sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Deon Meyer: Heart of the Hunter

10 vuotta sitten afrikaansiksi ilmestynyt trilleri/vakoilu -hybridiromaani, nyt käsissä englanninnos. Varsin perinteistä ja vauhdikastakin menoa, mutta miljöö tuoreempi, vauhtia pidetään eteläisessä Afrikassa Kapkaupungin ja Zambezin välillä. Monipuoleinen taustoitus Etelä-Afrikan lähihistorian poliittisiin ryhmiin ja jokaisen osapuolen vakoiluorganisaatioihin. Meyer on afrikaner, mutta päähenkilö on xhosa, hieman epäuskottavasti entinen ANC-soturi ja KGB:n hit man. Toistuvasti Meyer antaa ymmärtää, että Odessa sijaitsisi Itä-Saksassa. Hetken luulin jopa, että Meyer tarkoittaa Odessalla SS-miesten sodanjälkeistä organisaatiota. Välillä lähes naurettavan törkeää BMW-tuotesijoittelua, Meyer on itse BMW:llä töissä. Teos rönsyilee tarpeettomasti median puolelle ja vielä tylsemmin perhepoliittisille alueille. Meyer on selvästi ottanut vaikutteita 70-luvun alun amerikkalaisesta vastakulttuurimeiningistä, esim. Vanishing Point -tyyppisistä leffoista. Perusjuoni on kuitenkin varsin näppärä ja teksti rullaa hyvin. Parhaissa jaksoissa kuvataan elävästi Etelä-Afrikan ja Botswanan maaseutua, turismiin ei varsinaisesti sorruta, mutta kirahveja sentään hölkkäilee pakomatkailijan rinnalla. Kohtuullista jälkeä, mutta ei taida innostaa lukemaan Meyeria lisää.

Ei kommentteja: