Kuuntelin 80-luvun alussa säännöllisesti Ylen ruotsinkieliseltä kanavalta Smultronstället-ohjelmaa, jota isännöi Mikael Wiik. Wiik esitteli lähinnä uutuuslevyjä ja hänen musiikkimakunsa oli huomattavasti lähempänä omaani kuin suomenkielisten toimittajien. Wiik ymmärsi amerikkalaisen rockin historiaa ja konteksteja toisin kuin suomenkieliset, jotka olivat lähes poikkeuksetta Beatles-uskovaisia, progelahkolaisia tai Bowie-fanipoikia. Wiik soitti joskus Texas-keskeistä hippikantrikomboa Asleep At The Wheeliä, jonka kautta aloin tutkimaan mm. western swingin historiaa. Nimi jäi sen verran mieleen, että hankin 90-luvun alussa Asleepin kokoelma-cd:n. Se ei kuitenkaan kolahtanut ja on kerännyt pölyä hyllyssä. Kun nyt kesällä huomasin, että bändi on lopulta tulossa Suomeen ensi kertaa, niin ostin kuitenkin välittömästi lipun. 1970 perustetun orkesterin keskushahmo Ray Benson on edelleen mukana. Kuuntelin myös cd:tä uudelleen, mutta ei se oikein iskenyt nytkään. Melkoisen innottoman oloisia versioita klassikoista, saundi liian kosketinvoittoista ja jazz-vaikutteista minun makuun. Toki sellaista(kin) western swing on. Odotukset keikalle eivät erityisemmin kohonneet.
Arto Pajukallio julkaisi Tampereen ja Helsingin keikkojen alla HS:ssä näyttävän puffausjutun, joka ehkä myötävaikutti Tavastian täyttymiseen. Tulin paikalle juuri ennen bändin aloitusta, mutta onnistuin luovimaan hyviin asemiin. Iso bändi, Benson kitarassa, toisena keulahahmona nuori viulisti, joka lauloikin muutamia kappaleita. Pystybasso, rummut, saksofonisti, steel-kitara, pianisti, jolla välillä myös hanuri. Bändi vaikutti melkoiselta kantrivoittoisen juurimusiikin jukeboksilta, kovereita toistensa perään, olikohan Bensonin omia ollenkaan? Jopa keikan avannut bändin tunnusomaisimpana pidetty Miles and Miles of Texas on lainakappale. Bob Willsiä tietysti, Waylon Jenningsiä, Willie Nelsonia, Commander Codya, Hank Williamsia, George Straitia, Marshall Tucker Bandia, Jambalaya, Red River Valley, Route 66, jopa When You Wish Upon a Star. Kaikki upean kuohkeasti esitettyjä, soittajat alan huippuja, Benson energisessä vedossa. Ei suvantokohtia, keikka kesti tarkalleen 90 minuuttia. Yleisö kuunteli hartaana ja keskittyneenä, ei erityisempää villiintymistä. Tykkäsin kovasti, paljon enemmän kuin siitä kokoelmalevystä. Ei tämä musiikkityyli kuitenkaan aivan suurimpia suosikkejani ole.
2 kommenttia:
Asiasta toiseen, katselin vanhan panimon jotain vanhoja kuvia ja enka ollut muistanutkaan etta keksittiin maailman parhaimpia oluen nimia
Psycho Killer (ques que say)
Valdez is Coming! (at Selden Arms Worthing)
Ai niin, Mary Lee and Caesar's Cowboys: everybody's trucking.
https://youtu.be/B1_c0JjXV-k?si=1dg3ibwFtQAXTFDU
Lähetä kommentti