Vuonna 1993 valmistunut Falling Down on saavuttanut jonkinlaisen pienklassikon aseman. Itsellekin se on jäänyt hyvin mieleen, mutta tämä taisi olla vasta toinen katselukerta. Tämä ei ole sellainen elokuva, jonka haluaisi nähdä uudelleen. Nyt katsellessa en ole vakuuttunut elokuvan laadukkuudesta. Michael Douglasin esittämä insinööri on tehnyt elämäntyönsä ohjusfirmassa torjuen kommunismia. Sitten tulee kenkää Neuvostoliiton romahdettua ja tyyppi ei suostu hyväksymään avioeroaankaan. Los Angelesin liikenneruuhkassa palaa pinna ja mies päätyy kauppaan Koreatownissa. Siellä tapahtuu lopullinen kilahtaminen, joka on tietysti mahdollinen, mutta ei minusta kovin uskottava. Valkoihoisen keski-ikäisen heteromiehen maailman romahtamisesta on siis kyse, mutta kärjistetty satiiri ei tunnu oikelta ratkaisulta tähän kuvioon. Omankädenoikeuden käyttöä perustellaan ja ihannoidaankin lähes Charles Bronsonin 70-luvun vigilantismileffojen tapaan. Erityisen vaivaannuttava on Robert Duvallin hahmo. Katsojan pitäisi sulattaa tohvelin alle tungetun nyhverön kasvu kirkasotsaiseksi sankaripoliisiksi työuran viimeisenä päivänä ennen eläkkeelle siirtymistä. Poikkeuksellisen naurettava on Duvallin suhde Tuesday Weldin esittämään vaimoonsa. Falling Down on käsittääkseni käsikirjoittaja Ebbe Roe Smithin ainoa elokuva, mitä en ihmettele.
Mutta on elokuvalla ansioitakin. Los Angelesin ankeampien kulmien ahdistavuus on kuvattu realistisesti, kuvaukset osuivat samoihin viikkoihin kuin vuoden 1992 mellakat. Kävin itse ensi kerran Los Angelesissa 1990 ja en ollut missään nähnyt yhtä räikeitä kontrasteja elinoloissa. Dashiell Hammettia Wendersin elokuvassa esittänyt Frederic Forrest on varsin vakuuttava natsina. Ikinuori Barbara Hershey onnistuu myös hyvin ahdistuneena ex-vaimona. Douglasin suoritus on tietysti intensiivisen kiihkeä ja siihen teoksen tehot pitkälle perustuvatkin. Schumacherin ohjaus on aika elastista, mutta käsikirjoituksen ongelmia ei hänkään tietysti kykene ratkaisemaan. Elokuvan suomalainen nimi Rankka päivä on hieman harhaanjohtava. Vaikka elokuva yhtä päivää kuvaakin, niin päähenkilön ongelmat ovat kärjistyneet paljon pitemmän ajan kuluessa.
2 kommenttia:
Ja tuo taannoinen Tujun Ankka Päivä on siis tämän leffan nimikkokalja.
Aika ei ole ollut tälle elokuvalle armollinen, katsoin taannoin vuosien jälkeen uudelleen ja oli tuskaista katsottavaa. Vastaavia koliikkiaikuisia on nyky-yhteiskunta täynnä.
Lähetä kommentti