Stone Ripper Pale Ale

Berliinistä uutta kamaa, 5,7%, kirkas ruskea olut. Herukkaa, varsin kuiva kokonaisuus, karviaismarjaa, ohut mallastuki, hyvä takapurenta. Laadukas jenkkityyppinen pale ale, APA siis eurotermeillä. Liikaa hiilihappoa kuitenkin, poreilee suussakin. Erityisen tyytyväinen olen pitkään katkeraan jälkimakuun, tämä on nykyään harvinaista herkkua. Hauskaa keskustelua savolaistyyppien kanssa.  Ølhus København, 8.9.2017.

UG Kotka Steam Skipper's Ale

Illan toinen lohjalaisolut, nyt kiertolainen Kotkasta lähtöisin. 5,2%, lievästi samea, hedelmäinen ale, varsin kuiva, brittikeksiä, melko puhdas, mutta peräkärry unohtunut ottaa mukaan. Perustatsi kunnossa, mutta ei erottuvia ominaisuuksia. Hieman belgihiivan aromeita mukana lämmetessä, saattaa olla sellaisillakin viritetty. Yllättävän rauhallista tässä baarissa perjantai-iltana. En koskaan muista kummassa nimen sanassa on tuplattu vee, joten laitetaan varmuuden vuoksi molempiin. Willi Wäinö, 8.9.2017.

BrewDog Electric India, hanaversio

Yllättävän huono tarjonta BrewDogin baarissa, alamäki alkanut Turun tyyliin? Pulloversiona tutussa saisonissa pippurista hedelmää belgifenolien seassa, hyvin tasapainoinen ja tyylipuhdas. BrewDog, 8.9.2017.

UG Soundville Rap Battle

Soundville on tamperelainen kiertolaispanija, joka tuntuu yhdistelevän musiikkiteemoja oluisiinsa. Tehty Lohjalla, alaotsikkona I to da P to da A, jonkinlainen IPA kai siis, 5,6%. IBU 39, vehnää mukana. Utuinen ulkonäkö, hapan brettainen tuoksu. Maussa vähemmän funkysuutta, perushedelmää, aika vaisua, ei jälkimakua juuri ollenkaan. Hiilihappoa on liikaa.  Jos brettaa on käytetty, se olisi hyvä mainita pullossa. Kun sellaista mainintaa ei ole, niin kontaminoituneeksi pilaantuneeksi olueksi tämä on pääteltävä. One Pint, 8.9.2017. 

Hiisi 8-Bit Green Bullet Bill IPA

Helsinkiläisen kiertolaispanijan tuotosta Jyväskylästä, 6,2%. Belgihiiva tuoksuu sameasta oluessa. Raikasta sitrusta, kohtuukärry, mutta belgiesterit liian hallitsevia, ei saavuta miellyttävyyttä. One Pint, 8.9.2017. 

Lina Wertmüller: Film d'amore e d'anarchia ovvero: stamattina alle 10 in via dei Fiori nella nota casa di tolleranza

Lina Wertmüller oli 1970-luvulla kansainvälisesti tunnetuimpia naisohjaajia toisen italialaisen Liliana Cavanin kanssa. Siihen aikaan naisohjaajia oli niin vähän, että asia kiinnitti huomiota. Wertmüller on sveitsiläistaustainen, siksi saksalaistyyppinen nimi. En muista aiemmin nähneeni yhtään Wertmüllerin elokuvaa, mutta saatan olla väärässä. Wertmüller on tunnettu elokuviensa pitkistä nimistä, tätäkin vuoden 1973 elokuvaa on esitetty Suomessa lyhyemmällä otsikolla Rakkautta ja anarkiaa. Helsingin elokuvafestivaali on siis saanut nimensä juuri tästä elokuvasta. Kun elokuva on niin tunnettu, Orionin esitys oli lähes musertava pettymys. Ollaan Mussolinin valtakaudella, ehkä 1920-luvulla, kun autoja niin vähän. Giancarlo Gianninin rasittavasti esittämä maalaistollo saapuu Roomaan murhaamaan Mussolinin. Rooman turistikohteet naurettavan tyhjiä, kuvattu varmaan aamuyöllä. Giannini majoittuu bordelliin ja sekoilevaa mekastusta riittää pariksi tunniksi ilman että tarina etenisi mihinkään suuntaan. Lopussa sitten oksennetaan kaikki ulos. Elokuvaa on pidetty komediallisena, mutta en tavoittanut hauskuutta. Orion esittää syksyn aikana useita Wertmüllerin elokuvia, mutta tämä saattoi jäädä itselleni ainoaksi.

Rabbit Street #55 NEIPA

Rabbit Street on tehnyt jo useamman Vermont IPAn ja nyt uusin variaatio on saanut New England -leibelin, joka ehkä on vakiintumassa tämän kiistanalaisen tyylimutaation nimikkeeksi. 6%. 

Varsin tumma tämäkin, sameutta on niin kuin NEIPAassa pitääkin. Vaahtoa syntyy nyt terhakkaasti. Hieman samanlainen talontuoksu on tässäkin, toffeinen aroma perushedelmäisyyden seassa. Maku on raikkaan hedelmäinen, mutta yllättäen tuorekurkun vivahde häilähti mieleen. Vihannekset eivät IPAssa ole tervetulleita, mutta tämä ei ollut negatiivinen efekti. Raakaa päärynää? Tällainen kuiva kova hedelmäisyys hallitsee todellakin suutuntumaa, aivan samaa en muista ennen huomanneeni. Voi se olla maltaankin hallitsema fiilis, hiilihappotaso nyt kohdallaan. Peräkärryssä on lastia, katkeruus on pitkäkestoinen vaikka ei erityisen päällekäypä. Mielenkiintoinen mallasvoittoinen kuiva IPA, mutta ei tyylipuhdas tuote, saattaa tökkiä mehumaista IPAa odottavalle.

Rabbit Street #56 Citra & Saaz Pils

Rabbit Street on valtakunnan tunnetuimpia kotiolutbrändejä, olen jo useamman kerran päässyt maistelemaan tuotantoa eri yhteyksissä. Nyt taas posti toi tuoreita näytteitä rypsipeltojen keskeltä. Tämä pils on jatkokehitetty äskettäin juomastani kollabo-pilsistä.

Aika tumma väri, vaahtoa syntyi laiskasti. Tuoksussa on makeaa trooppista hedelmää, ettei jopa hieman kermatoffeekin heijastelisi, olisiko Kanikadulla vedetty pokkana pilsiin tshekkityyliset diasetyylit? Maussa hyvin vähäinen karbonointi, pilsissä sitä saisi olla enemmän. Hedelmä ja mallas nivoutuvat aika hyvin, mutta ehkä hieman liian makeaa silti. Ja todellakin, ehkä diasetyyliä on maussakin. Siitä ja Saazista huolimatta tyylisuunta on selvästi american lager pikemmin kuin pils. Tämähän on huomattavan erilainen verrattuna Wesala/Kouvostoliitto -olueen. Vahvuus menee tyylin ylälaitaan, 5,8%. Katkeruus on olemassa, mutta ei (tietenkään) tarpeeksi. Pieneksi pettymykseksi tämä kääntyy, odotukset olivat nyt hieman korkeammalla.

Kosovo - Suomi 0-1

Kosovon kotiottelu Albanian Shkodërissa, hyvännäköinen nurmi, ei paljoa katsojia. Suomella paljon muutoksia Islanti-voiton jälkeen, Hetemaj ei halunnut pelata, Ringkin loukkaantui. Fredrik Jensen nyt kymppipaikalla, mutta ei saanut mitään aikaan ensimmäisellä jaksolla. Hyvin hidastempoista halutonta peliä, Kosovon lyhytsyöttöpeli näppärää, mutta tehotonta. Lam sai pallon maaliin paitsiosta, mutta oikeita maalintekopaikkoja ei kumpikaan joukkue luonut.  Toisella jaksolla hieman enemmän tilanteita, Valon Berishan puskun Hradecky onnistui torjumaan. Suomikin piristyi hyökkäyspäässä, mutta terävyys puuttui. Pukki vaikutti taas pehmeältä, mutta onnistui silti luomaan tilanteen 83. minuutilla, josta syntyi ratkaisumaali. Hämäläinen puski, maalivahti torjui, Pukki nosti reboundista maaliin. Voitto on voitto, onhan tämä parempaa kuin Backe-painajaiset, mutta ei peli kulje vieläkään.

Rock Paper Scissors Paper Rye Candy Red Ale

Kuopion uuden panimon olutta tarjolla Siltasaaressa. Päädyin harvoin käytyyn paikkaan vastaanottamaan bloggaajakollega Jouni Koskisen uutta runoteosta. Aiemmin kokeiltuna IPA hanasta, nyt sitten karkkipunaista pullossa. 5,2%, tumman ruskea. Todellakin hyvin makea, karamellia ja leipäisyyttä. Kuulostaa pahalta, mutta mukana on yllättävän katkera jälkimaku, joka pelastaa paljon. Ei tämä täysin epämiellyttävä kokonaisuus ole. Juttutupa, 5.9.2017.

Hoppin' Frog Gangster Frog IPA

Pitkästä aikaa tarjolla Ohion panimon kamaa ja nyt ensi kertaa hanassa. 7,5%, mutta vain 55 IBU.   Hyvin sitruksinen tuoksu. Maku samanlainen, appelsiinia, tanakka kokonaisuus ja kohtuullinen katkeruus. Ei poikkeuksellisen raikasta, mutta ei missään nimessä tunkkaistakaan. Varovaisesti arvioiden yksi parhaita Euroopassa juomiani jenkki-IPOja. Sori, 5.9.2017.

Ilkley American Smooth, cask ale

Yorkshiren laatupanimolta uutta jenkkikamaa, 4,3%. Ei vaahtoa, vähän kuplia vain. Kirkas kultainen väri, ei modernia murkya ulkonäköä. Hyvin pehmeä, pihkaa, karviaismarjaa, hunajaa, liikaa makeutta minun makuun. Kärry on lähes olematon. Slovenian koripallofaneja paikalla. Black Door, 5.9.2017.

Jean-Pierre Melville: Un Flic

Yllättäen Jean-Pierre Melvillen viimeiseksi elokuvaksi 1972 jääneen Yön sudet -suomenkielistä nimeä kantavan leffan näin luultavasti tv:stä joskus 1970-luvun lopulla. Sittemmin olen nähnyt elokuvan lukemattomia kertoja VHS/DVD-muodossa. Elokuva on tuntunut varsin pienimuotoiselta Melvillen järisyttäviin mestariteoksiin Le deuxième souffle tai Le cercle rouge verrattuna. Samanlaista tiheyttä kuin Melvillen ehkä suurimmassa teoksessa Le Samourai tässä ei ole. Nyt sitten ensikokemus suurelta kankaalta Orionissa. Kopio varsin kulunut, mutta silti täysin katselukunnossa. Kyllähän leffa nyt kolahti kunnolla, ilahduttavasti jengiäkin paljon paikalla. Elokuvan juoni on varsin ohut, kaikki oikeastaan rakentuu kahden pitkän ryöstökohtauksen ympärille. Ensin neljä keski-ikäistä miestä heistaa pankin myrskyävän Atlantin rannalla. Toinen reaaliaikaisesti kuvattu ryöstö toteutetaan liikkuvassa junassa helikopterin kautta. Melvillen rituaalisuus lähestyy tässä elokuvassa parodiaa. Le cercle rougen Yves Montandia monin tavoin tässä kopioiva Richard Crenna kampaa tukkaansa jopa kaksi kertaa junan vessassa laskeuduttuaan helikopterista junaan. Alain Delon jää poliisina selvästi sivurooliin ja hohtavaa paksua vaaleaa tukkaansa esittelevä Catherine Deneuve jää oikeastaan koristeeksi, Melville ei ollut tunnettu naisten korostajana. Homoerotiikkaakin Delonin ja Crennan suhteessa on nähty, miksipä ei, mutta tuskin se Melvilleä kiinnosti. 59-vuotiaana työttömäksi jäänyt pankinjohtaja ryhtyy vaimonsa tietämättä epätoivoissaan pankinryöstäjäksi, tämä on poikkeuksellisen ajankohtainen teema edelleen. Ei Un Flic vieläkään nouse Melvillen parhaiden joukkoon, mutta onhan tämä silti todella pysäyttävän täräyttävä teos, mitään vastaavaa ei monista yrittäjistä huolimatta ole nähty Melvillen kuoleman jälkeen. 

Lehtosaari & Lukkarinen: Raatteen tie

Suomussalmen taisteluista talvisodassa on julkaistu runsas viikko sitten sarjakuvaromaani. Ensimmäinen painos lienee jo loppunut, ostaessani viime keskiviikkona omaa kappalettani Helsingin Kulkukatin Poika -liikkeestä sain kuulemma yhden viimeisistä yksilöistä. Julkaisuajankohta liittynee Suomen 100-vuotisjuhliin.

Pekka Lehtosaari on elokuvakäsikirjoittaja ja Hannu Lukkarinen on piirtänyt sarjakuvia yli 20 vuotta. Kummankaan aikaisempaan tuotantoon en ole tutustunut. Teemu Keskisarjan loistava Raaka tie Raatteeseen -teos on luonnollisesti yksi sarjakuvan keskeisiä lähteitä. Lehtosaaren kiitoslistalla on myös kertausharjoituskaverini Marko Karvonen sekä samoista piireistä tuttu Lassi Piirainen. Teoksen rivimiessankari on nimeltään Taisto Juntunen, jolla on Rauha-niminen vaimo. Juntunen on klassinen Suomussalmi-sukunimi, joten valinta on luonteva. Muuten henkilöhistoriaa on tiivistetty, oikeastaan vain Mannerheim ja Stalin nimetään.

Rajauksessa on tietysti koko Suomussalmen sotakenttä, ei pelkästään Raatteen tie. Keskisarja pystyi taustoittamaan tapahtumia Suomussalmen paikallishistoriaan, mutta tässä välineessä oleellista on tietysti tiheä tiivistys. Ja hyvin tekijät onnistuvat, olennaisimmat faktat tulevat hyvin esiin, jopa talvisodan kansainväliset ulottuvuudet. Tunnen tietysti tapahtumat erityisen hyvin, mutta ehkä neitseellisemmällekin lukijalle tilanne välittyy hyvin. Lukkarisen taistelukohtauksissa on klassista Korkeajännitys-fiilistä, pelkästään myönteisessä mielessä. Tiukkarajainen mustavalkoisuus sopii erityisen hyvin pimeässä lumisessa pakkasessa käytyyn veriseen eloonjäämiskamppailuun. Mitään hurmahenkisyyttä ei ole asenteessa, tyyli on lähinnä toteava. Taiston sodanjälkeiset vaikeudet päättävät puhuttelevasti synkän tarinan. Rauhan kautta naisten keskeinen rooli talvisodassa tulee katetuksi näppärästi. Erinomainen teos Suomen hyvinvoinnin ehkä kriittisimmästä kohtalonhetkestä.

Suomi - Islanti 1-0

Tärkeä MM-karsintaottelu Islannille Tampereella, paikalla 3000 fania presidenttiä myöten. Toki Niinistö ja Litmanen paikalla myös. Pohjanpalo, Moisander, Arkivuo, Pukki poissa. Laitapakkina romuluinen Toivio ja kärjessä koripallosuvun Markkanen, Serie A:ssa hyvin debytoinut Sauli Väisänen mystisesti penkillä. Ottelun alussa hiljainen hetki Pertti Alajan muistolle. Hapuileva alku, Islanti prässäsi korkealta ja luotti taas erikoistilanteisiin, varsinkin sivurajaheittoihin. Hetemaj järkkäsi vapaapotkun 8. minuutilla ja Ring kiskoi upeasti 25 metristä riman kautta pömpeliin. Islanti ehkä hätkähti, mutta ei hätääntynyt. Hradecky teki hirveän avausmokan, mutta islantilaiset eivät pystyneet rankaisemaan. Puolen tunnin kohdalla Ojala loukkaantui ja Väisänen pääsi sittenkin peliin mukaan.

Islanti hallitsi suvereenisti toista jaksoa, varsinkin alussa. Todella hyviä tilanteita ei syntynyt fyysisen väännön hallitessa tapahtumia. Suomen avaukset todella vaikeita, jatkuvasti harhasyöttöjä. Hetemaj oli elementissään, pystyi pitämään Suomen pelissä ja sai luotua muutaman tilanteenkin. Arajuuren pari puskua pelastettiin viivalta, Markkanen hukkasi useita tilanteita, räikeimmin soololäpiajon, josta todellakin olisi pitänyt saada sisään. Islantilaiset hermoilivat, Gislason otti nopeaan tahtiin kaksi varoitusta ja lensi ulos 75. minuutin kohdalla. Sigurdssonin kova veto meni hieman ohi, Islanti yritti todellakin lujaa. Perinteisesti Suomi romahtaa lopussa, nytkin oli taas mennä laatikossa pallo omiin. Kuitenkin Suomi nyt kesti, eihän tämä mitään laatufutista ollut, mutta yritystä sentään.

Founders PC Pils

Oikea kultainen pilsin väri, ohkaisempi vaahto. Ruohoinen tuoksu, kissanpissaa, herukkaa. Maku on hedelmäinen, mutta viljaisuus tukee hyvin. Raikkautta on ja kohtuullinen peräkärry katkerana jälkimakuna. 5.5%, kaurahiutaleita mukana. Tässä osui ikävästi kuopiolaisen jälkeen oikeaoppinen american hopped pilsner kohdalle, näin se pitää tehdä, mutta on Michiganissa kieltämättä oluen tekoa harjoiteltu jo pitempään. Tästä on vaikea löytää mitään parannettavaa. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Iso-Kalla Tuhansien Järvien Pils

Hyvin vaahtoa kerääntyy, varsin tumma ruskea väri. Vähän hiilihappoa, pihkaa, heikosti hedelmää, maltaisuus vielä heikompaa. Tai ei sentään, on tässä maltaan runkoa, mutta enemmän makeutena kuin pilsin ruohoiseen vivahtavana. Sokkomaistelussa voisi luulla makeahkoksi amber aleksi. Jenkkihumalia tässä näyttää olevankin, Columbus, Chinook, Amarillo, 5,2%. Nimestä huolimatta ei siis suomalaisperinteisiin tukeuduta. En täysin ymmärrä, miksi malt billissä on dark ale ja crystal. Ei mitään suurempaa ongelmaa, mutta epämääräisen tyylinen liian makea olut. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.