Luis Buñuel: Le Journal d'une Femme de Chambre

Alkuvuodesta 1982 näin Haminassa Luis Buñuelin viimeisen elokuvan Cet obscur objet du désir, joka teki suuren vaikutuksen. Katsoin leffaa niin lumoutuneena, etten huomannut kahden eri näyttelijän esittävän naispääroolia. Myöhemmin minulla oli suuria vaikeuksia Buñuelin kanssa, vanhimmat surrealistiset teokset ja myöhemmät Viridianan tapaiset kristinuskolle vinoilut eivät kolahtaneet. Los Olvidadosin meksikolainen realismi hätkäytti, muttei sekään täysin vakuuttanut. Vasta luettuani Buñuelin muistelmateoksen Viimeinen henkäykseni aloin päästä kunnolla miehen ajatusmaailmaan sisään. Tuo kirja on ylivoimaisia suosikkejani kaikki kirjallisuudenlajit mukaan lukien. Kirja on harvinaisen selkeä ja suorapuheinen keskittyen hyönteisiin, alkoholiin, naisiin ja muihin elämän nautintoihin. Kirjaa lukiessa joutuu väkisin harmittelemaan, ettei ole koskaan tullut aloittaneeksi tupakanpolttoa. Tämän jälkeen monet Buñuelin elokuvat saivat uusia ulottuvuuksia ja nykyään pidän Buñuelia yhtenä mielenkiintoisimmista elokuvantekijöistä.

Kamarineidon päiväkirja vuodelta 1964 käynnisti Buñuelin viimeisen ranskalaisen kauden, joka on hänen tuotantonsa ehdoton huipentuma. Saman Mirbeaun romaanin filmasi jo ranskalainen Renoir Hollywoodissa 40-luvulla. Elokuva ei ole Buñuelin tunnetuimpia, mutta se tärähti kunnolla jo ensikatsomalla ja uusintatsekkaus vahvistaa näkemystä, että tämä on Buñuelin avainteoksia. Elokuva käynnistyy suhteellisen suoraviivaisesti, mutta kinkkisyys kasvaa koko ajan, irstaita pappeja ja eläkeläisten kenkäfetisismiä nousee esiin. Upeaa mustavalkokuvausta talvisesta Ranskan maaseudusta, sijoittuu romaanista poiketen 1930-luvun alkuun, antisemitismi leimaa ilmapiiriä, mutta Buñuel ei ole siitä erityisen kiinnostunut. Merta ei näy, mutta lähes kanaalin rannalla käsittääkseni liikutaan, Dieppen ja Cherbourgin seuduilla. Loppukohtauksessa nousee esiin ranskalaisen fasismin sankari Jean Chiappe, joka junaili Buñuelin elokuvien sensurointeja 30-luvulla. Italian sankarilliset ilmavoimat ampuivat Chiappen koneen alas vahingossa 1940. Viittauksia myös Buñuelin kotijumalaan kirjailija Huysmansiin. Kamera liikkuu alusta alkaen, junassa, hevoskärryissä, ympäri porvarillista kartanoa. Romaanin päiväkirjarakenteesta ei ole jälkeäkään, vaikka kamarineito Jeanne Moreau hallitsee jokaista kohtausta. Juonen keskiössä on poikkeuksellisen raaka lapsen raiskaus ja murha, elokuva lienee Buñuelin uran synkin. Elokuvan loppuosassa intensiivisyys löystyy, mutta pysyy silti kasassa.