perjantai 14. tammikuuta 2011

Tucher Hefe Weizen Alkoholfrei

Oluthuone Leskisen kanta-asiakkaiden keskuudessa järjestettiin kilpailu, jossa oli tunnistettava uudessa Alkoholittomien oluiden kampanjajulisteessa esiintyvä televisiojulkkis. Onnistuin arvonnassa voittamaan kilvan jaetun pääpalkinnon erään toisen herran kanssa. Epäilen tosin, että olimme kilpailun ainoat osanottajat. Ykköspalkintona oli mahdollisuus kiskoa Clausthalerin alkoholitonta hanaolutta ilmaiseksi niin paljon kuin ehtii. No, en ehtinyt paikalle ajoissa, innokkaimmat juovot olivat rahalla maksaen kiskoneet jo Clausthaler-tynnyrit kuiviin. Lohdutukseksi Oluthuone tarjosi palkinnoksi alkoholitonta Tucherin vehnäolutta. Tässä vaiheessa ehdotin, että palkinto olisi kohdistettu johonkin hitaammin kiertävään vahvempaan olueen, koska alkoholittomat tuotteet näköjään revitään väkisin käsistä. Ehdotus torjuttiin, joten niinpä asetuin nauttimaan alkoholivapaata hefeweizenia. Ulkonäkö todella hieno, hyvä vaahto, samea väri. Maku on puhdas, hieman nahkean kuiva, ei hedelmää, banaania tai esteriä. Jälkimaku jokseenkin tyhjä. Vehnämallasta tässä selvästi on, mutta jotain oleellista tuntuu puuttuvan. Ei juoma mitenkään surkea ole, mutta en olisi tästä valmis mitään maksamaan. Pullolla hintaa 4€. Oluthuone Leskinen, 13.1.2011.

Ei kommentteja: