Hagström Jäkel, julkistus

 Hagström-oluiden julkistustilaisuudet ovat tarkoituksella olleet aina eri baareissa. On haluttu samalla esitellä kutsuvieraille mahdollisesti uusia baareja tai tukea muuten laadukkaita anniskelupaikkoja. Tällä kertaa palasimme Kaivopihan Barskiin, vaikka siellä lanseerasimme jo viime vuoden keväällä NZ Hopfenweissen. Barskin Mikki Nyman halusi meidät uudelleen kuultuaan, että Hagströmin ensimmäinen belgiolut tehtiin Vanhan Porvoon Panimolla, johon heillä on ennestään kiinteät suhteet. Barskihan on nyt velkasaneerauksessa, joten siinäkin mielessä oli soveliasta tarjota näkyvyyttä baarille. 

Päivätöissä oli poikkeuksellisen kiihkeä päivä, joten en ehtinyt Ari Nyforsin ja Rik Poppiuksen kanssa perinteiselle myöhäiselle lounaalle ennen oluen julkistusta. Ehdin kuitenkin ajoissa Barskiin, jossa Mikillä ja Jukka Forsbergilla oli Jäkel jo jakelukunnossa. Vanhan Porvoon Anders Granfelt sitä jo siemaili ja pian Ari, Rik ja spesiaalikollaboraattorimme Aki Uutela saapuivat mukaan. Tällä kertaa ei tarvinnut hermoilla ollenkaan oluen laadun suhteen, koska ehdimme käydä Arin kanssa tsekkaamassa Jäkelin kunnon Porvoossa ennen astiointia. Yhtä hyvässä kunnossa se oli tietysti nytkin. Erittäin voimakas fenolinen, esterinen ja hedelmäinen tuoksu. Maussa mukaan tulee neilikkaista mausteisuutta, joidenkin mielestä jopa inkivääriä, ehkä hienoisesti banaaniakin. Lallemand Abbaye -hiiva tuotti reippaasti yli odotusten erilaisia käymisaromeja. Hagström-oluiden leimallinen peräkärry täydentää kokonaisuuden monipuoliseksi ja täyteläiseksi. 

Kutsuvieraita saapui taas mukavasti paikalle. Pelkäsimme hieman etukäteen Barskin tilan loppuvan kesken, mutta hyvin mahduttiin, kun tiistaina alkuillasta ei paljoa muita asiakkaita ollut. Hyvää palautetta tuli oluesta, toki osoitettiin myös parannuskohteita Monelle tuli Jäkelin kaukainen esikuva Duvel mausta mieleen, se oli ilahduttavaa vaikkei siihen suoranaisesti tähdättykään. Vaahtoa Jäkelissä ei ollut paljoakaan. Hiilihappoisuudesta keskusteltiinkin Porvoossa ennen astiointia. Sitä olisi voitu lisätä ja varmaankin vaahtoa olisi siten saatu lisää. Maku oli kuitenkin niin erinomainen tällaisena, että emme Arin kanssa halunneet koskea enää olueen ollenkaan. Jotkut odottivat makeampaa ja vähemmän katkeraa belgiolutta, mutta sellaista on melko kohtuutonta Hagströmiltä odottaa. Hauskaa oli taas ja eiköhän homma jatku taas ensi vuoden puolella. Jäkeliä on tulossa Barskin ohella ainakin Juovaan ja Hakaan, Kuopion Maljaan ja Oulun Leskiseen. Alimmainen kuva on Jussi Weckmanin ottama. Barski, 5.11.2024.

Etko Factory Cosmic Dance

Keravalta taas uutta, 8,0 %, Citra, Nelson Sauvin, Galaxy. Samea ja vaalea. Herukkaa erittäin voimakkaasti tuoksussa. Täyteläinen maku, kuivahko. Sitrustakin tulee mukaan, ei katkeruutta. Laatu pitää, mutta ehkä samanlaisuus oluesta toiseen alkaa lopulta syömään kiinnostavuutta. Oluthuone Haka, 4.11.2024.

District .96 Autodidact Rise Of The Snake

USA:n itärannikolta tutun panimon tuplaheiziä, New Jerseyn Autodidact kumppanina, 8,5 %. Hyvin sameaa, vaaleaa. Hieman marjaisa kirpeähkö maku. Ananas tulee mukaan. Hyvä juotavuus, lievä katkeruus. Raikkautta on. Ihan miellyttävää, jonkin verran persoonallisuuttakin. Juova, 4.11.2024.

Sonnisaaren peijaiset

Sonnisaaren marraskuinen hautajaispäivä valkeni synkkänä, kun saavuin Kajaanin rautatieasemalle. VR oli peruuttanut junan Ouluun ja yhteys korvattu bussilla. Olin myöhästyä siitäkin, kun pikkupakkasessa jäin aseman odotushuoneeseen. VR:n ilmoitusnäytön mukaan bussi oli lähtenyt Kuopiosta 7:30, mutta ei ollut arviota milloin se olisi Kajaanissa. Viime hetkellä ennen junan lähtöaikaa 9:17 kävin vilkaisemassa parkkipaikkaa, jossa olikin lähes täysi bussi starttaamassa kohti Oulua. Ehdin viime tingassa mukaan.

Sonnisaaren ensimmäisen oluen nimeäminen Juntuseksi tuli täytenä yllätyksenä toukokuussa 2015. Nyt Timo Kanniainen kertoi etukäteen panimon viimeisen oluen nimeksi tulevan Viimeinen Juntunen ja kehotti tulemaan paikalle julkistustilaisuuteen Leskiseen 2.11.2024 klo 12. Juhlallisuuksien painopiste olisi heti alussa, joten syytä olisi tulla ajoissa. Enempää yksityiskohtia en kuullut, mutta buukkasin siis junan Kajaanista Ouluun, joka olisi näppärästi perillä klo 11:25. Siksi tämä bussikorvaus tuli ikävänä yllätyksenä. Parissa tunnissahan välin ajaa, mutta bussi kiersi kaikkien välirautatieasemien kautta Kontiomäkeä ja Vaalaa myöten. Raksilan linja-autoasemalle saavuttiin tasan klo 12. Liukkaassa kelissä pysähdyin vielä jättämään repun matkalla olevaan hotelliin. Huone oli jo vapaana ja jouduin täyttämään vielä surullisenkuuluisan suomalaisen hotellikirjauslomakkeen. Lopulta olin Leskisen ovenkahvassa klo 12:15.

Baari oli täpötäynnä, väkeä kuin Tuiran asemalla. Viimeistä Juntusta ei ollut juhlaväelle annosteltu. Hännisen Tommi nyt sitten valutti ensimmäiset lasit Timolle, baaripäällikkö Matti Kelalle ja minulle. Ehdin vetää oluesta alustavat nuuhkaisut ja hörpyt, mutta oli heti siirryttävä esiintymislavan eteen, kun Timo alusti nopeasti peijaisten kulun ja esitteli viimeisen oluen taustoja ja nimen. Sanoinpa itsekin muutaman sanan pöllämystyneenä hämmentävästä kunniasta. Totesin lyhyesti viimeisten 10 vuoden olleen olutharrastajalle onnellista aikaan, kun Sonnisaaren oluiden laatuun on voinut poikkeuksetta luottaa. Taiteellinen kuva Timosta, Matista ja minusta nostamassa viimeisen oluen maljaa on Outi Kanniaisen ottama.

Sitten pääsin lopulta maistelemaan Viimeistä Juntusta vähän rauhallisemmassa tahdissa. Timo kysyi aiemmin vinkkejä mihin suuntaan alkuperäistä Juntusta kannattaisi tuunata. Totesimme, että hieman lisää vahvuutta ja enemmän hedelmäisyyttä voisi toimia, mutta ei sen isompaa. Tyyliksi vaihtui nyt IPA, mutta vahvuutta ei ole kovin paljoa enempää, 6,4 %. Päähumalana edelleen pihkainen Chinook, lisäksi Amarillo, Citra, Galaxy ja Azacca. Varsinkin viimemainittuhan on ehdottomia suosikkejani. Melkoisen samea olut, Timo näyttää itse kutsuvan olutta west coastin ja hazyn hybridiksi. Sitruksinen, herukkainen ja ananaksinen aromi nousee heti lasista. Tämä on se ratkaiseva lisäys, joka esikois-Juntusesta puuttui. Täyteläinen maltainen runko mäntyisellä pihkakerroksella ja tanakka peräkärry, jälkimaun katkeruus. On monimuotoinen, täyteläinen, tasapainoinen ja helposti juotava. Tuttua huippulaatua Sonnisaarelta. Haikeaa on, mutta kun johonkin on lopetettava, niin ainakin lopetusolut on erinomaista. 

Seuraavaksi peijaisten ohjelmassa oli musiikkiesitys. Hämmästyksekseni lauteille nousivat Sonnisaaren Timo Kanniainen, Niko Pesonen ja Timo Tyynismaa sekä kaksi muuta herrasmiestä. Bändi kertoi olevansa nimeltään Jäykät Sonnit ja musiikin tyylisuuntana australialainen punk. Esitys oli intensiivinen, äänekäs, kovalla asenteella tinkimättömästi vedetty, kaikin puolin vakuuttava ja kompaktin lyhyt. Sen verran kestoa oli kuitenkin, että Leskisen merisotaekspertti Jarmo Salovaara poistui paikalta epäillen saaneensa kuulovaurion. En saanut sanoista selvää, mutta luulin ensin biisien olleen omia. Myöhemmin kävi ilmi, ettei näin ollut, esitys koostui australialaisen Stiff Richards -bändin teoksista. Sonnisaaren henkilöt kiistivät olevansa siirtymässä täysipäiväisesti musiikin pariin. 

Tämän jälkeen katkeranmakeat bileet jatkuivat vapaamuotoisemmissa merkeissä. Tuttuja ei ollut itselleni niin paljoa kuin Leskisen vuosijuhlissa ja se on ehkä tervekin merkki. Kyllähän baarin asiakaskunnan on syytä uudistua 10 vuoden aikana. Paljon tuli tuttuja jututettua, mm. yllättävän monia entisiä päivätyökollegoja. Leskisessä oli tarjolla myös Hagströmin Wee Heavya, jonka laadukkuuden ehdin varmistaa täälläkin. Jossain välissä kävin myöhäisellä lounaalla Zivagossa Suvin ja Janin kanssa. Siellä oli ruokajuomaksi sopivasti Sonnisaaren Pehkolassa Jyräätä.

Lounaan jälkeen palasin Leskiseen, jossa väkeä riitti tasaisesti pitkin iltaa. Viimeistä Juntusta tuli juotua lisää ja tuli todellakin vakuututtua sen erinomaisuudesta. Oluen nimi on dramaattinen, mutta eihän minulla itselläkään ole jälkeläisiä, joten olen myös tavallaan lajini viimeinen. Muutakin mielenkiintoista juotavaa olisi tietysti ollut Leskisen tarjonnassa, mutta päätin nyt keskittyä juhlajuomaan, jota on tulossa ainakin Helsingin Juovaan ja Sonnisaaren panimokauppaan growlerissa. Surullista, että Sonnisaari loppuu, mutta mikään ei ole lopullista. Kuningas on kuollut, mutta elämä jatkuu. Sonnisaaren avainhenkilöt eivät ole poistumassa toimialalta. On olemassa Vaahtomeri Oy, jossa heitä on mukana. Toivottavasti tarina jatkuu uudessa muodossa. Oulu, Oluthuone Leskinen, 2.11.2024.

Halloween-maistelua Huikkaassa

Otin Halloweenin kunniaksi lomapäivän ja hyppäsin Tampereen junaan. Hämeenkatua Koskipuistoon ja bussilla Huikkaaseen Timo Alasen residenssiin. Timo oli tilannut nettikaupoista valikoiman jenkki-IPOja, jotka oli nyt tarkoitus arvioida. Timo ei ole sumumiehiä, joten lähes kaikki oluet edustivat perinteistä länsirannikon tyyliä.

Ilman sen kummempia lämmittelyjä aloitimme urakan läpikäynnin ensimmäisestä oluesta. Miamin liepeiltä Doralista Prison Pals King, 6,3 %. Mallastuoksua, sitrusta myös. Mallasta ja pihkaa enemmän maussa, vähän katkeruuttakin. Lähes puoli vuotta vanhaa, mutta tuskinpa on vielä juuri ikääntynyt. Montanan Great Fallsista Jeremiah Johnson Citra IPA. Panimo ottanut nimensä samasta vuoristomiehestä, josta John Milius kirjoitti Sydney Pollackin ohjaaman leffan 70-luvun alussa. 6,5 %, 65 IBU, Citran ohella Centennialia. Tämä on melko samea, sitrusta tuoksussa odotetusti. Makukin on sitruksinen ja pehmeä. Raikkaampi ja hedelmäisempi kuin edellinen. Tämäkin tölkitetty toukokuussa, mutta hyvässä kunnossa. Katkeroakin hieman.

Heti perään toinen kunnianosoitusolut. Georgian Athensista Creature Comforts Automatic IPA. Nimi viittaa tietysti Athensin suurten poikien REM-yhtyeen klassikkoalbumiin Automatic For The People. 6,0 % ja purkitettu heinäkuussa. Lievää sameutta, herukan tuoksua vahvasti. Raikasta hedelmäisyyttä, ei paljoa katkeruutta. Oikein mukavaa, miellyttävää ja maistuvaa. Coloradon Boulderista Upslope West Coast Style IPA, 6,5 %, 60 IBU. Hyvin vaaleaa ja lievää sameutta. Hedelmäinen tuoksu, hieman ohut maku. Kuivaa ja jälkimaussa hyvin katkeruutta. Miellyttävää ja loppujen lopuksi melko monimuotoinenkin. Maaliskuussa tölkitetty.

Maaliskuulta on toinenkin coloradolainen, Longmontissa majailevan Bootstrap Brewingin Insane Rush IPA. 7,6 %, 46 IBU, viisi nimeämätöntä humalaa. Ruskeaa ja kirkasta. Vähän vetinen tuoksu. Nyt maussa ikä tuntuu vähän. Mallas ja pihka hallitsevat. Ei oikein sitrusta, mutta ei epämiellyttävää, mäntymäisyyttä ja täyteläisyyttä on jäljellä mukavasti. Tähän väliin sitten yllätysvieras, edellisenä päivänä growleroitu Olarin Panimon Loudness Switch, jonka roudasin Pirkanmaalle. West coast IPA, 7,2 %, Cascade, Ahtanum, Comet, Idaho 7. Kirkas, meripihkainen väri. Sitruksinen tuoksu, maltaisuus hallitsee makua. Katkeruutta hyvin, pehmeää ja kuohkeaa. Laatu pitää, hyvää tavaraa edelleen Vallilasta. Tässä vaiheessa Timo tarjosi lounaan. Tällä kertaa ei itsekaadettua peuraa vaan Highland Cattle -jauhelihaa lasagnessa. Oikein hyvää oli.

New Yorkin Buffalosta kiertolaispanimo Smoldered Societyn West Coast Smash, 6,5 %,  Citra, Simcoe ja Rakau. Sameaa, vaaleaa. Sitrusta on tuoksussa, greippiäkin. Hedelmää hienosti maussakin. Mehuinen, enemmän sitruksinen kuin trooppinen. Ei katkeruutta, ihan ok. Heinäkuussa tölkitetty. Elokuussa puolestaan on purkitettu Eppig Brewing 10:45 To Denver IPA, 7,0 %, 50 IBU, Mosaic ja Cascade. Ruskeaa ja sameahkoa. Tuoksu aika neutraali. Kuivaa, dänkkiä, pihkaa, katkeraakin. Miellyttävää. Melko tavanomainen kokonaisuus, mutta miellyttävää silti. Panimo sijaitsee Vistassa Etelä-Kaliforniassa.

 

Sieltä tulee myös San Diegon Fall Brewing, jonka Let's Go IPAssa 7,0 %, Citra, Simcoe ja Chinook. Ihan kirkas ja vaalea. Lievää hedelmäisyyttä tuoksussa. Maku on sitruksinen ja pihkainen, tasapainoinen. Kuivassa oluessa on katkeruutta hyvin myös. Elokuussa tölkitetty. Hieman San Diegon pohjoispuolella on San Marcos, jossa sijaitsee Mason Ale Works. West Coast IPA, 7,2 %. Pihkainen ja hedelmäinen. Kuivaa, vähän katkeraakin. Raikkautta on, myös herukkaa. Erinomaista kamaa. Session parhaita oluita ilman muuta. Elokuussa astioitu. 

Samalta panimolta toinen näyte, Mason Ale Works West Coast Baby. Tämä kuivahumaloitu, samat 7,2 %. Lähes kirkas, neutraali tuoksu. Ei kovin raikas. Hedelmät vähissä, maltaisuus korostuu. Tuntuu vähän vanhemmalta, mutta ei tarkempaa pakkauspäivää. Ei ihan huono, mutta häviää edelliselle. Lisää San Diego -kamaa, Embolden Broken Record, 6,8 %,  Nelson Sauvin, Mosaic. Vaaleaa, lievää sameutta. Hedelmäisyys hallitsee, puhdasta ja raikasta, mutta ei katkeroa. 

Toinen Embolden on Adventure Seeker West Coast DIPA, 8,0%, Simcoe, NZ Cascade ja El Dorado. Lievästi sameaa, pehmeää, hedelmäistä, sitrusta lähinnä. Puhdasta, kuivaa, hyvää oli. Siihen loppui IPAt, mutta encorena vielä imperial stout, Tarantula Hill The Grade, 9,5 %, vaniljaa, kahvia, kaakaota. Mustaa, paahteinen ja maltainen, kuiva runko. Suklaisuutta on. Makeahkoa, mutta ei ongelmaisella tavalla. Paahteisuus korostuu, ei katkeruutta. Panimo on Thousand Oaksissa Los Angelesin pohjoispuolella. Tähän oli hyvä lopettaa, kiitokset Timolle. Kapasiteettia ei enää riittänyt, vaikka Konttorissa olisi ollut Temperancen uutuuksia. Ponnahdin suosiolla Pasilan junaan.

Wieninger Goldbock

Baijerin Wieninger on Alkon suosikkeja ja tämä bock on jo seitsemäs maistamani olut tältä panimolta. 7,1 %. Nimenmukaisesti kullanväristä ja aivan kirkasta, valkea vaahto, kaunis olut. Maltainen tanakka tuoksu, lievää öljyisyyttä.  Maussa ikävästi maksamakkaraa, tällaista ei ole tullut vastaan moneen vuoteen. Taustalla on mausteinen maltaisuus täyteläisenä, mutta tämä maksaefekti ei väisty. Ei jälkimakua. Tämä oli harvinaisen epämiellyttävä kokemus, en ymmärrä mitä tässä on tapahtunut. Selvästi heikoin tuote tältä panimolta, mutta toivottavasti tämä ei ollut tarkoitetussa kunnossa. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko. 

Vakka-Suomen Olutmestari Gluteeniton Pils

Stadin Panimon ostettua Vakka-Suomen en ole oikein saanut otetta tuotteista. Mm. Enigma-brändin tsekkaus taisi jäädä yhteen olueen. Nyt on lanseerattu kotikutoisempi Olutmestari-brändi. Kuulin Janne Keskisarjalta, että sarjan pils olisi parasta antia. Niinpä investoin juuri tähän tuotteeseen. 5,0 %, saksalaisilla jalohumalilla pyörrehumaloitu tapaus. Kultainen väri, lievästi utuinen. Vahvasti viljainen ja ruohoinen, jopa kukkainen tuoksu. Maku on kuiva, nopeasti jopa katkeroinen, maltaisuus hallitsee, ruohoa myös. Jälkimaku on kestävää laatua, pitkäkestoinen katkeruus oikein miellyttävää. Erittäin ryhdikäs suoritus, yllättävänkin hyvä. Melkein kiinnostaisi kokeilla sarjan muutkin oluet. Ostopaikka Helsinki. Vallilan S-Market.

Olari Brainteaser

Uusi NEIPA growlerissa, 7,4 %, 40 IBU, Motueka ja uudehko jenkkihumala Elani. Hyvin samea, hyvin vaalea. Kirpeää ja trooppista aromia, lievästi mausteisuuttakin. Maku on makean trooppinen, jopa hieman karamellinen. Kuivuu vähitellen, jotain yrttisempää twistiä on, varmaankin Elanista peräisin. Nyt vähemmän katkeruutta kuin Olarilla viime aikoina yleensä. Oikein hyvää, mutta ei kohoa aivan Olarin heizien kärkeen.  Olarin Panimo Konepaja, 30.10.2024. 

Olari Stampede Porter

Hienoja Waltin tauluja taproomin seinällä. Uusi porter, 6,6 %. Paahteista, täyteläistä, kuivaa, hieman lakritsaa silti. Hedelmäisyyttäkin on. Katkeruutta vähemmän, vaikka kuivahkoa jälkimakua onkin. Kohtuullinen lämmittävyys Vallilan syysmyrskyisessä tuulessa. Olarin Panimo Konepaja, 30.10.2024.

Mallassepät Solita Beer Club Corporate Pils

Kerrankin osuin oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Viime perjantaina Porvoosta palatessa pysähdyin Oluthuone Hakan tiskille. Pian samalle tiskille saapui Matias Kainulainen, jolta sain uunituoreen Solita-pilsin, tölkitetty edellispäivänä 24.10.2024 Mallassepillä. Solitan olutklubi on teettänyt jo pitempään oluita Naantalissa. Lähinnä IPA-tyylisiä, mutta nyt tarjolla pils, 5,8 %. Saaz ja Hallertau Hersbrücker, IBU 28. Kullankeltainen, hieman samea. Yllättävän makea ruohoinen tuoksu. Maku on rapea, yllättävän hedelmäinen. Melko täyteläinen, mutta vain lievästi katkera. Sitä toki saattoi odottaa IBU-lukemastakin. Ei vastaa aivan omia pils-ihanteitani, mutta onhan tällainen kaikin puolin kannatettavaa toimintaa.

Vanha Porvoo Borgå 2 Hops Pale Ale

Toinen Porvoon tuliainen, 5,2 %, Citra ja Simcoe. Varsin ruskea, melko samea. Suhteellisen neutraali tuoksu. Maltainen maku, lievää hedelmäisyyttä kyljessä. Varsin täyteläinen tässä vahvuudessa. Katkeruutta voisi olla selvästi enemmän. Ostopaikka Porvoo, Vanhan Porvoon Panimo.

Vanha Porvoo Borgå Red Ale

Tuomisia viime perjantain Porvoon reissulta. Irish red ale, 5,0 %, Magnum ja East Kent Golding. Punaruskea väri, hyvin maltainen tuoksu, pähkinää myös. Samantapainen maku, hieman karamellisuutta pähkinämaltaan syrjässä. Kuiva runko, kuivuus jatkuu jälkimakuunkin, joka ei kuitenkaan ole erityisen katkera. Tasapainoa ja makua on riittävästi, tyylisuuntahan on kaikin puolin hillitty. Ostopaikka Porvoo, Vanhan Porvoon Panimo.

Gamma Hop Hooligans Donated Brain

Session päätteeksi tanskalaista TIPAa, 10,0 %, Ella, Krush ja Mosaic. Kollaboraattorina Romanian humalahuligaanit. Ei niin samea kuin edellinen naantalilainen. Tuoksussa makeaa hedelmäisyyttä. Maussa makeaa karamellisuutta, hedelmäisyys jää sivuun. Ei pehmeyttä, kuohkeutta tai raikkautta. Ikävästi session viimeinen oli myös huonoin. Jälkimakukaan ei paranna kokemusta. Aivan liian makea kokonaisuus. Juova, 28.10.2024.

Mallassepät Small Batch Series Strike #16 TIPA

Naantalin pieneräsarjan viimeisin edustaja jatkaa vahvalla linjalla, tripla-IPA, 10,0 %, lähes Hagström-tyyliset 80 IBUa, Simcoe ja Centennial. Sameaa on, tuoksussa lähinnä yleistä hedelmäisyyttä. Maku on sitruksinen, täyteläinen, kuivahko. Makeus vältetään hienosti, mutta ehkä pyöreyttä ja pehmeyttä jää kaipaamaan. Ei tämä karkea kuitenkaan ole. Jälkimaussa katkeroa on, mutta vahvuus taitaa vetää suurimmat tehot pois. Ei tämä epämiellyttävää ole, juotavuutta kohtuudella riittää. Ehkä kuitenkin pienempi annos kuin Juovan pienempi (25 cl?) olisi riittänyt session tässä vaiheessa. Juova, 28.10.2024.