skip to main |
skip to sidebar
Hieno panimobaari sisäpihan perällä ydinkeskustassa. Monta osaa, humalia ja muuta rekvisiittaa kaikki paikat täynnä. Tämä ei ole keskiaikainen paikka vaan modernimpaa yritystoimintaa, avattu vasta 1998. Savuiseksi mainostettu dunkel keskiruskea, selvästi savuinen, mutta ei sentään Bambergin tasoa. Suodattamaton, hyvin kuohkea ja tuore, makeaa mallasta savuun liitettynä, toimii loistavasti. Ehkä reissun paras olut toistaiseksi. Humalointi hillittyä, savu tuntuu seuraavan jälkimakuun asti. Amberg, Schloderer, 12.2.2011.
Hopeapils laskettiin vaihteeksi puolen litran perustuoppiin. Tämäkin muistuttaa Winklerin omaa tuotetta, maltaassa vieno diasetyylin vivahdekin, humalointi kantaa kokonaisuutta hyvin. Baarissa loistava tunnelma lauantaina, menee kiinni jo klo 14. Vessa löytyi joidenkin brittipubien tapaan sisäpihan takaa. Amberg, Schießl, 12.2.2011.
Schießl on entinen panimo, jonka ravintola on jatkanut toimintaansa ja oluttakin myydään vanhalla nimellä, mutta tuotteet on valmistettu viereisessä Winklerissä. Todella hieno klassinen bierstube, kaikki asiakkaat lauantaina keskipäivällä vanhoja miehiä, jotka selvästikin tuntevat kaikki toisensa. Muukalainen sulautuu hyvin sekaan, joskaan mitenkään seuralliseksi kukaan paikallisista ei heittäydy. Zoigl vaikuttaa epäilyttävästi samalta kuin Winklerin oma, mutta kyllä muuan asiakas vakuutti oluita Schießlin reseptillä tehdyiksi. Väri hieman vaaleampi, makeampi ehkä. Joka tapauksessa niin hieno olut, että tätä oli mukava juoda mahdollinen toinenkin tuoppi. Amberg, Schießl, 12.2.2011.
Pilsissä kaunis lasi. Mallasta vahvasti, humalaa vielä vahvemmin. Katkeroinen maku hallitsee, mutta kokonaisuus ei ole niin kuiva kuin Pohjois-Saksan parhaissa pilseissä. Panimon logossa on kuvattu viereisen Nabburger Torin kaksoistorni. Amberg, Winkler, 12.2.2011.
Etsiskelin pitkään Winklerin panimoa mutkikkailta kujilta, vaikka osoite oli tiedossa. Lopulta se löytyi ja näytti yllättävän isolta. Panimon yhteydessä ei kuitenkaan ravintolaa. Semmoinen, BräuWirt nimeltään, löytyi muutaman korttelin päästä lähempänä Vils-jokea. Ei mitenkään vanha paikka, mutta perinteisesti kalustettu. Kuparinvärinen kaunis olut ei tietenkään oikea zoigl. Pehmeä, pitkäänlaskettu tuoppi, hyvin tuore. Pähkinäinen maku muistuttaa altbieriä, hieman makeakin. Zoiglin hieno humalavivahde kerääntyy hitaasti ja kestää pitkään. Loistavaa palvelua. Amberg, Winkler, 12.2.2011.
Amberg sekoittuu helposti hieman suurempaan ja kauniimpaan Frankenin Bambergiin. Amberg ei ole kuitenkaan Frankenissa vaan itäisessä Oberpfalzissa, noin 60 km Nürnbergistä itään. Myös 40 000 asukkaan Amberg on kaunis, jopa räntäsateisessa helmikuussa, pieni Vils-joki halkoo keskiaikaista keskustaa monenlaisten siltarakennelmien alla. Kaupungin ympärillä on jäljellä muuria, myös muutama näyttävä porttisysteemi. Goottilainen raatihuone ja kirkot nousevat esiin, ympäröivillä kukkuloilla näkyy linnamaisia rakennelmia. Hyvin kapeita mutkaisia katuja, ruutukaavasta ei tietoakaan. Frankenin tapaan Oberpfalz on maailman olutintensiivisimpiä alueita, kuuluisa kunnallinen olutvalmistustapa zoigl on täältä peräisin ja edelleen hengissä Ambergin pohjoispuolisissa kylissä. Parhaimmillaan Ambergissa on ollut 30 panimoa ja vielä 1970-luvullakin 10, asukaslukuun suhteutettuna Euroopan ennätys. Nykyään Ambergin rajojen sisällä on viisi panimoa. Sudhangin panimolla ei tiettävästi ole paikallista tarjoilutilaa, mutta muissa neljässä ehdin vierailla päivävisiitillä Regensburgista.
Regensburgin vanhankaupungin pikkukujalla peruseurooppalainen moderni baari. Olutta Passausta alempaa Tonavan varrelta. Maltaisen täyteläinen, humalaa vahvasti jälkimaussa, toimii loistavasti. Tasapainoinen nautinnollinen olut, juuri sitä otetta, joka Regensburgin omien panimoiden tuotteilta tuntuu osittain puuttuvan. Regensburg, Oma Plütsch, 11.2.2011.
Vähissä ovat hanaoluet tässäkin panimossa, pils tuli pullossa. Oluessa on sentään humalaa reippaasti, parempi kuin kaupungin aiemmat pilsit, katkero puraisee mukavasti. Alkoholia lähes sensaatiomaisen rankasti 5,5%, mutta se ei välittömästi maussa tunnu. Ehkä mallasrunko on tavanomaisempaa makeampi. Regensburg, Spital, 11.2.2011.
Hämärä laskeutuu Tonavan pohjoisimpaan kaarteeseen, Keski-Euroopan vanhinta siltaa pitkin perinteiseen, jälleen kerran, panimon oluttupaan. Tonavan saaressa sijaitsevassa rakennuksessa ollut ennen nimenmukaisesti sairaala panimon yhteydessä, olutta tarjoiltiin potilaiden virkistykseksi. Täälläkään ei baaria, istutaan pöydissä, kovaa perjantai-illan ruuhkaa. Hyvät näkymät vanhaankaupunkiin, varsinkin jos pystyisi istumaan biergartenissa. Hell yllättävän humalainen. Melko ohut mallaspohja, ei kovin vakuuttava. Regensburgin panimot eivät selvästikään ole alueen vahvimpia. Regensburg, Spital, 11.2.2011.
Hyvä vaahto, maku varsin ohut heti alussa. Hyvin kirkas, mallasta on loppujen lopuksi kohtuudella, mutta jälkimaku aivan liian vaisu pilsiksi. Voisi olla pikemminkin hell-tyyliä. Palvelu paikassa paranee, kun tilaan ruokaakin, mutta olut korkeintaan keskinkertainen. Regensburg, Kneitinger, 11.2.2011.
Klassinen panimoravintola vanhankaupungin laidalla, ei mikään uusi yritys, perustettu 1530. Hyvin korkea pitkänomainen tila. Bockin kantavierre 17%, hyvin tumma, makea, kuohkea, tuore. Mallasta vahvasti, humalaa heikosti, hieman vaisuhko edustaja tässä tyylissä. Melkoisen tylyä palvelua paikassa, sehän ei ole Saksassa mitenkään harvinaista. Regensburg, Kneitinger, 11.2.2011.
Hämmentävästi myös pils saapui pullossa, panimon hell-versioita olin jo ehtinyt aiemmin kokeilemaan. Varsin poikkeuksellinen saksalainen panimovierailu, kun joutuu pullo-oluita juomaan. Pils viljaisen makuinen, humala puraisee mukavasti, jälkimaku viipyy todella pitkään. Ei kuitenkaan aamupäiväisen Airbräun pilsin tasoa, tuoreus ja raikkaus puuttuu. Tuoksussa jotenkin omalaatuinen liimainen aromi, pullon parasta ennen -päiväys kuitenkin syyskuulle 2011. Regensburg, Bischofshof, 11.2.2011.
Sateisessa, mutta lämpimässä Regensburgissa pikainen silmäys vaikuttavaan vanhaankaupunkiin. Tonavan rannalle en ehtinyt, päätin käydä kävellen tsekkaamassa Bischofshofin panimon lounaisesta lähiöstä. Jälkeenpäin ajatellen virheratkaisu, kävelymatkalla suhteellisen tylsää asuntoaluetta ja takaisin keskustaan päästyäni oli jo lähes pimeää. Kohtuullisen suuren näköinen panimo, hyvin perinteinen tarjoilutila, vain ruokasali, ei baaria. Ei muita asiakkaita, turistin saapuminen näytti huvittavan henkilökuntaa. Listasta ei selviä, mitkä oluet ovat hanassa ja mitkä pullossa. Zoigliksi nimetty kellerbier ei tietenkään ole oikea kunnallisen panimon zoigl, mutta Oberpfalzissa zoigl-termillä on ilmeisesti markkinointimerkitystä. Pullo-olut on kuitenkin ilahduttavan samea suodattamaton lager, 5,1%. Maltainen runko, ei ertityisen humalainen. Voisi olla tuoreempi ja maukkaampi, ei oikein nyt kolahtanut. Regensburg, Bischofshof, 11.2.2011.
Myös Airbräun helles on hieman samea. Maltaisen täyteläinen, yllättävän voimakkaasti humaloitu, mutta ei toki pilsin tasoa. Todella herkullinen, tässäkin hedelmää ja viljaa. Parin vuoden tauon jälkeen voi taas hämmästellä, kuinka maukkaiksi baijerilaiset saavat tuoreet lagerit. Puoli litraa vain 2,40€, lienee läntisen maailman edullisin lentokenttäbaari, ainakin lentokenttäpanimobaari. Lopulta selvisi, että Aviator-doppelbock ei ole vielä saatavilla. Sen nauttimiseen ei kuitenkaan ollut enää aikaakaan, oli jo kiire hypätä Freisingin bussiin. München Flughafen, Airbräu, 11.02.2011.
Suunnittelin viime itsenäisyyspäivän tienoille pienimuotoista Baijeri-turneeta, mutta se siirtyi useammastakin syystä. Nyt sitten uusi yritys keskellä talvea, Oulussa oli lähtöaamuna lämpöä -30 C. Vähän yskähdellen matka käynnistyi nytkin, Augsburger Airwaysin kone laskeutui kolme varttia myöhässä Müncheniin. Se on pettymys, koska tarkoitus oli tsekata lentokentän panimoravintolan tuotteet kaikessa rauhassa ennen Tonavalle suuntaamista. Nyt veti kiireeksi, mutta lämpötilamuutos sentään 40 astetta. Suuri moniosainen tila, tiskillä osui kohdalle poikkeuksellisen stressaantunut naispuolinen palveluhenkilö, jonka saksasta en saanut selvää sanaakaan. Kausioluiden saatavuustilanne ei selvinnyt, joten tartuin suosiolla pilsiin, joka hieman hämmentävästi suodattamaton, lähes vehnäoluen näköinen. Hyvin viljainen ja hyvin kuiva katkera jälkimaku. Hieman hedelmää ja herkullisen tuore. Hinta myös hämmentävä, 2.10€. München Flughafen, Airbräu, 11.02.2011.
Neljä neurootikkoa Fårön saarella, Harriet Anderssonin esittämä nainen huonommassa kunnossa kuin isänsä, veljensä ja aviomiehensä. Sadekuuro alkaa kuin konekiväärisuihku, mustavalkoinen kuvaus yhtä loistavaa kuin Bergmanin parhaissa töissä. Karusta elokuvallisesta miljööstä huolimatta tunnelma on hyvin kamarinäytelmäinen, mukana on jopa metarakenteena pieni näytelmäkin. Olutta juodaan mielenkiintoisesti alun illallisella ja eroottinen vihjailu lähestyy insestiä. Elokuvassa on hyvin hidas Bachin musiikilla ryyditetty rytmi, mahdollinen tarina tai teema syventyy vaivalloisesti ja kovin paljon on vaikeaselkoisia kohtauksia, joiden vaarana on jäädä tyhjäkäynniksi. Henkisen tasapainon järkkyminen oli varmaan Bergmanista kiehtova elokuva-aihe, mutta katsomisnautinto on eri asia. Uskonnollisfilosofinen pohdiskelu jää nyt paljon ohuemmaksi kuin esim. seuraavaksi valmistuneessa jäänkirkkaassa mestariteoksessa Nattvardsgästerna. Pidin elokuvasta enemmän ensikohtaamisella 80-luvulla, nyt käteen jäi lievä pettymys.
