Sampo Järvi Imperial Stout VPK

Toinen Sampo Järven näyte, nyt vuorossa 8,8-prosenttinen imperial stout, jonka VPK-lyhenne tarkoittaa, krhmm, vahvaa, paksua ja kovaa. Nyt beigeä tiivistä vaahtoa kerääntyi runsaasti täysmustan oluen pintaan. Tuoksussa nyt kypsää hedelmää, marmeladia, jotain mausteisuuttakin, ehkä jotain lihaisuutta, maksamakkaraa? Ei varmaankaan, jokin harha-aistimus. Maku on täyteläisen paahteinen ja hedelmäinen, varsin matala miellyttävä hiilihappotaso, hyvä juotavuus, kevyesti mausteista anismaisuutta, ei makeutta, hyvin kuivaa tämäkin. Kahvia ja tummaa suklaata nyt mukana, hyvin tasapainoisesti maltaan säilyttäessä otteen hyvin. Kuten saattoi odottaa, erittäin nautinnollista ja miellyttävää. Jälkimakua ei voi pitää erityisen katkerana, mutta sekin on selvästi täydempi kuin kevyessä porterissa, ehkä siinäkin jatkuu paahteinen maltaisuus, myös kahvisuus. Join ehkä liian kylmänä olutta aluksi, lämmetessä hedelmäiset pehmeät vivahteet korostuvat enemmän, lievästi makeampana, mutta varsin kuivana kokonaisuus jatkuu edelleen. Erittäin tyylikästä ja puhdasta tavaraa, vuoden ykkösolut tähän mennessä. 

Sampo Järvi Porter

Kun törmäsin yllättäen Pikkulinnussa lauantaina olutkouluttaja ja kotiolutlegenda Sampo Järveen, sain häneltä mukaani pari näytepulloa. Ensimmäisessä porterissa vahvuutta 4,5%. Maltaista Sampo jotain kertoi, mutta ei jäänyt mieleen. Keskitasoinen vaaleahko vaahto lähes mustassa oluessa, hyvin intensiivinen paahteinen maltainen kahvinen talkkunainen tuoksu. Maku on odotetusti laimeampi, jopa vetisen maltainen. Hieman hedelmäinen, luumua, mutta mallas silti hallitsee. Odottamaani kahvia ei oikein tunnu. Hiilihappoisuus hieman keskitasoa matalammalla. Hyvin kuiva, ehkä vähän Guinnessinkin tyylistä kuivuutta. Katkeruutta ei paljoa, mutta tuntuu silti. Erittäin puhtaan makuinen, lähes kliinisen tuntuinen. Ehkä vähän tylsä, liian siisti, matalaprofiilinen, mutta varmaan juuri sellainen kuin suunniteltu.

Springsteen on Broadway

Kun ostin 1986 Oulussa ensimmäisen cd-levyni (Springsteen: Darkness on the Edge of Town), niitä myytiin yleisesti mm. tavarataloissa. Nyt joulukuun puolivälissä kiertelin Helsingin levykauppoja etsien turhaan Springsteenin uutuutta. Lopulta annoin periksi ja tilasin sen Amazonista. Sieltä se sitten näppärästi olikin saapunut joulun Kainuu-reissun aikana.

Kyseessä on kahdelle levylle jaettu liveäänitys, noin 2,5 tuntia. Springsteen esiintyi soolona New Yorkin Broadwayn Walter Kerr Theatressa (960 tuolia) yli vuoden ajan lokakuusta 2017 joulukuuhun 2018, 236 kertaa. Levyssä ei kerrota tarkempaa äänitteen ajankohtaa, se on ehkä koostettu useamman illan show'sta. Videoversio on kuvattu heinäkuussa 2018, äänite ehkä samoista konserteista. Oikeastaan tallenne on enemmän teatterimainen kokemus kuin perinteinen konserttitaltiointi. Springsteenin tarinat ovat niin keskeisessä roolissa, että äänite muistuttaa monologinäytelmän taltiota. Taustalla on 2016 ilmestynyt Born to Run -omaelämäkerta, tämä on tavallaan sen näyttämösovitus.

Kirjastahan kävi ilmi, että Springsteen sai ajokortin vasta 25-vuotiaana. Nyt korostuu, ettei mies ole koskaan tehnyt rehellistä työtä, vaikka rustaili nuoresta pitäen rockin uskottavimpia duunarieepoksia. Mielenkiintoisesti Springsteen korostaa, ettei Jersey Shoressa koskaan ollut mitään myyttistä musiikkiskeneä, hän vain keksi sen värittäessään taustaansa. Southside Johnny ja Little Steven saattaisivat olla asiasta eri mieltä.

Muuten miehen tarinat ovat odotettuja, tärkeimmät teemat käydään läpi: Elvis, isä, äiti, kotikaupunki Freehold, Vietnam, E Street Band, Patti, perhe, Trump ja lopuksi hieman uskonnollista herkistelyä ennen Born to Run -päätöstä. Mies on siis yksin lavalla, Patti Scialfa mukana kahdessa Tunnel of Love -kappaleessa. Kitara, piano ja huuliharppu. Uusia akustisia sovituksia kappaleista, mm. The Promised Land lähes tunnistamattomana. My Father's Housea edeltävä tarina pienestä Brucesta noutamassa kännistä isäänsä Freeholdin räkäisestä irlantilaisbaarista on kuin Raymond Carverin novelli. Dancing in the Darkin synkkä teksti toimii nyt erinomaisesti ilman disco-säksätystä. Kokonaisuutena tämä ei nouse Springsteenin parhaiden live-äänitysten joukkoon. Selvästikin mies on panostanut herkkään intiimiin suljetun tilan intensiteettiin, olisi oltava paikan päällä, jotta tehot toteutuu täysimääräisesti. Ehkä videotaltio on jo askelta intensiivisempi.

Roosters Three French Hens, cask ale

Sesonkicaskia, kanelia seassa, tyypillisen maltillinen hermomyrkkypitoisuus, vain 3,9%. Tuoksu todellakin mausteinen, maussakin on kanelia, ei täysin hallitseva, mutta liikaa kuitenkin. Kuohkeaa ja raikasta, hedelmäisyyttä mukana, mutta kaneli pilaa homman. Ei kunnolla katkeroa ja maltaan ohkaisuuskin korostuu. Kitty's, 5.1.2019.

Hiisi Nuri Brut IPA

Pienen hanavalikoima yllättävän vaisu, jouduin juomaan jyväskyläläistä brutia. 5,5%, samea, hedelmää on, kuiva, yllättäen makuakin löytyy, ei täysin vetinen. Jälkimakuakin keitoksessa. Tuntuu enemmän NEIPAlta kuin brutilta, tästä puuttuu tyylinmukainen mitättömyys, ei siis kunnon brutia, vaan hyvää tavaraa. Pien, 5.1.2019.

Northern Monk Garage The Trilogy MMXVIII

Paluu Puotilasta Kaisaniemeen, virolaisbaarissa Leedsin ja Barcelonan yhteistyötä (väkisin tulee mieleen, että Bremnerin ja Gilesin Leeds United tiputti Cruijffin ja Neeskensin Barcelonan Euroopan Cupin semifinaalissa 1975) vahvassa IPAssa , 9,5%, mutta vain 40 IBU. Melkein kirkas, sitruksinen tuoksu. Maku karamellinen, raskas, makea, ei tarpeeksi hedelmäinen. Baarissa soundtrackina Jackson Brownen Running on Empty yrittää parantaa tilannetta, mutta tämä oli paha pettymys, ei katkeruutta ollenkaan. Mutta selvästi nappasin vuoden parhaan olutkuvani tähän mennessä, kultainen juoma kontrastoituu hienosti harmaaseen tammikuun maisemaan. Sori, 5.1.2019.

Frequency Spike Heavy As a Really Heavy Thing

Ruotsalaista yhteistyötä Tukholman lähistöllä toimivan Frequencyn ja Göteborgista ponnistavan tutumman Spiken kanssa. Tupla-IPA, 9,5%. lievästi samea, tuoksussa trooppisia hedelmiä. Maku on aika kovan karkea, yllättävän laimeaa hedelmäisyyttä, kuiva kokonaisuus, mutta ei oikein vakuuta. Liikaa hiilihappoa selvästi. Katkeruus ehkä paras osa, sitä on riittävästi. Kokonaisuutena paha pettymys, nihkeän nahkea. Pikkulintu, 5.1.2019.

Tuju I Did Exactly What the Owl Told Me

Lappeenrannasta barleywinea hauskalla nimellä,  9,5%. Varsin tummaa, tuoksussa hedelmää ja vähän tunkkaista hikistä aromia. Maku on hieman alkoholinen, perushedelmäinen. Kuivahko, maku ei sentään hikinen, mutta ei erityisen raikaskaan. Katkerot ovat unohtuneet.  Tämä ei tunnu ollenkaan Tujun parhaalta tarjonnalta, ei ole pehmeä, nihkeää makeutta. Jopa hieman diasetyylin tapaista rasvaisuuttakin esiintyy. Pikkulintu, 5.1.2019.

Lindheim Farmhouse Ale

Lindheim on tutunkuuloinen norjalaispanimo Oslosta lounaaseen, jota hieman yllättäen en blogin perusteella ole aikaisemmin tsekannut. Nyt sitten saisonia, 6,8%. Vaalean ruskea, hieman samea, tuoksussa voimakkaasti belgiestereitä ja hedelmäpastilleja. Maku lievästi mausteinen, ei hapan, karamellinen, ei katkeroa. Hiilihappoa reilusti, mutta se sopii tyyliin. Vähän vaisu kokonaisuutena, hedelmäisyyttä voisi olla enemmän. Hyvin puhdas, mutta ehkä liian makea, jälkimaussakin karamellisuutta. Pikkulintu, 5.1.2019.

Takatalo & Tompuri Kaski Schwarz

Virolahdelta schwarzbieriä, 5,0%. Lähes musta olut, hyvin paahteinen, kuiva, hieman stoutmaista maitohappoisuutta myös mukana. Pehmeää ja puhdasta, mutta jokseenkin mauton, ei tarpeeksi ryhtiä, jopa hieman metallisuutta ja leipäisyyttäkin ryömii esiin. Vanhat itäsaksalaiset schwarzit olivat kovakatkeroisia mustia pilsejä, tästä puuttuu nimenomaan se schwarzia jalostava katkeruus. Pikkulintu, 5.1.2019.

Beer Here John's Pils

Loppiaisaatto, pakkasta Helsingissä, sopiva tilanne siirtyä metrolla perinteiseen laatubaariin Puotilaan. Ei muita asiakkaita, hieman yllättäen tiskin takana toissavuotinen kotiolutmestari Sampo Järvi, joka on työskennellyt Pikkulinnussa satunnaisesti jo vuodesta 2012. En muista ennen häneen täällä törmänneeni. 23 hanaa, aina yhtä haltioittava kokemus saapua tänne, päädyin aloittamaan tanskalaisella pilsillä, 4,6%. Hedelmäinen ja kuohkea, vähän hiilihappoa, sameahko. Enemmän kellerbier-fiilistä kuin pilsiä, kevyet katkerot, pihkaakin, havuja, jopa pähkinää. Ei huono. Pikkulintu, 5.1.2019.

Brew By Numbers 55/10 Triple Dry Hopped Double IPA

Kolmesti kirkast... ööh, sameutettua tupla-IPAa session päätteeksi, 8,5%. Huikea sitrustuoksu, maussa pehmeää appelsiinia, oikein puhdasta ja nautinnollista. Lontoolaisetkin saavat tämän modernin ihmehomman toimimaan hienosti. Täyteläinen runko, mutta katkerot eivät pääse aivan kunnolla kyytiin. Silti erittäin nautinnollinen olut, ehkä paras maistelemistani panimon tuotteista. Panema, 3.1.2019.

Flying Inn Plague Carnival

Vahvaa altbieriä Valladolidista, 7,5%. Netin mukaan olut on tosin punainen ruis-IPA ja 6,5%. Mitäpä siitä, katsotaan miltä maistuu. Omituisen tumma altiksi, tuoksussa kyllä asianmukaisesti pähkinää. Hedelmäisempi maku, karamellia myös. Selvää leipäisyyttä, ruista varmaan on käytetty. Ei tunnu kovin puhtaalta, ei kunnon jälkimakua. Ei vakuuttavaa, mutta sentään parempaa kuin panimon diasetyylinen norsuolut. Paahteisuuskin hieman häiritsee, mutta hiilihappotaso onnistunut. Talven kylmin päivä ja Panema tuulettaa tilojaan kunnolla, kun ilmeisesti baarin historian suurinta keykeg-toimitusta roudataan juuri nyt sisään. Kädet kohmeessa, mutta jonkunhan näitä olutarvioita on naputeltava talteen jälkipolville. Panema, 3.1.2019.

Lumi Go East

Espoosta NEIPAa, 6,5%, näyttää liian tummalta mehukaljaksi. Neutraali tuoksu, maltainen maku, yleishedelmäinen, karkea, ei mehuisuutta, ei kunnon sitruksisuutta. Ikävä kyllä brutaalin kova kontrasti edelliseen Garageen verrattuna. Jälkimaku on hieman katkera, mutta kokonaisuus on epäpuhdas. Epämiellyttävääkin mausteisuutta, yrttisyyttä. Panema, 3.1.2019.

Garage Soup IPA

Barcelonalaista soppa-NEIPAa on liikkunut Helsingissä jo pitempään, mutta vasta nyt sain otettua näytteen tuotteesta. 6%, mehua, klementiiniä, kirpeämpää persikkaakin. Oikein puhdasta kuivaa mehukaljaa. Kevyt, mutta aistittava katkeruus, oikein mukavaa. Garage teki suuren vaikutuksen paikan päällä kolmisen vuotta sitten eikä ole sen jälkeenkään tuottanut pettymystä. Panema, 3.1.2019.

Vincent Pérez: Alone in Berlin

Synkkä uusi (2016) elokuva natsivastarinnasta Berliinissä sodan aikana. Englanninkielinen sovitus Hans Falladan heti sodan jälkeen ilmestyneestä postuumista romaanista, joka perustuu vapaasti Weddingissä asuneiden Otto ja Elise Hampelin kohtaloihin. Pariskunta menettää ainoan poikansa Ranskan rintamalla ja ryhtyy jakelemaan vastarintaan kannustavia postikortteja. Englannin kieli todellakin häiritsee, vaikka Brendan Gleeson ja Emma Thompson ovatkin todella hyviä rooleissaan. Selvästi inspiroitunein näyttelijävalinta on kuitenkin Mikael Persbrandt brutaaleimpana natsina, hän on todellakin kuin luotu sellaiseksi. Varsin pienimuotoisesti koostettu tiivis leffa, suspenseakin saadaan hyvin viriteltyä.  Silti yleisfiilis on liian staattinen ja masentava, tällaisestakin aiheesta pitäisi pystyä saamaan aikaan dynaamisempaa jälkeä.

UG Humalove III The Monster Beneath Our Bed

Tipattoman tammikuun päätteeksi helsinkiläisen kiertolaispanimon kolmevuotis-juhlaolut, nimi viitannee sängyn alle kerääntyneeseen jättivillakoiraan.  Lohjan UG:ssa tehty imperial american dark ale, 10%. Cascade, Columbus, Fuggle, Galena, Magnum. Heikko vaahto, tumman ruskea väri, trooppishedelmäinen tuoksu. Maussa myös luumuista hedelmää, matalat hiilihapot, hieman lämmittävää alkoholia.  Hyvä juotavuus, ei liikaa makeutta, ehkä hieman hartsista karheutta. Jälkimaku on kuiva, mutta ei erityisen katkera. Miellyttävä kokonaisuus, mutta ei ehkä kuitenkaan tarpeeksi intensiteettiä tai monimuotoisuutta. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.