Sudden Death Walk Like An Egyptian

Kolmen vartin lauantaikävely Vallilasta Ruoholahteen sumusäässä, eilen illalla satanut pieni lumikerros sulaa pois. Hieno homma, Helsingin sohjo ei ole suosikkejani. One Pintissa edellisillä käynneillä ollut tiukasti jengiä, mutta nyt mukavan väljää. Pohjois-Saksasta NEIPAa, 7,0 %, Mosaic, Ekuanot, Citra, Loral. Samea, ananasta ja greippiä, hyvä kirpeä mehuisuus. Kuiva runko, kevyt katkeruus. Puhdasta ja nautinnollista. One Pint, 8.2.2020. 

Stanley Kubrick: Paths of Glory

Kun näin viime viikolla Sam Mendesin uuden WW1-leffan, mielessä kävi väistämättä Stanley Kubrickin oma panos aihepiiriin vuodelta 1957. Kun sitten Kirk Douglas nyt lopulta menehtyi 103-vuotiaana, alkoi olla itsestäänselvä valinta ottaa Kubrickin läpimurtoteos uudelleentarkasteluun. Douglas ei ole suosikkinäyttelijöitäni, mutta esiintyi monissa suosikkielokuvissani. Se ei voi olla aivan sattumaa. The Strange Love of Martha Ivers, Out of the Past, Champion, Ace in the Hole, The Big Sky, The Bad and the Beautiful, The Indian Fighter, Lust for Life, Gunfight at the O.K, Corral, Last Train from Gun Hill, Spartacus, Seven Days in May, In Harm's Way, The Fury.  Douglasin esittämät hahmot eivät usein olleet sympaattisia, eikä miehen siviilimainekaan kovin kummoinen ole. Mies ponnisti vaatimattomista oloista New Yorkista, taustana valkovenäläinen juutalaissuku. Metoo-kampanja ei ole säästänyt Douglasiakaan erittäin raskailta syytöksiltä, tosin vahvistamattomilta. 

Mutta Kubrickin leffaan.  Ensimmäisellä kohtaamisella teos järisytti aivan hillittömästi, pidin elokuvaa suunnilleen parhaana siihen mennessä näkemistäni. Kyseessä oli tv-esitys 19.8.1983. Myöhemmillä katsomisilla ensitapaamisen shokkia ei tietenkään ole esiintynyt, mutta eivät tehot silti ole hiipuneet. Nyt taukoa edelliseen näkemiseen on tullut varsin mittavasti. Tämä ei ole sellainen feelgood-leffa, jonka haluaa nähdä säännöllisesti uudelleen. 1916, Marne-joen seudulla, loppuunkulutettu rykmentti käsketään valtaamaan mitätön kukkula. Heti ymmärretään, että yli puolet miehistä kuolee yrityksessä, jos hyvin käy. Miesten tapattamisella ei siis ole mitään rajaa. Taistelukohtaukset ovat mielenkiintoisesti samantapaisia kuin Mendesin uudessa elokuvassa. Kirk Douglasilla on tässä ehkä uransa suoraselkäisin rooli. Visuaalisesti varsin pelkistetty elokuva, mutta sitäkin intensiivisempi. Oikeudenkäyntikohtaus on taatusti elokuvahistorian kovin. Sysimustaa huumoria esiintyy, sitä ei huomaa ennen kuin toistuvilla katsomisilla. Absurdismia, mutta mahdollinen hilpeys jättää palan kurkkuun. Loppukohtaus, saksalaisnainen (jota esittää Kubrickin myöhempi vaimo Christiane) laulaa ranskalaissotilaille baarissa, ei ehkä ollut aivan paras ratkaisu, mutta tällaista elokuvaa on vaikea päättää. 

Yksi elokuvan käsikirjoittajista on Jim Thompson, amerikkalaisen hard-boiled crime fictionin kovimmaksi keitetty muna. Thompsonhan oli mukana myös Kubrickin edellisessä mestariteoksessa The Killing. Tuottaja on James B. Harris, merkittävä ohjaaja itsekin. Kulttinäyttelijä Timothy Carey on melkoisen unohtumaton yhtenä syytetyistä. Douglas osallistui merkittävästi elokuvan rahoittamiseen ja esti mielenkiintoisesti happy endin, johon Kubrick itse oli jo myöntymässä.  Ja siis elokuva perustuu tositapahtumiin, totta kai. Ranskassa se pääsi jakeluun vasta 1975.

De Keukenbrouwers Hip Hop Alicious IPA

Vuoroani odotellessa Hilpeän Hauen tiskillä ajauduin takaosan kylmäkaapille, koska hanatarjonnassa ei kovin mielenkiintoista. Sieltä näkyikin melko eksoottista kamaa, mm. mittava setti uppo-oudon De Koukenbrouwersin oluita. Panimo näkyy sijaitsevan Hovessa Antwerpenin kaakkoispuolella. Alicious on tupla-IPA, 8,0 %, 70 IBU, Centennial, Nelson Sauvin, Citra. Säilyvyyttä ensi kesäkuun loppuun. Lupaavat puitteet siis periaatteessa, mutta belgialaisten IPOjen kohdalla odotukset eivät ole korkealla, massiivisten pettymysten myötävaikutuksella.  Hirvittävän paljon hiilihappoa. Dubbelmaista maltaisuutta, belgihiivan aromeja. Hieman mausteisuutta, katkeroa jonkin verran, hedelmäisyys heikkoa. Ei muistuta IPAa ollenkaan ja hiilihappo pilaa perusteellisesti kokonaisuuden. Erityisenä epämiellyttävyytenä pesuainemaisuutta. Menetin mielenkiintoni tämän panimon muihin oluisiin. Hilpeä Hauki, 7.2.2020. 

No Frills Joe Red, cask ale

No Frills Joe on ennestään tuntematon panimo Thamesin suistosta Greenhithesta. Jo amerikkalaistyylisestä nimestä voi päätellä, että panimo asemoituu craft beer <-> CAMRA -sotatantereella craftin puolelle. Caskia siis kuitenkin, mutta vegaanista, ei kalaperäisiä kirkastusaineita. Red ale, 4,1 %, 25 IBU. Punainen ja kirkas, karamellinen tuoksu. Todella makea, marjainen, pehmeä, mutta ei miellyttävä. En oikein löydä maltaisuutta tai katkeruutta, liian makea. Ei siis kolahtanut, mutta ehkä pitää kokeilla muitakin oluita panimon valikoimasta. Angleterre, 6.2.2020.

Barrier Grimm Groove Angle

Pienessä vielä neljään osaan jaettu newyorkilaistölkki Toni Tiaisen, Ari Nyforsin ja Alkossa työskentelevän herrasmiehen kanssa. IPA, 8 %, kiiviä seassa, ikävä kyllä. Varsin kirkas, märkää lapasta tuoksussa. Pehmeä hedelmä tuntuu maussa selvästi, jää silti kuivaksi. Tunkkaisuutta on, kiivi ei todellakaan sovi olueen harmonisesti, se peittää maltaisuutta, toki myös alkoholisuuttakin. Pien, 6.2.2020.

The Kernel Pale Ale Citra Cascade

Siirryin Kaisaniemestä alemmas kuivuneen Kluuvinlahden alueelle, jossa sijaitsee Pien-niminen kauppabaari. Jengiä kovasti paikalla, mutta kiskaisin ovensuussa hanatarjoilussa olevaa lontoolaista pale alea, 5,6 %. Utuinen, kissanpissaa. Ohut, mutta katkeroa on havaittavasti. Varsin pehmeä herukkainen ale, jossa kuitenkin jotain tukkoisuutta mukana, ei avaudu kunnolla potentiaaliinsa. Pien, 6.2.2020.

Aslin Tap Takeover @ Sori Taproom

Kesällä 2017 oli suunnitelmissa käydä Aslinin panimossa Herndonissa Washington DC:n Dullesin lentokentän lähellä, mutta panimo sattui silloin olemaan kiinni. Sittemmin yritys on avannut toisen panimon Alexandriassa lähempänä Districtiä. Kyseessä on siis pohjoisvirginialainen panimo, joka toimii Washington DC:n metropolialueella. Aslinin oluisiin olen aiemmin törmännyt vain Hervannassa. Nyt viiden oluen setti Kaisaniemen Sorissa, oletettavasti varsin ripeällä aikataululla Atlantin yli roudattuna. Hörhöjä kerääntyi paikalle kohtuullisesti, hinnat pilvissä totta kai. 

Ensimmäisenä maisteluun APA Soaking the Dishes, 5,5 %, Citra, Amarillo ja Motueka. Mehua tuoreesti, kirpeyttä. Ohut, mutta ei nyt ihan tiskivettä kuitenkaan. Ei kummemmin katkeruutta, mutta varsin puhdas kokonaisuus.  

Milkshake IPA on hirvittävin kaikista tämänhetkisistä "oluttyyleistä". Skippasin siis visusti Aslinin tähän tyyliin tarjoaman yksilön. Haistelin pöytäseurueen laseja, todella puistattavaa jööttiä oli todellakin kyseessä. Siirryin siis suoraan NEDIPA-kamaan, ensimmäisenä Double Orange Starfish, 8,3 %, Citra ja Galaxy. Mandariinia, ei kuitenkaan makeaa. Tuoretta ja  raikasta. Tämä ei enää tunnu ohuelta, mutta ei myöskään alkoholin makua. Lievää nihkeyttä ehkä havaittavissa. 

Toisena NEDIPAna Master of Oranges, 8,4 %, Galaxy, Mosaic, Citra, Amarillo. Edellistä monimuotoisempi, edelleen päällimmäisenä sitrusta, ehkä session paras. Pehmeää, mallaskin tuntuu, mutta ei kuitenkaan jälkimakua havaittavasti. Varsin lähellä kuitenkin edellistä olutta.  

Session huipentumana Selfish Predator, 8,5%, Citra ja Enigma. Nyt aavistus kalkkisuutta. Trooppisempaa hedelmää, mallasta kohtuudella. Kirpeää, katkeroa vain vähän. Ei huono, mutta ei kohonnut aivan Master of Orangesin tasolle. Kokonaisuutena selvästi parempi setti kuin muutamat muut Sorin aiemmat vastaavat tapahtumat. Tuoreudesta huolimatta oluet varmaankin vielä paremmassa kunnossa kotikentällään. Sori, 6.2.2020.  

De Moersleutel Smeerolie

Session toinen alkmaarilainen on imperial stout, 10 %, 50 IBU. Heti käteen kylmältä tuntuvaa vahvaa porteria. Tuoksussa mädäntyneitä vihanneksia, yrttistä mausteisuutta. Maku on pehmeämmän suklainen, liian kylmää tosiaan. Mutta tuoksun epämiellyttävyydet eivät jatku maussa. Tämä on aika yksiulotteinen suklaakahvinen stout. Intensiivistä otetta kuitenkin, ehkä se tulee jo automaattisesti näin vahvaan olueen. Ei mitään erityisemmin erottuvaa persoonallista otetta. Ikävä tuoksu kyllä jatkuu aina lasia kallistaessa, väkisin se vaikuttaa kokonaiskuvaan. Pettymys siis. Panema, 4.2.2020.

The Kernel Pale Ale Chinook Centennial

Pitkästä aikaa tuntumaa The Kernelin oluisiin. 5,7%, lievästi utuinen, parempaa vaahtoa nyt. Todella voimakas pihkaisuus, Chinookia todellakin reippaasti annosteltu. Kuohkean pehmeää, melkein cask-tunnelmaa. Centennialin sitrus ei paljon saa tilaa, mutta kyllä sekin hieman päätään nostaa. Hienoa retrofiilistä siis, mutta ei tämä ehkä kuitenkaan enää 2020 niin hienolta tunnu. Peräkärryä ei ole unohdettu, session katkerin olut on kyseessä. Panimo on selvästikin edelleen vireessä. Panema, 4.2.2020.

De Moersleutel Of Je Hop Lust

AZ Alkmaar voitti varsin yllättäen Hollannin futismestaruuden 1981, tähtipelaajinaan Kees Kist, Johnny Metgod, Jan Peters, Hugo Hovenkamp. Samana vuonna joukkue kipusi UEFA-Cupin finaaliinkin. Uudempaa meriittiä Alkmaarin kaupungille on hankkimassa De Moersleutel -panimo, johon nyt ensimmäinen tutustuminen. Jonkinlainen NEIPA, 6,5%. Ruman samea, ananastuoksua. Maussa hieman fairymaista astianpesuainetta, marjaista kirpeyttä, lähes pippurisuutta, myös karamellia. Ei silti varsinaisesti epämiellyttävä, persoonallinen ainakin. Ei tämä kuitenkaan onnistunut ole, karkeakin. Tosin liika kylmyys ehkä vaikutti asiaan.  Panema, 4.2.2020.

Olari Marked Territory IPL

Miellyttävän pakkasjuoksulenkin palautusjuomana Olarin india pale lageria, 6,7 %. Kiskaisin tätä pikaisesti toissa kesänä ensimmäisessä Craft Beer Gardenissa Töölössä. Panimon ilmoituksen mukaan tähän on kerätty kaikki mahdolliset kissankusihumalat eli Mosaic, Simcoe, Galaxy ja Nelson Sauvin. Samea, heikosti vaahtoa. Hedelmäinen, pehmeää sitrusta, myös persikkaa ja aprikoosia. Se herukkainen kissanpissa ei juuri tästä hopcocktailista irronnut, mutta ehkä henkilökohtainen ongelma olemassa, ehkä Mosaic nyt heikommassa roolissa. Matalahiilihappoisuus mukavaa. Maltaisuus ei paljoa tunnu, mutta ei olut ohueltakaan vaikuta. Kevyt katkeruus jää tuntumaan nielaisun jälkeen, aika näppärä kokonaisuus, Olarin parhaita ilman muuta. Panema, 4.2.2020.

Tottenham - Manchester City 2-0

Mourinho nyt Tottenhamissa, jonka uudelta stadionilta taisin vasta nyt nähdä peliä. Eriksen lähti Interiin, mutta yksi Hollannin uusista tähdistä Bergwijn saapui Spursiin. Tutusti Guardiolan City prässäsi ja hallitsi palloa, Mourinhon Spurs odotti vastahyökkäyksiä alhaalla. Sterling teloi Allin jalan, muttei saanut punaista. Aguero todella liukas Cityn kärjessä, loi jatkuvasti itselleen ja muille älykkäitä paikkoja. 27. minuutilla pallo tolppaan, Lloris venytti jalkansa Agueron laukaukseen. Agueron kaadosta City sai VAR-pilkun, tosin tilanteen jälkeen peliä pelattiin 3-4 minuuttia. Tapaus huvitti Mourinhoa ja Gundogan sössi laukauksen. Tottenhamillakin oli puolittaisia tilanteita, mutta City vaikutti selvästi paremmalta.   

Mutta jalkapallossa huonompi joukkue usein voittaa, niin nytkin. Toisen puoliajan aluksi Lloris törmäsi omaan puolustajaansa ja City sai useamman tilaisuuden laukoa tyhjään maaliin, tuloksetta. Muitakin maalitilanteita syntyi, kaikki tuhlattiin. Sitten tunnin kohdalla Zintšenko sai toisen keltaisen, ensimmäinen oli tullut epämääräisesti rangaistuslaukaustilanteen jälkipelistä. Heti perään Bergwijn otti upeasti syötön haltuun ja laukoi suoraviivaisesti pallon häkkiin. City meni šokkiin ja kahdeksan minuuttia myöhemmin Son laukaisi taas pallon Edersonin maaliin kimmokkeella. Jännite löystyi, City antautui, vaikka sai vielä yliajalla pallon ylärimaan.

Stone Delicious IPA

Olen luullut juoneeni tätä Stonen IPAa, mutta ei sitä blogista löydy. Ensimmäinen versio julkistettu kai jo 2015. Gluteeniton, 7,7 %, Lemondrop ja El Dorado humalina. Melko kirkasta, hyvä vaahto. Tuoksu voisi olla raikkaampi, syksyllä mädäntyneet kasvit tulevat mieleen. Maku on vihanneksisen kuivakka, taustalla pihkaista hedelmäisyyttä. Katkeruuslukemaksi netistä löytyy 80, maussa ei tunnu läheskään sellaiselta. Tölkitetty 29/07/19, joten puoli vuotta on ollut tälle oluelle selvästi liikaa. Valmistuspaikka ei siis enää ollut Berliini, joten se on Kalifornian Escondido tai Virginian Richmond. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Iso-Kalla Tuco

Kuopiosta meksikolaisolutta, 7,0 %, First Gold humalana, EBU-palkki näyttää olevan noin 30 kohdalla. Ilmeisesti pohjahiiva käytössä, mutta ei mitään Corona-tyyliä. Lähes musta olut, tuoksussa voimakkaasti tervaista savua. Maku on tervaleijonamainen, suolainen, salmiakkinen. Ei tämä heikko ole, mutta esanssimainen tunnelma tulee savumaltaan käytöstä huolimatta. Bambergissa tämä tyyli on hiottu taiteeksi, sellaiseen jää matkaa huomattavasti. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Newcastle - Norwich 0-0

Käytännössä putoamaan jo tuomittu Norwich yritti rimpuilla Newcastlessa. Aktiivisesti vieraat aloittivat ja hallitsivat hienoisesti ensimmäistä puoliaikaa. Newcastle tuli kyllä mukaan, mutta varsin vaatimatonta peliä puolin toisin. Pukki oli enemmän pallossa kuin monissa muissa näkemissäni sankarin peleissä. 17. minuutilla kova veto vasurilla keskeltä laatikon laidalta, Dubrovka torjui. Vieraiden Joelintonillakin puskupaikka, jonka puolestaan Krul torjui. Puolen tunnin kohdalla Pukki pääsi läpiajoon, mutta toppari peitti laukaisukulman. Ei siis Newcastlekaan mitenkään vakuuttava. 

Toinen puoliaika alkoi hitaamman tunnustelun merkeissä, mutta vähitellen molemmat pyrkivät aktiivisesti ratkaisemaan ottelua. Parhaita paikkoja tuli Pukille, joka hukkasi ne kaikki. Pukki aikaili tilanteessa, jossa Dubravka oli kaukana maalistaan. Pele olisi nostanut pallon kaikkien yli maaliin. 57. minuutilla Pukki syötti boksissa heikosti Cantwellille. Neljä minuuttia myöhemmin Pukilla avopaikka, vasuriveto karkeasti yli maalin. 73. minuutilla Pukki pääsi taas läpiajoon, mutta laukaus heikko, Dubravka torjui taas. Kaikkiaan Norwichilla oli toistakymmentä kulmapotkua, paljon tilanteita, mutta viimeistely siis heikkoa.

Leicester - Chelsea 2-2

Vierasjoukkueen kohumaalivahti Kepa penkillä Leicesterissä, kentällä jo eläkeikäinen Willy Caballero. Samalla penkillä mm. Willian ja Kovacic. Siitä huolimatta Chelsea hallitsi kovavauhtisen ottelun alkuvaiheita, Chelsean nuoret Abraham, Hudson-Odoi ja Mount aktiivisia. Tilanteita syntyi tasaiseen tahtiin, mutta verkko ei heilunut. Leicester pääsi puoliskon puolivälissä peliin mukaan ja Caballerokin sai töitä. Veteraani Vardylla hyviä läpiajoja, mutta ratkaisevat viimeiset siirrot puutteellisia tässäkin päädyssä. 

Toisella puoliskolla maaleja sitten tuli reippaasti. Heti tauon jälkeen kulmasta Chelsea johtoon, Rüdiger puski takakulmasta. Vajaa 10 minuuttia myöhemmin isännät tasoittivat, vastahyökkäyksestä Barnes sai kimmokkeella pallon maaliin. Taas 10 minuuttia ja Leicester johtoon, Chillwell laukoi etunurkkaan Caballeron seikkaillessa edeltävässä tilanteessa eri suunnalla. Leicester näytti ottaneen otteen pysyvästi, mutta Rüdiger puski taas, nyt kaukaa vapaapotkusta ylänurkkaan. Leicesterillä lopussa enemmän paikkoja, mm. hieno Vardyn vapauttava syöttö Barnesille, joka nyt kiskoi ohi. Vauhdikas meno jatkui yliajalle, jossa Rüdigerillä persoonallinen käsivirhe boksissa, ei penaltya.

Michael Connelly: Two Kinds of Truth

Two Kinds of Truth vuodelta 2017 on Connellyn Harry Bosch -sarjan 20. romaani. Boschin tarinassa Connelly siirtyy romaanien välillä aina muutaman kuukauden eteenpäin, tyypillisesti puolisen vuotta, ja itse romaanit sijoittuvat tiiviisti muutamaan päivään. Niin tämäkin. Kuusikymppinen Bosch on edelleen osapäiväpoliisi The Valleyn pienessä San Fernandon yhteisössä ja saa taas kaksi juttua tutkittavakseen. Toinen on 30 vuotta vanha ja toinen live-tilanne, kaksoismurha drugstoressa. Kahden tapauksen pallottelu yhtä aikaa tuntuu tässä aluksi liian keinotekoiselta ja liian tutulta tekniikalta. Toiseen keissiin Connelly saa kyllä hyvää ajankohtaisuutta nivomalla sen USA:n opiaattikriisiin, varsin taitavastikin. Undercover-jaksossa hyvää toiminnallista jännitystä, vastaavaa ei Connellyn myöhäistuotannossa kovin usein ole ollut. Oikeastaan on kolmaskin keissi, mutta se on marginaalissa. Ärsyttävän sivuhenkilön Mickey Hallerin hallitsema oikeudenkäyntijakso kuvattu varsin tiheästi ja lakonisesti. Yleisfiilis on selvästi alakuloisempi ja pessimistisempi kuin muutamassa aiemmassa kirjassa. Nautittavaa lukemista tämäkin, mutta ei silti aivan sarjan parhaiden tasolla.