiä helteisessä säässä ja pääsin itse sisään vasta kolmantena päivänä. Nyt sää oli äärimmäisen kolea rivakkatuulisine sadekuuroineen ja hieman yli tunti avautumisajan jälkeen ensimmäisenä päivänä sujahdin nyt sukkana sisään. Porukkaa kohtuullisesti heti paikalla ja sosiaaliset tilanteet olivat intensiivisempiä kuin koskaan ennen missään. Yhtään olutta en päässyt rauhassa maistelemaan, eri yhteyksistä tuttua jengiä pörräsi koko ajan ympärillä, tämähän on siis pelkästään positiivista. Fiilis erinomainen, mutta muistiinpanot jäivät aneemisiksi. Järjestelyt toimivat nähdäkseni erinomaisesti, telttatiskeillä ei ollut jonoja, lasit pystyi pesemään joustavasti ja vessaankin pääsi jonottamatta. Sekä auringolta että sateelta pääsi tarvittaessa suojaan. Omnipollon tiskille oli samantapaista absurdia jonoa kuin keväällä Tallinnassa, mutta se ei varmaan ketään laatuolutystävää haitannut.
Vetäisin ensimmäiseksi Olarin Area 21 Pilsneriä, maltainen veto, hieman ohut, ei virheitä, ei katkeroa, liian pliisu. Hörhöpöytäponnahduksen kautta Lohjan United Gypsies -portaalin tarjoamaa Snake Charmer DIPAa, 8%, Vermont-ulkonäkö, kissanpissaa, hedelmämehua, ei katkeroa erityisemmin. Hopping Brewsterin Thunder Chiefissä peräti 120 IBUa, mutta se ei kunnolla maussa tuntunut, ylikypsää hedelmää, varsin ohut kokonaisuus. Katkeroa kyllä löytyy, mutta se ei nivoudu kokonaisuuteen kunnolla.
Beer Hunter'sin Mufloni Polaris Pilsnerissä liikaa hedelmäisyyttä aluksi, sitten yrttimäisyys korostuu. Periaatteessa maistuu kohtuulliselta, mutta yrttisyys häiritsee, varsinkin kun katkeruus ei tarpeeksi tanakkaa. Lehen NEIPA Midnight Sun / Keskööpaike hyvin mehuinen, pihkainen. IPAssa pitäisi silti olla muutakin. Kotimainen 8-Bit Mogul IPA puhtaan makuinen pähkinäinen lievästi katkera ale, selvästi enemmän ESB kuin IPA. Tämä on jokin suomalainen uusi vitsaus, kuten Tampereella tuli viikko sitten todettua. Jos halutaan tehdä bitteriä, niin miksei sitä kerrota kuluttajillekin ...
Stonen tiskillä Wussie-pils, ehkä ei Berliinissä tehtyä, vaan sivubrändi Arrogantin Who You Callin' Wussie, 5,8%. Utuinen, hedelmääkin, raikkaahkosti tai ei sitten. Itse pidin tätä ihan kohtuullisena, mutta arvovaltainen seurue ympärillä ei lämmennyt yhtään. Kohtuullisen katkeraa tämä oli, mutta jos oli Escondidosta asti roudattua, niin eihän tämä paraatikunnossa voinut olla. Virolaisen Käblikun Tuulispask DIPA oli sitten jo selvästi ongelmallista. Todella kermatoffeista, skottieilin tyyliä, ei voi olla harkittua, jotain on mennyt pieleen.
Hyvin arvoituksellinen Kuninkaantien Panimo tarjosi Tuorla-brändillä oluita. Tuorlahan oli geimeissä mukana jo 90-luvulla suomalaisen pienpanimoskenen ensimmäisellä kierroksella, mutta noin 20 vuotta on ollut hiljaisempaa. Tuorlan Tähti vaalea lager, hyvin maltainen, hyvin maukas, täysipainoinen, ei vikoja, mutta ei kunnolla katkeroa. Mielenkiintoista silti. Puolalaisen Pintan Imperial Atakujessa 7,8%, kalkkia ja pihkaa. Katkeroa on, mutta ei täysin puhdas.
Festivaali-isäntä Humaloven Smash! Smash! 8-prosenttinen IPA, lievästi hapan tuoksu, monimuotoisesti hedelmää esillä, katkeroakin löytyy. Periaatteessa siis ok, mutta jokin massiivinen sivumaku leimaa koko oluen käytännössä pilalle, palanutta kumia se varmaan on. Espanjalaisen Jakobslandin Na Terra Dos Xigantes on myös IPA, 7,2%. Kissanpissaa puhtaasti, mutta ohuesti. Perushedelmäinen kokonaisuus, mutta ei kunnolla katkeruutta.
Hullin Atomin Pulsar Pils oli ikävä kyllä festivaalin heikointa antia, jotain ikävää savuisuutta, ei voi olla kunnossa. BrewDogin Dortmunder pelasti tilannetta, hyvin puhdasta, ei ongelmia, mutta ei originaalia erottumista Dortmundin muinaisista oikeista dortmundereista. Tankerin ja Fat Lizardin transsuomenlahtimaisesti yhdessä puuhaama Mu Isamaa jätti lopuksi hyvän maun suuhun. Tämä 5,5-prosenttinen samea pintahiivaolut maistui mukavalta, katkeroakin löytyi.
