sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Lars G. Thelestam: Tuntematon ystävä

Lueskelin 70-luvulla muutamia Mauri Sariolan Susikoski-romaaneista. Kirjoilla oli hienot nimet, mutta paljon muuta ei ole mieleen jäänyt. Ehkä jonkinlaista tunnelmaa, yleensä liikuttiin maaseudulla, Susikoski useimmiten oli tekemisissä 60-luvun establishmentin kanssa, kunnanjohtajia, lääkäreitä, apteekkareita ja gryndereitä. Susikosken hahmo ei ollut erityisen suomalainen, jonkinlainen vähäpuheinen risteytys Philip Marlowesta ja James Bondista. Viski, naiset ja autot maistuivat. Samaa tunnelmaa ei ole oikeastaan ollenkaan tässä 1978 valmistuneessa Susikoski-leffassa. Åke Lindmanin Susikoski melkein sivuhenkilö, etualalla tv-sarjanäyttelijä Kate O'Mara ja virolainen korsto Bruno O'ya. Elokuva kulkee kohtuullisen mukavasti, odottamaani tahatonta huumoria ei juuri esiinny. Alussa lähes naturalistisia välähdyksiä Helsingin rappioalkoholistien elämästä. Muutenkin Helsingin miljöötä tulee mukavasti esille ja loppuhuipennus on näyttävästi Marokon Tangerissa. Ravintolaympäristöt nykynäkökulmasta todella hilpeitä ja vakuutusyhtiön tietokonesalikin säväyttää. Hitchcockia on selvästi katsottu tekijöiden keskuudessa. Näyttelijätyö ja varsinkin replikointi on kuitenkin täysin ala-arvoista, se on merkillinen toistuva puute aina suomileffoissa. Lopussa järkyttävästi Anne Pohtamo unohtuu takakonttiin.

Ei kommentteja: