maanantai 12. huhtikuuta 2010

Taj Mahal

Etnisten ruokaravintoloiden tarjoamat kohdemaan oluet ovat jo oikeastaan oma lajityyppinsä. Olutharrastajan kannalta kyseessä on ehkä yksi tylsimmistä tyyleistä, sillä nämä oluet ovat lähes poikkeuksetta mauttomia lagereita. Monesti vielä Euroopassa lisenssillä tehtyjä, joten edes eksoottisuusvivahdettakaan ei ole aina mukana. Tämä maitokauppaankin päätynyt intialainen Taj Mahal on kuitenkin Intiassa tehty. Brändin näkyy omistavan Intian it-keskuksessa Bengalurussa (ex-Bangalore) majaileva United Breweries -konserni, mutta varsinaisen valmistuksen on tehnyt Blossom Industries Damanissa, Mumbain pohjoispuolella. Maahantuojaksi ilmoittautuu yhtiö Ruotsin Trollhättanista. Taustojen lisäksi oluessa ei sitten muuta mielenkiintoista olekaan. Ohut vaahto, hiilihappoa, hailakan keltainen väri. Raikas, puhdas, en saa oikein maltaan maustakaan kiinni. Lopussa ehkä jotain katkeruuteen kaukaisesti vaivahtavaa, jos nielaisee useampia kertoja. Ehkä joisin intialaisen ruuan kanssa mieluummin vettä. Ostopaikka Oulu, Kaakkurin Citymarket.

Ei kommentteja: