Olutnautiskelija, hophedonisti, kulkumies. Huomioita myös jalkapallosta, kirjoista, elokuvista ja musiikista.
lauantai 31. tammikuuta 2009
Sam Peckinpah: Ride the High Country
Peckinpahin täysosumakakkosohjaus kestää toistuvia katseluja. Lucien Ballardin kuvaamat upeat syystalviset vuoristomaisemat Inyo National Forestista, Kalifornian Sierra Nevadalla, Yosemiten itäpuolella, Peckinpahin lapsuuden maisemissa. Peckinpahin klassinen ympäristö, villin lännen viimeiset vuodet; autot, kamelit ja tivolit ovat saapuneet. Elokuvassa on klassinen rakenne, fordilainen humoristinen kapakkatappelu ja hawksilainen vahva nainen. Toisaalta 50-luvun modernistisia aineksia, Mannin ja Boetticherin tyyppistä neuroottisuutta, yhdistyneenä Peckinpahin sotasukupolven illuusiottomuuteen. Syrjäseutujen ahdasmielinen uskonnollisuus ja perheväkivalta. Elokuvan jännite ehkä aavistuksen löystyy hääkuvioissa kaivoskylässä. Old-timerit Joel McCrea ja Randolph Scott eivät ehkä koskaan olleet parempia kuin tässä. Viimeisessä kuvassa näytetty kuolemakohtaus on ehkä elokuvan historian tyylitietoisin ja lämminhenkisin.
1969 kuulee Creedence Clearwater Revival -yhtyeen kappaleen Proud Mary.
1970 näkee Gerd Müllerin tekevän jatkoajalla Länsi-Saksan voittomaalin Meksikon MM-kisojen neljännesfinaalissa hallitsevaa mestaria Englantia vastaan.
1973 lukee Raymond Chandlerin novellin Punainen tuuli (Red Wind).
1981 näkee Howard Hawksin elokuvan Rio Bravo.
1990 juo Samuel Adams Boston Lager -oluen.
2014 pienosakkaaksi Sonnisaari Panimoon.
2022 mukaan kiertolaispanimo Hagströmiin.
1 kommentti:
peckinpahin elokuvat ovat syvältä...
Lähetä kommentti