Luis Buñuel: Le Charme Discret de la Bourgeoisie

Kun näin Porvariston hillityn charmin ensi kerran joskus 80-luvun lopulla, pidin sitä kirkkaasti Buñuelin uran parhaana, yleensäkin yhtenä parhaista näkemistäni elokuvista. Teos ei uusintakatseluilla ole ollut yhtä nautinnollinen. Vaikka siitä löytyy joka kerran uutta, kuten tällä kertaa Albert Järvistä muistuttava konepistoolimies, niin samaa yllätyksellisyyttä ei enää voi saavuttaa. Perusasetelmassa on kaikuja kymmenen vuotta aiemmin valmistuneesta meksikolaisesta Buñuel-leffasta El ángel exterminador ja yksittäiset kohtaukset voisivat olla suoraan Buñuelin ensimmäisistä surrealistisista elokuvista 40 vuoden takaa. "Todellisuus", unet ja kuvitelmat sekoittuvat nyt saumattomasti. Vielä Belle de Jourissa ne oli selvästi erotettavissa, mutta tällä kertaa katsoja ei pääse niin helpolla. Eikä haluakaan. Elokuva koostuu toistuvista epäonnistuvista ruokailu- ja paritteluyrityksistä eri kokoonpanoilla ja ympäristöissä. Rytmi on juuri oikea ja näyttelijät suoriutuvat virheettömästi. Buñuel ja Carrière tihensivät tähän alkuperäiskäsikirjoitukseen kaikki pakkomielteensä ja löysivät täydellisen tasapainon. He tekivät vielä kaksi elokuvaa, mutta kulminaatio tapahtui tässä.