lauantai 26. lokakuuta 2013

Fritz Lang: Human Desire

Tämä Lang-leffa on ollut dvd:näkin saatavissa, mutta muistikuvien perusteella kyseessä ei niin vakuuttava elokuva, että olisin halunnut hankkia kopion. Ennen VHS-hävitystä halusin kuitenkin tsekata vielä tilanteen. Elokuva on kyllä hyvä, mutta Fritz Langin amerikkalaisissa noireissa on niin synkkää läpitunkevaa epätoivoa, että minunkin kaltainen paatunut noiristi hieman vieroksuu. Out of the Pastin ja Double Indemnityn kaltaisissa superklassikoissa on pohjalla jokin inhimillinen romanttinen häivähdys, joka tekee niistä niin nautinnollisia. Fritz Lang on totaalisen kylmä. Langin parhaita tämä Zola-tulkinta taatusti on, Renoirin 30-luvun leffaa en ole onnistunut näkemään 70-luvun jälkeen, joten vertailu vaikeaa. Renoir on viime aikoina tuntunut vaivaannuttavalta, joten luultavasti Langin versio on parempi. Mahtavaa junakuvastoa, Glenn Ford Korea-veteraanina ja Gloria Grahame femme fatalena hillittömässä vedossa. Broderick Crawford heikompi, elokuvan horjuvin osa. Vaikka intohimo on kiihkeää, niin ihmissuhteet siis omalaatuisen kylmiä. Tapahtumapaikkaa ei nimetä, kuvattu Oklahoma Cityn kupeessa El Renossa.  Hieno elokuva, mutta välttämättä en halua tätä enää uudelleen nähdä.

Ei kommentteja: