lauantai 11. toukokuuta 2013

Endeavour

Inspector Morse -sarjassa päähenkilön etunimi paljastui vasta loppuhetkillä. Nyt James Cookin laivan nimi on täräytetty prequel-sarjan nimeksi, tosin Endeavour lausutaan tässä pilotissakin vasta aivan lopussa. Ollaan vuodessa 1965 ja Morse saapuu Oxfordiin tilapäiskeikalle. Mies ei käytä alkoholia, mutta ensimmäisessä ruumiinavauksessa tulee pyörtyminen ja Orson Welles -tyyppinen esimies tarjoaa toipumiseen real ale -käsiteltyä stoutia. Se on menoa, Morse hörppii tuopin parilla kulauksella. Myöhemmin Morse nähdään real alen parissa mm. klassisessa Lamb & Flag -pubissa. Jaguarejakin pyörii ympärillä koko ajan, puhumattakaan klassista musiikkia harjoittavasta puumanaisesta, johon Morse putoaa pahasti. Tutut ainekset Oxfordin college-miljöitä myöten ovat siis heti kasassa ja hyvin nautinnollisesti kaikki tarjoillaan, tietysti hieman brittiläisen kuivakkaalla rutiinilla. Tarina lähtee liikkeelle todella hitaasti, mutta ottaa sitten varsin kovia kierroksia, ehkä liiankin paljon, pieni sordiino lopussa olisi voinut olla eduksi. 60-luvulla tavallinen poliisin harjoittama väkivalta ja laajamittainen korruptio nivoutuu kuvioon hienosti. John Thaw -kunnianosoitus tehdään näppärästi. Vaikein paikka vanhalle fanille on tietysti nuoren Endeavourin näyttelijäsuoritus, mutta minusta pohjoisirlantilaistaustainen liverpoolilainen Shaun Evans suoriutuu hienosti, hieman tulee mieleen Lewis-sarjan Hathaway, mutta kyllä suoritus on mallikas.

2 kommenttia:

Juha kirjoitti...

Tämä taisi olla vain joku Pilottijakso? Onkohan jatkosta mitään varmuutta tullut vielä?

Ari Juntunen kirjoitti...

Neljä lisäjaksoa on jo Britanniassa esitetty.