Fermenterarna Citra In Love: Simcoe

Tältä Ruotsin länsirannikon panimolta olen juonut aiemmin vain pilalle menneen oluen. Silloin panimo sijaitsi Norjan rajalla Strömstadissa, mutta nykyinen sijainti on ihan Göteborgissa. Nyt sitten rohkeasti uusi tilaus panimolta. 75 % Citra, 25 % Simcoe, 8,0 %. Sameaa, tuoksussa mukavasti sitrushedelmäisyyttä. Maku hieman vaisumpi, herukkaa ja bensaa löyhästi, ei erityisen raikasta. Kuivahko runko ja kevyt katkeron näykkäisy. Kovasti kilpaillussa tyylissä jää aika vaatimattomaksi. Pikkulintu Ruttopuisto, 17.1.2025.

The Kernel Export Stout London 1890, cask ale

Klassista stoutia Lontoosta caskattuna, 7,3 %, perustuu Courage Breweryn vanhaan reseptiin. Ruskea vaahto, musta runko. Tuoksussa tummaa suklaata ja kahvia. Hyvin pehmeä maku, erittäin täyteläinen, paahteisuus nyt jyrää voimakkaimmin ennen kahvisuutta. Kuivaa on, suklaa jää sivummalle. Erittäin kuohkeaa, cask-käsittely toimii upeasti näinkin vahvassa oluessa. Kaiken huipuksi katkeruutta on merkittävästi jälkimaussa. Illan kovin olut ilman muuta, ehkä koko vuoden paras tähän mennessä. Tykkään kovasti, ylivoimainen Ruttolinnun caskeista tänä vuonna. Pikkulintu Ruttopuisto, 17.1.2025.

Revenant Archway

Revenantin uutuus ehti juuri loppua Juovan hanasta, joten päädyin tsekkaamaan olutta tölkistä. Tujulla tehty, 8,0 %, Mosaic ja Simcoe, sameaa ja vaaleaa. Trooppista hedelmäisyyttä, bensaa, öljyisyyttä, herukkaa, kypsää kamaa, kiiviä ja persikkaa. Runko ehkä vähän ohut. Ei katkeruutta. Tuoreutta on, mutta täyteläisempää voisi toivoa. Juova, 17.1.2025.

Ale Apothecary Farmhouse With Pine Needles And Honey

Juovaan pölähtäneen Vesa Euphemos Välitalon suosituksesta päätin kokeilla pullojaossa olevaa Oregonin Bendin panimon villihiivapläjäystä. 6,36 %, Cascade-humalaa, vaaleaa, hieman sameaa. Villihiivan happamuutta tuoksussa, hieman hedelmäisyyttä. Kolme vuotta jo viipynyt pullossa. Tammikypsytys tuntuu maussa, aika intensiivistä, monimuotoisuutta. Hedelmäisyyttä, hunajaa. Hillittyä ja hienostunutta. Ei mukavuusalueeni juomaa, mutta kyllähän tällainen säväyttää silloin tällöin nautittuna. Juova, 17.1.2025.

CoolHead The Good, The Bad & The Hoppy

After cinema -oluena länsirannikon tupla-IPAa CoolHeadiltä, 8,0 %, Citra, Simcoe ja Motueka. Kirkasta, keltaista. Maltainen melko neutraali tuoksu. Maussa karkeutta, liikaa hiilihappoa, alkoholia. Ei hedelmäisyyttä, ei pehmeyttä. Jälleen kerran pettymys Viikistä, jotain tuntuu menevän jatkuvasti pieleen siellä. Kevyt katkeruus on lopussa, mutta se ei paljoa pelasta. Juova, 17.1.2025.

Klaus Härö: Ei koskaan yksin

Näin aamu-tvstä Klaus Härön haastattelun ja innostuin ensi-iltapäivänä katsomaan uuden leffan jatkosodan aikaisista juutalaisluovutuksista. Tapahtumathan on dokumentoitu varsin hyvin jo 70-luvulla Elina Suomisen kirjassa. Härön elokuva ei tuo mitään uutta esiin, mutta asettaa fokukseen Ville Virtasen esittämän Suomen juutalaisten silloisen johtohahmon Abraham Stillerin. Kari Hietalahden Valpo-päällikkö Arno Anthoni ei voisi olla nilkimpi. Tannerin rooli jää ilmeisen todenmukaisesti epäselväksi, sisäministeri Horellin yli kävellään. Varsin pienimuotoinen tuotanto, epärealistisesti tuntuu olevan koko ajan syksy, sodan tuntua ei ole ollenkaan. Jää selvästi vaisummaksi kuin Härön aikaisempi Miekkailija. Liian hidas rytmi, ei tarpeeksi jännitettä. Stillerin ja ainoana luovutetuista hengissä selvinneen Georg Kollmannin syyllistynyt ahdistus ei välity tarpeeksi traagisena. Ote jää kylmäksi.

Olari The Family Computer

Lähipanimon taproomissa tarjolla growlerista Windows Vista -käyttöjärjestelmälle kunniaa tekevä uutuus-westcoast, humalina isokäpyinen Vista aromeissa ja Warrior pääosin katkerona. 6,8 %. Moderniin westcoast-tyyliin vaalea ja hieman samea ulkonäkö. Sitrushedelmää tuoreen raikkaasti, riittävä runko oikein kuivana ja todella nopeasti katkeroituvaa nautintoa. Peräkärry on käytännössä Hagström-tasoa. Olarin parasta A-ryhmää. 

Aki ja Ville tarjosivat myös tankkimaistiaisena Wicked Twins -heiziä. 7,4 %, humalat eivät tulleet puheeksi. Trooppinen tuoksu, kirpeä maku, mangoa ja melonia. Puhdasta, kuivuu nopeasti. Vähitellen pieni katkeruus kerääntyy tähänkin. Olarin Panimo Konepaja, 16.1.2025.

The Kernel Redemption Victorian Mild, cask ale

Vahvaa mildia Lontoosta, The Kernelin kumppanina Redemption,  5,7 %. Tummaa punaruskeaa väriä. Paahteinen tuoksu. Pehmeää, lievää mausteisuutta. Erittäin täyteläistä, hedelmäisyyttäkin vahvasti. Kuohkeaa ja maistuvaa, hyvä juotavuus. Katkeruutta ei odotetusti irtoa. Ei aivan mestariteos tämäkään, mutta oikein hyvin toimii. Pikkulintu Ruttopuisto, 15.1.2025.

The Kernel Half Brick, cask ale

Factory Brewingillä laadunvarmistuskierros. Pacific NEIPAsta on tulossa taas täysiveristä Hagströmiä. Sitten junailua takaisin Ruttopuistoon. Nyt kaksi Kerneliä caskissa. Red rye ale, 4,6 %. Punaruskea, maltainen tuoksu. Pehmeää, makeahkoa, hedelmäistä. Ruis makeuttaa, mutta ei liikaa. Kevyt katkeruuskin löytyy. Makua on, ohuus ei häiritsee liikaa. Mielenkiintoista, mutta ei tajuntaa räjäyttävää. Pikkulintu Ruttopuisto, 15.1.2025.

Tuju Factory Extra Slutty Olive Oil

Odotin Tujun ja Factoryn kollaboraation tuloksena syntyneen sumukaljaa, mutta näin ei ole. 8,5 %, Nectaron, Taiheke ja Idaho 7, aivan kirkasta ja kultaista, heikosti vaahtoa. Todella voimakas herukkainen ja kissanpissainen tuoksu. Maussa samaa sekahedelmäistä menoa, hyvä juotavuus. Kuiva runko, jopa katkeruutta löytyy. Makua on, mutta voisi olla enemmänkin. Jotenkin ohut tämä on näin vahvaksi west coastiksi. Mutta puhdasta ja raikasta totta kai. Oluthuone Haka, 13.1.2025.

Hoppy Road The Anchor IPL

India pale lageria Nancyn läheltä, 6,8 %. Kirkasta ja kultaista. Tuoksussa on hedelmäisyyttä. Herukkaa ja sitrusta maussa, silti hyvä maltaan tuki. Kuivaa on, mutta katkeruuteen ei paljoa jää potkua. Puhdasta ja miellyttävää kuitenkin. Juova, 13.1.2025.

Lost Abbey Serpent's Stout

Vahvaa stoutia San Diego Countysta. 11,0 %, 55 IBU. Mustaa, mausteinen tuoksu. Täyteläinen maku, tummaa suklaata, kahvia. Kuiva kokonaisuus. Vähän katkeruuuttakin, näppärää tässä tyylissä. Hillitty mausteisuus asettuu harmonisesti muiden elementtien sekaan. Juova, 13.1.2025.

Lost Abbey Devotion

Nyt sitten Lost Abbeyltä belgiblondea. 6,0 %. Tuoksussa esterejä parfyymisesti. Täyteläinen hunajainen maku, hyvin kuivaa. Miellyttävän raikasta, hyvin puhdasta. Toimii huomattavan paljon paremmin kuin edelliset lagerit. Factorylla oli äskettäin samanniminen olut, toki aivan toisenlainen. Juova, 13.1.2025.

Lost Abbey Farmhouse Lager

Toinen lager San Marcosista, 5,8 %. Ihan kirkasta tämäkin. Neutraali tuoksu. Mausteinen makeahko maku. Melko hillitysti kuitenkin, ei katkeruutta tässäkään. Kuivaksi tämä kuitenkin kääntyy. Puhdasta taas, mutta omalaatuisen laimeaa. Juova, 13.1.2025.

Lost Abbey Noble Tendencies

Etelä-Kalifornian Port Brewingin Lost Abbey -brändillä näkee muitakin tyylejä kuin belgejä. Tämä on tšekkipils, 5,0 %, aivan kirkas. Ruohoinen voimakas tuoksu. Maltainen täyteläisyys. Puhdasta kuivaa kamaa, mutta kovin kevyt katkeruus. Juova, 13.1.2025.

François Truffaut: Baisers volés

Kolmas elokuva Truffaut'n väitetysti omaelämäkerrallisessa Antoine Doinel -sarjassa Pariisin hullulta vuodelta 1968. En koskaan ole päässyt sisään ylistettyyn esikoiseen Les quatre cents coups. Lyhyt jatko-osa Antoine et Colette on kyllä jäänyt raikkaana muistikuviin. Truffaut'n ote lipsahti 60-luvun puolivälissä, mutta silloin tällöin syntyi vielä La nuit américainen kaltaisia merkkiteoksia. Positiivisia mielikuvia liittyi tähänkin leffaan, mutta kyllä kokonaisuus jää köykäiseksi. Ote Pariisiin on kyllä katu-uskottavaa ja alussa on hienot kunnianosoitukset Henri Langlois'lle ja Jean Vigolle. Huvittavasti alussa ruununraakki Doinelille opetetaan miinanraivausta samalla pistinmenetelmällä, jonka väärästä Lenin-siteeraamisesta Venäjän sotapropagandisti Zaharova moitti tällä viikolla Sauli Niinistöä. Ilmeisesti Lenin ohjeisti bolševikkien katastrofiin päättyneessä hyökkäyksessä työntämään pistimen puolalaisten mahaan eikä maahan. Truffaut'n episodimaisessa elokuvassa on kuohkeutta ja raikkautta, mutta aivan liian veltoksi tämä jää. Löysä on löysä, kuten Mixu sanoisi. En ole koskaan tykännyt Jean-Pierre Léaudin näyttelemisestä. Mutta yllättävä katukohtaaminen Coletten (Marie-France Pisier) kanssa säväyttää ja pneumatiikkapostijakso on hieno.

Mick Herron: London Rules

Ehkä luin liian nopeasti edellisen Spook Streetin jälkeen tämän seuraavan Slow Horses -romaanin vuodelta 2018. Herronilla alkaa olla havaittavaa toistoa, jälleen aloitetaan silmittömällä terrori-iskulla, nyt Derbyshiren pikkukylässä. Ajankohtaista brexit-vinoilua, muutamat populistipoliitikot muistuttavat Faragea tai Johnsonia. Komiikkaa on nyt edellisromaania enemmän. Jackson Lamb esittelee oman versionsa keppi ja porkkana -motivointimenetelmästä. Siinä porkkana isketään kepin avulla motivoitavan  perseeseen. Slough Housen synkkä syntyhistoria paljastetaan tässä romaanissa. Yllättävä ratkaisu on Pohjois-Korean osallisuus terroriin Britanniassa, se ei tunnu uskottavalta. Tosin 2018 ajatus pohjoiskorealaisista sotilaista Kurskin aroilla olisi kuulostanut mielipuoliselta. Jokaisen luvun alussa on pitkää kuvailevaa lörpöttelyä. Ensimmäisissä kirjoissa vastaavissa oli imua, mutta nyt alkaa väistämättä kyllästyttää. Herronin eväät oli jo tässä vaiheessa syöty? Varmaankin jatkan vielä sarjan lukemista, mutta nyt kannattaa pitää taukoa.