lauantai 21. kesäkuuta 2014

Santtu Korpinen & Hannu Nikulainen: Suomalaiset pienpanimot



Jalkapallokiireiden takia sain vasta nyt luettua Bryggeri Helsingin julkistustilaisuudesta hankkimani Suomiolutopuksen. Kuten jo heti tilaisuudessa huomasin, kirjan ulkonäköön ja valokuviin on panostettu lähes sohvapöytäkirjatasolle asti. Tekstiäkin on kohtuullisesti, panimoiden avainhenkilöille on esitetty vakiokysymykset ja jokaisesta 35 panimosta arvioidaan kolme olutta. Korpinen on hoitanut haastattelut ja Nikulainen arvioinut oluet. Nikulainen on kirjoittanut myös johdanto-osuuden, jossa käydään lyhyesti läpi oluen historiaa yleisesti ja erityisesti Suomessa. Nikulainen etenee rohkeasti miinakentällekin luonnehtimaan eri oluttyylejä. Varsin hyvin hän selviää, vaikka real ale tuleekin liitettyä vain bitteriin. Valmistustapaa tarkoittava real ale -nimitys liittyy tietysti mihin tyyliin tahansa, myös lageriin. Nikulainenkin sen toteaa lyhyessä olutsanasto-osassa. Itse en enää nykyään erottelisi stoutia porterista, mutta toisaalta harmittaa zwickelin suoraviivainen yhdistäminen kellerbieriin ja ungespundetiin, kun zwickel nimenomaan on gespundet. Mutta se on pientä, ytimekkäästi Hannu maaliin pääsee tästä osuudesta.

Haastattelukysymykset ovat varsin onnistuneesti valittuja ja panimomestarit pääsevät tuomaan hyvin näkökantansa. Lievästi vakiomuotti kuitenkin pitemmän päälle häiritsee, muutamat vastaukset selvästi olisivat kaivanneet jatkokysymyksiä ja keskustelun olisi voinut antaa rönsyillä johonkin muuhunkin tilannekohtaiseen suuntaan. Tulee mieleen elokuvapuolelta Francois Truffautin kuuluisa Hitchcock-haastattelukirja, jossa ajaudutaan välillä yllättäviin inspiroituneisiin suuntiin ja Truffaut antaa niin käydä. Kysymys "Reinheitsgebot vai yrttinen raparperistout?" tuntui aluksi erityisen näppärältä, nyt saadaan selville olutalaa juuri nyt leimaava konservatiivi/radikaali -jakautuminen. Aika ovelasti monet panijat kuitenkin väistävät vastakkainasettelun. Muutamat vastaavat selvästi toisin kuin todellisuudessa ovat toimineet. Oluentekijöiden innostus ja intohimo tulevat hyvin esille. Tiukka asiallisuus silti leimaa useimpia vastaajia, hieman rennompaa otetta olisi voinut toivoa. Bruuverin vauhti-insinööri Sysilä sentään toteaa hyvän kyydin olevan parempaa kuin olut. Näkyypä Bruuverin kohdalle taltioituneen luonnehdinta "ikkunaton linja-autoasemaräkälä", joka tuntuu epämääräisesti tutulta.

Kirjan rajaus herättää hieman huomiota. Mukana on viime talvena toiminnassa olleet pienpanimot, pois siis jäävät Sinebrychoff, Hartwall ja Olvi. Myös Sorin ja Hatebrew'n tapaiset sopimuspanijat ovat poissa, mikä on lievästi kyseenalaista. On aika vaikea kuvitella, että Tanskan käsityöläisolutskeneä kuvaava kirja rajaisi pois Mikkellerin. Niukasti ovat ilmeisesti Iso-Kalla ja Hopping pudonneet pois deadlinen vuoksi, mutta toisaalta mukana on Rönnvikin Olutpaja, joka sai oluensa ulos vielä myöhemmin. Kaikkein hämmentävin puute on kuitenkin OPR Polarmallas, jolla käsittääkseni on hyvinkin tuotannollista ja kaupallista toimintaa Sodankylässä, Levillä ja Saariselällä. Polarmallas kyllä mainitaan kirjan lopussa toimintansa lopettaneiden panimoiden kohdalla, mutta miksi se ei saa samaa käsittelyä kuin muut? Umpimielisenä tunnettu yhtiö ei ole ehkä vastannut haastattelupyyntöihin, mutta silti siitä olisi voitu tehdä kunnon juttu olutarvioilla ilman haastattelua. Varsinkin kun kirja kuitenkin rönsyilee pienpanimoista ulos Viking-mallastamoon, VTT:n laboratorioon (onko VTT:llä kaupallisia oluita?) ja jopa Teerenpelin ja Beer Hunter'sin viskeihin, joiden kuvauksesta vastaa alan mies Jarkko Nikkanen.

Mutta kokonaisuutena kirja on erinomaisen informatiivinen ja objektiivinenkin läpileikkaus voimakasta murrosvaihetta elävän Suomi-craftoluen tämänhetkiseen tilaan. Seuraan alaa suhteellisen innokkaasti, mutta silti tuli uutta tietoa useammasta suunnasta. En ole sisäistänyt aiemmin, että Kaskenmäen panimo on Koulun tuotekehitysyksikkö. En ole koskaan onnistunut Kaskenmäen oluitakaan maistamaan, vaikka vuosien varrella olen muutaman kerran Uudessa Apteekissa pistäytynyt. Upouuden Sauvon Panimotuvan ja Pihamaan sahtipanimon tuotteet ovat niinikään vielä tuntemattomia. Laitila näköjään suunnittelee jättisatsausta ulkomaille Teksasia myöten. Nikulaisen olutarviot ovat enemmän kuvailevia kuin tiukan kriittisiä. Se on etu valitussa tyylisuunnassa, mutta hieman jää kaipaamaan kirjoittajien persoonallisuuden esilletuontia. Haastatteluosuuksissakin Korpisen rooli on jäänyt vain raportoijaksi. Olen tykännyt kovasti esim. Tim Webbin Good Beer Guide Belgium -sarjasta, jossa Webbin subjektiivinen ote leimaa nautinnollisesti kirjaa. Ehkä tulossa oleva Jaakko Matikaisen teos samasta aihepiiristä ottaakin omakohtaisemman näkemyksen käyttöön?

Santun ja Hannun kirjasta on tulossa englanninkielinenkin versio, joka toivottavasti lisää huomattavasti suomalaisten pienpanimo-oluiden tunnettuvuutta ulkomailla. Tällä hetkellähän se on lähes olematonta sahdin ja Koff Porterin ulkopuolelta. Uutta painostakin jo suunnitellaan, jotta pysytään kehityksen mukana. Ajoitus on silti juuri nyt optimaalinen, koska mahdollisesti ollaan suomalaisen käsityöoluen läpilyönnin kynnyksellä. Pelureita on nyt jo tarpeeksi ja tämä kirja voi vain vahvistaa tilanteen paranemista. Suomalainen skene saa tässä arvoisensa kirjallisen dokumentin.

2 kommenttia:

BierBaron kirjoitti...

Pihamaan Sahtia suosittelen varauksetta. Rukiin tuoma makeus ja katajan puute tuovat leimallinen pehmeyden kokonaisuuteen. Hyvin tekee kauppansa aina kavereille tarjottaessa ja on yksi omista suosikeista myös. Vahvaa tekemistä myös viinien saralla ja Viherkuohu-skumppa onkin lajissaan erittäin varteen otettava vaihtoehto :)

Mika Laitinen kirjoitti...

Mielestäni Sorin ja Hatebrewn poisjättäminen kirjasta on perusteltua, koska ne ovat yhtiöitä jotka teettävät olutta eivätkä panimoita. Ja oluttakin he ovat teettäneet vain pari erää.