Tsekkasin kuitenkin Station Housen ennen junaan hyppämistä ja sehän olikin auki. Ei ihan pieni tila, mutta vain neljä olutta caskissa, suoraan gravitylla caskeista. Myös neljä siideriä samalla systeemillä. En täysin tiedä micropubin määritelmää, mutta tämä varmaan sellainen on. Ei edes baaritiskiä, oluet myydään tynnyritilaan johtavan puolikasoven päältä. Mildissa 4,3%, hyvin paahteinen, kahviakin, suhteellisen kuiva. Durham (ENG), Station House, 21.5.2017.
maanantai 22. toukokuuta 2017
BAD Wild Gravity IPA, cask ale
Kova nousu Neville Streetiä ylös viimeiseen olutkohteeseen Durhamissa. Tämä Ye Old Elm Tree ehkä olikin kaupungin ykkösbaari tsekatuista. Seitsemän caskia, ei kaikkein yleisimpiäkään. Klassinen fiilis. BADin caskissa 5,2%, pihkaa ja sitrusta, yllättävän ryhdikäs, silti kuohkean pehmeä. Karamellista makeuttakin, mutta yllättävän tiukka katkeruus. Ei tunnu tasapainoiselta, katkeruus on hieman mausteista, mutta mielenkiintoinen olut. Joskus kymmenisen vuotta sitten arvioin Durhamia matkakohteena Camran Good Beer Guiden perusteella ja silloin se vaikutti täydeltä 10 pubin päiväkohteelta. Tilanne on taantunut, päätin palata Newcastleen viiden baarin jälkeen. Durham (ENG), Ye Old Elm Tree, 21.5.2017.
Camerons A-hop-alypse Now, cask ale
Victoriasta pääsi näppärästi kapeaa kävelysiltaa katedraalille, vilkaisin sitä sisältäkin. Vaikuttavaa, joskaan en huomannut ihmeempää omaperäisyyttä muihin keskiaikaisiin verrattuna. Sijainti kyllä upea. Alhaalla uudemmassa kaupunginosassa sisäpihalla Cameronsin omistaman Head of Steam -ketjun baari, joka kai Durhamin parhaita craft-kohteita. Ei kuitenkaan kummoinen tarjonta, päätin ottaa Cameronsin oman oluen. Harmittavasti Station House micropub kiinni sunnuntaisin, mutta sen tiesin etukäteen. Hieman mausteinen, ikään kuin pippuria ja inkivääriä, muuten raikas peruspersikkainen hedelmäisyys. Vilkaisin ohimennen kummittelevaa Shakespeare-pubiakin, mutta ei siellä kiinnostavaa juotavaa. Durham (ENG), Head of Steam, 21.5.2017.
Tunnisteet:
baarit,
matkailu,
olut,
Olutmatkailu: Englanti
Big Lamp Prince Bishop Ale, cask ale
Wylamin heebon edellispäivänä suosittelema klassinen pub hieman sivummalla, katedraalin itäpuolella, auki sunnuntaina 12-14 ennen taukoa, siis aukioloajatkaan eivät ole muuttuneet. Hiilitakka, nahkaa ja puuta. Jonkin muinaisen pelin pelaajia. Äärimmäisen kompakti pubi, kymmenellä hengellä syntyi hillitty tungos. Perusbitter tämäkin, ehkä katkeroa enemmän kuin edellisessä. Durham (ENG), Victoria Inn, 21.5.2017.
Daleside Square Rigger IPA, cask ale
Kaupunki alkoi näyttää paremmalta, kun pääsin keskiaikaiseen keskustaan. Ehkä hieman samaa fiilistä kuin Lounais-Englannin Bathissa. Kaarlen sillan pienoismalli joen yli, mäellä linna ja katedraali, koko homma tiukan vehreärantaisen joenmutkan muodostamalla niemellä. En löytänyt Head of Steamia, ei se vielä aukikaan olisi ollut. Löytyi sen sijaan jo toinen Wetherspoon, täällä rauhallisempaa. Edellistä heikompi olut, perushedelmäinen ale, hieman nihkeä kokonaisuus, sinänsä kunnossa. Durham (ENG), Water House, 21.5.2017.
Tunnisteet:
baarit,
matkailu,
olut,
Olutmatkailu: Englanti
Big Lamp Premium Bitter, cask ale
Junalla Newcastlesta Durhamiin, vain 10 min, edestakainen lippu vajaa kahdeksan puntaa. Durhamin asema korkealla mäellä, laskeuduin alas hieman väärin ytimen pohjoispuolelle, näkymät ei niin upeita kuin odotin. Kaoottista liikennettä mutkaisilla kaduilla. Paljon rakennustyömaita. Täälläkin hieman sivussa modernissa monitasoisessa kompleksissa Wetherspoonin pubi Bishops' Mill. Täälläkin melko täyttä, ei kovin kummoinen oluttarjonta, mutta halpaa, bitteripaintti 1.60£. Maltainen pehmeän hedelmäinen, erittäin hyvässä kunnossa. Durham (ENG), Bishops' Mill, 21.5.2017.
Tunnisteet:
baarit,
matkailu,
olut,
Olutmatkailu: Englanti
sunnuntai 21. toukokuuta 2017
Tyne Bank West Coast IPA, cask ale
Cluny puromaisen Ousen toisella rannalla, modernimpi baari. Länsirannikon IPAssa brittilukemat, 4,1%, kirkas hedelmäinen golden ale, sitrusta, kohtuullista maltaan tukea, ei niin vetinen kuin monet kaltaisensa. Kevyesti katkeroakin tuoreessa kuohkeassa oluessa. Newcastle upon Tyne, Cluny, 20.5.2017.
Northern Alchemy Galaxy & El Dorado Amber, cask ale
Kolmas klassinen pubi Ouseburnissä, Cumberland Arms lähes maaseutumainen baari metsän siimeksessä Ousen jyrkällä törmällä. Amberissa 4,6%, pehmeää, sitrusta, trooppisempaakin hedelmää, katkeroakin on, erinomainen olut. upea maaseutumainen pubi joen törmällä. Baari vaikutti lähes Northern Alchemyn panimon taproomilta, varmaan löytyy kiinteä yhteys. Newcastle upon Tyne, Cumberland Arms, 20.5.2017.
Great North Eastern Joblings Swinging Gibbet, cask ale
Tyne Bar toinen hieno baari Ousen suistossa. Oluen nimessä hieman Flying Dutchmanin monisanaista klangia. 4,1%, pehmeää bitteriä, hunajaa, keksiä, hyvin katkeroakin, hyvä tasapainoinen kokonaisuus. Newcastle upon Tyne, Tyne Bar, 20.5.2017.
Almasty Echelon Extra Pale Ale, cask ale
Bierrexiin vaihtui Almastyn ja Twisted Barrelin IPAt hanaan, juhlapukuisia näyttäviä naisia ilmaantui paikalle ja musiikkikin oli parasta americanaa, mutta laskeuduin kurinalaisesti Tynen rantaan. Miellyttävää kävelyä voimakkaasti virtaavan joen rantaa Ouseburniin. Sivujoki Ousen suistossa korkealla Free Trade Inn, ehkä Newcastlen maineikkain pubi. Kahdeksan caskia, toistakymmentä craft-kegiä. Hienot näkymät joelle isoista ikkunoista Tynen silloille. Hyvin valoisa baari. Paikallisessa palessa 4%, samea, kissanpissaa, ohuehko, mutta hyvä takapurenta. Skottioluita myös mainittavasti tarjolla. Newcastle upon Tyne, Free Trade Inn, 20.5.2017.
Tunnisteet:
baarit,
matkailu,
olut,
Olutmatkailu: Englanti
Out There Angara
Bierrex nyt auki, Beer Ramblerin esitutkimuksen mukaan tosiaan vain kegejä ja ei niissäkään kovin mielenkiintoista. Oluita on paljon, mutta baarin nettistatus näyttää yliarvostetulta. Neliskanttinen ympäri kierrettävä tiski, ruokapainotusta. Angara on paikallinen baltic porter, 5,5%. Ehkä Siperian Angara-joki näyttää Tynesidelta katsottuna balttilaiselta. Maltainen, kevyesti paahteisuutta. Tuoretta, varsin kuiva, hieman jälkimakua. Newcastle upon Tyne, Bierrex, 20.5.2017.
Fell Tinderbox IPA, cask ale
Town Mousen caskiin avautui tuore IPA, joten jäin vielä puolikkaalle, 6,3%. Sitrusta, pehmeää, mallas tukee hyvin, caskatun IPAn vahvuus voi olla ihanteellisimmillaan tässä. Katkeroa on mukavasti, karviaismarjaa. Aksenttiani luultiin täällä saksalaiseksi, kuten monesti ennenkin. Hyvää kamaa taas, reissun parhaita. Newcastle upon Tyne, Town Mouse, 20.5.2017.
Small World Thunderbridge Stout, cask ale
Nyt sitten Town Mouse auki, puoliksi kellarissa vaatimaton, mutta siisti tila. Hillitön meno päällä lauantaina 13:30. Neljä caskia, neljä kegiä, kaikki craftia. Stoutissa 5,2%. Challerger-humalaa, roasted barley, perinteistä cask-settiä. Hieman makea, luumua, kuohkeaa, katkeroakin. Ensimmäinen vierailuni ns. micropubissa, tämähän on loistavaa. Newcastle upon Tyne, Town Mouse, 20.5.2017.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


















































