Pitch Publishing jatkaa hengästyttävää julkaisutahtiaan jalkapallon historiasta. Nyt vuorossa Euro 88 ja kirjoittajana jälleen Steven Scragg, hieman harmittavastikin. Scraggin maneerit alkavat olla jo liian tuttuja ja tyyli on taas kovin luettelomainen. Tämä EM-turnaus muistetaan tietysti parhaiten Marco van Bastenin finaalivolleysta ja yleisemminkin Hollannin revanssista vuoden 1974 traumaattisesta MM-tappiosta. Turnaus oli myös legendaarisen ukrainalaisen valmentajan Valeri Lobanovskin uran huipennus maajoukkuetasolla. Irlanti pääsi ensimmäisen kerran arvoturnaukseen ja nitisti avausmatsissaan makeasti Englannin, joka hävisi muutkin pelinsä. Italia toi kisoihin uuden sukupolven, joka tuntui jättäneen catenacchion viimeisetkin rippeet taakseen. Tanskan suuruuden kausi loppui näihin kisoihin, pieniä välähdyksiä hohdosta vielä nähtiin.
Neuvostoliitto pääsi siis finaaliin asti, samoin kuin edellisen kerran 1972. Vuoden 1988 Ballon d'Or -äänestyksessä hollantilaiset ottivat kolmoisvoiton, Marco van Basten, Ruud Gullit ja Frank Rijkaard. Ronald Koeman oli viides, joten ainoa hollantilaisten väliin kiilaaja oli ukrainalainen Oleksi Myhailytšenko. Scraggin kirjan kannessa pitäisikin olla Myhailytšenko eikä vaatimattomamman turnauksen pelannut Ihor Belanov. Scragg tuntuu muutenkin unohtaneen hurmiossa pelanneen Myhailytšenkon kirjassaan, Lobanovskin ryhmästä saavat enemmän tilaa mm. Oleh Protasov ja Oleh Kuznetsov.
Tuttuun tapaan Scragg rikkoo kronologisen järjestyksen käsittelemällä jokaisen lopputurnausjoukkueen kerrallaan, jokaisen tarina karsinnoista loppuun asti. Karsinnat saavat tällä kertaa aivan kohtuuttoman paljon tilaa. Scragg tuntuu pitävän lopputurnauspelejä niin tuttuina, että ne käsitellään kursorisesti. Puolustava mestari Ranska saa myös oman käsittelynsä, vaikka Lobanovskin ryhmä pudottikin sen turnauksesta. Scragg spekuloi, että Tanskan heikot tulokset Meksikon kisojen jälkeen johtuivat Allan Simonsenin uran loppumisesta. Vaikka Simonsen pelasi vain muutamia minuutteja turnauksissa 1984 ja 1986, niin pukuhuoneessa hänellä oli merkittävää vaikutusta. Muitakin syitä on helppo nähdä, esim. Michael Laudrup ja Arnesen olivat harvoin käytettävissä. Ennen lopputurnausta 19-vuotias Brian Laudrup myös loukkaantui. Silti Tanska pelasi hyvin turnauksen avauksessa, vaikka hävisi (taas) Espanjalle 2-3. Saksa-tappio tuli jo huonommalla pelillä.
Pieniltä virheiltä ei taaskaan vältytä. Lajos Détárin etunimeksi Scragg tarjoaa Lászlóa. Kirjan tylsimmät osuudet osuvat Englannin ja Espanjan karsintojen läpikäyntiin. Irlannin karsinnoista irtoaa mielenkiintoisempaa tarinaa. Jack Charltonin tultua valmentajaksi (voitettuaan tiukassa äänestyksessä 66-vuotiaan Liverpool-eläkeläisen Bob Paisleyn) nimipelaajista David O'Leary joutui paitsioon. Mark Lawrensonin ura katkesi loukkaantumiseen ennen lopputurnausta. Ja supertähti Liam Brady sai neljän ottelun pelikiellon karsintojen päätteeksi. Lawrenson ja Brady eivät pelanneet koskaan arvoturnauksissa. Laatupelaajista vain Frank Stapleton pääsi Länsi-Saksan turnaukseen. Hauskaa Klinsmann-vinoilua, kun turnauksen avausmatsissa Italiaa vastaan Klinsiä rapataan boksissa takaapäin, mutta peluri "shockingly" pysyy jaloillaan.
En tiennyt/muistanut, että Italia voitti Lobanovskin Neuvostoliiton 4-1 Barissa harjoitusmatsissa helmikuussa 1988. Lobanovskilla oli kentällä ykkösmiehet, jopa Meksikon MM-kisojen supertähti Pavlo Jakovenko, joka ei enää näihin aikoihin paljoa pelannut loukkaantumisten takia. Toki Neuvostoliiton pelaajat olivat talvitauolla, kun taas Italia keskellä kiivainta pelikautta. Semifinaalissa sitten Myhailytšenko ja kumppanit maksoivat potut pottuina. Finaalia on pidetty osin ansaitusti Rinus Michelsin ja Hollannin triumfina, mutta Lobanovski joutui mittelöön rampana. Avainpuolustaja Kuznetsov oli finaalista pelikiellossa, toinen kieltoon laskettu kortti oli tullut jo karsintojen alussa. Toinenkin takalinjan perushahmo Bezsonov loukkaantuneena pois, vammoja Belanovilla ja Protasovilla. Lobanovski päätti pudottaa keskikentän taiturit Aleinikovin ja Ratsin alakertaan. Ei ollut onnistunut ratkaisu. Finaali ei silti ollut yksipuolinen, Belanov onnistui mokaamaan rangaistuspotkunkin.
Scragg yrittää hieman vertailla eri EM-turnauksia. EM-kisojen loppuvaiheissa pelattiin vain kolme peliä 1960-76, joten niitä ei voi oikein edes pitää varsinaisina turnauksina. Kahdeksan joukkueen kisoista 1980 ja 1992 olivat selvästi vaatimattomampia kuin 1988, mutta vuoden 1984 tasolle ei enää ylletty. Se on ehkä oikeansuuntainen, vaikka yksinkertaistettu näkemys. 1988 useimmat joukkueet pelasivat avointa hyökkäävää peliä, viimeisen kerran pitkään aikaan. Jo seuraavissa MM-kisoissa 1990 pudottiin pohjamutiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti